Sosiaalinen kestävyys osana kestävän kehityksen tavoitteita

Kestävän kehityksen politiikka on perinteisesti painottunut voimakkaasti ympäristöön. Tämä on ymmärrettävää, koska viime kädessä kyse on ympäristön tilasta ja siitä, kuinka paljon ihmisen toiminta voi kuormittaa ympäristöä. Yleinen käsitys on jo pitkään ollut, että ihmiskunta kuluttaa ympäristöresurssejaan selvästi liikaa. Tässä mielessä globaali kehitys, jossa väestön määrä ja keskimääräinen kulutustaso kasvavat, on kestämätöntä. Suunnan kääntäminen on kuitenkin vaikeaa.

1970-luvulla ensisijaisia huolia olivat öljyvarojen ehtyminen, nopea väestönkasvu ja ruoan riittävyys. Nämä uhat ovat osittain jääneet sivuun, kun 1980-luvulta alkaen eniten huomiota on saanut ilmastonmuutos. Tämä on johtanut Kioton sopimuksesta alkaneeseen kansainväliseen ilmastopolitiikkaan, jolla pyritään globaalien kasvihuonekaasupäästöjen kääntämiseen laskuun. Siinä ei olla vielä onnistuttu, vaikka yhteisestä tavoitteesta päästiinkin (vihdoin) sopuun Pariisin kokouksessa pari vuotta sitten.

Ilmastonmuutoksen tehokas hillintä edellyttää fossiilisen energian käytön vähentämistä. Tämän lisäksi kestävän kehityksen ehto on, että ihmisen toiminnasta aiheutuva muu ympäristökuormitus ja luonnonvarojen käyttö vähenevät. Teknologinen kehitys auttaa saavuttamaan näitä tavoitteita. Siitä huolimatta on selvää, että köyhien maiden oikeutettu pyrkimys elintason nostamiseen joutuu törmäyskurssille ympäristötavoitteiden kanssa. Näin voi käydä myös rikkaissa maissa. Ympäristöpolitiikka voi johtaa energian kuluttajahintojen nousuun ja työpaikkojen menetyksiin ympäristöä kuormittavilla toimialoilla. Tällaisista muutoksista aiheutuu aina menetyksiä joillekin väestöryhmille.

“

Ympäristöpolitiikan keinojen hyväksyttävyyden kannalta on tärkeää, että ratkaisuissa huomioidaan sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat.

Jos politiikkaa pidetään epäreiluna, sille on vaikeaa saada kannatusta demokraattisissa maissa. Tämä huoli ei ole pelkästään teoreettinen. Jätevesiasetus on esimerkki kotimaisesta ympäristölainsäädännöstä, joka nosti voimakkaan vastarinnan. Yhdysvaltain presidentinvaalit puolestaan ratkesivat Donald Trumpin hyväksi osin hiilikaivostyöläisten äänillä, koska nämä olivat huolissaan demokraattien ajaman tiukemman ympäristöpolitiikan työllisyysvaikutuksista.

Globaalissa mitassa merkittävin muutostekijä on Intian ja Kiinan voimakas talouskasvu, jonka ruokkiminen laajalla kivihiilen käytöllä on johtanut kasvihuonekaasupäästöjen kasvuun. Kehittyvien maiden asukkaiden oikeutta parempaan elintasoon ei voida kuitenkaan kiistää. Aasian maiden nopean kasvun lisäksi edessämme on vielä Afrikan suuri muutos; suurimman maanosan väestön ennakoidaan nelinkertaistuvan samalla, kun henkeä kohti laskettu kulutus tulee moninkertaistumaan vuoteen 2100 mennessä.

Voimmekin päätellä, että kuluvan vuosisadan suuri haaste on ristiriitaisten globaalien kehityskulkujen sovittaminen yhteen siten, että kestävän kehityksen eri osatavoitteet – mukaan lukien sosiaalinen kestävyys – tulevat edes jollakin tavoin otetuksi huomioon. Samalla täytyy toivoa, että arviot maapallomme kantokyvystä ovat olleet liian pessimistisiä.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Jaakko Kiander on suomalainen ekonomisti, joka työskentelee Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta, tilastoista ja suunnittelusta vastaavana johtajana elokuusta 2019 alkaen ja sitä ennen Ilmarisessa johtajana. Vuosina 2013-2018 hän toimi Sitran perustaman Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsenenä.