Vastine on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 1.7.2020.
Tämä on vastine 24.6.2020 ilmestyneeseen pääkirjoitukseen ”Pitäisi tehdä niin kuin opettaa”.
Kirjoituksessa viitataan Sitran työpaperin ”Turpeen käytöstä luopuminen” selvitystyöhön ja annetaan ymmärtää, ettei Sitra olisi kuullut ”alan keskeisiä toimijoita”. Tämä ei pidä paikkaansa. Pidämme ”alan keskeisinä toimijoina” muutoksen keskiössä olevia turvealan yrittäjiä ja elinkeinonharjoittajia, joita haastateltiin selvitystyöhön liittyvään laadulliseen tutkimukseen.
Tavoitteena oli kuulla heiltä muun muassa, mitä tulisi ottaa huomioon, jotta yhteiskunnan muutos olisi oikeudenmukainen. Sitra käynnistää tilaisuuksien sarjan vastatakseen haastatteluissa esille tulleeseen tarpeeseen, että alalla työskentelevät otetaan mukaan reilun siirtymän suunnitteluun.
Haastattelututkimuksen kohderyhmään eivät kuuluneet alan etujärjestöt tai suuret yritykset – ne osallistuvat jo nykyisellään aktiivisesti julkiseen keskusteluun energiapolitiikasta.
Pääkirjoituksessa todetaan myös, että ”Bioenergia ry:n ja Vapon mukaan raportissa ovat vanhentuneet luvut esimerkiksi turpeen käytön nykyisestä vähenemisestä”.
Turpeen käytön skenaarioihin liittyy epätarkkuuksia, ja työmme skenaariot perustuvat Valtioneuvoston kanslian Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys -hankkeen jatkotarkastelun niin sanottuun WEM-skenaarioon. Sen ovat tehneet Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Suomen ympäristökeskus.
Selvitystyön perusskenaario ei ole ennuste tai Sitran arvio turpeen käytöstä vuonna 2035. Tulevaisuuden kehitystä koskeviin arvioihin liittyy aina epävarmuutta. Turpeen käytön kehitys riippuu monista asioista, kuten ilmastotavoitteista, politiikkatoimenpiteistä, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnan kehityksestä.
Pääkirjoituksessa ilmeisesti viitataan Energiateollisuus ry:lle tehtyyn, konsulttiyhtiö Afryn laatimaan energia-alan vähähiilisyystiekarttaan.
Siinä on oletettu, että turpeen käyttö vähenee kaukolämmön ja sähköntuotannossa tekniselle minimitasolle vuonna 2030, eikä uusittaessa laitosten kattiloita enää investoida turvetta polttavaan teknologiaan. Afryn tarkastelusta puuttuu esimerkiksi teollisuushöyryn tuotanto. Kahdessa eri selvitystyössä käytetyt lähestymistavat ovat siis hyvin erilaiset.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.