Kuluneen syksyn aikana on toteutettu hengästyttävä ja loistavasti onnistunut Soteuttamo 2.0 -kierros. Syksyn alussa lupasin, että kaikki innostuneet maakunnat saavat itselleen Soteuttamo 2.0 -tilaisuuden ja ilokseni voin kertoa, että kaikki Suomen maakunnat myös tarttuivat tähän mahdollisuuteen.
Kiertue starttasi syyskuussa Kainuusta ja tammikuussa on luvassa vielä Soteuttamo 2.0 -tilaisuudet Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. (Katso näiden Soteuttamoiden ohjelmat kalenteristamme.)
Jo järjestetyissä 17 tilaisuudessa on ollut yhteensä 1 300 osallistujaa, joka tarkoittaa keskimäärin 76 osallistujaa per Soteuttamo. Ilahduttavaa on ollut huomata, että lähes jokaiseen tilaisuuteen on tullut enemmän innokkaita osallistujia kuin ilmoittautuneita on ollut etukäteen. Tämä kertoo kiinnostavasta ohjelmasta ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudesta.
Keitä nämä kävijät sitten ovat olleet? Lähes puolet osallistujista, 45 prosenttia, on edustanut yksityisiä toimijoita, vajaa neljännes, 23,5 prosenttia, julkista sektoria, ja sama osuus, 23,5 prosenttia kävijöistä tuli kolmannelta sektorilta. Kahdeksan prosenttia kävijöistä ei sijoittunut mihinkään edellä mainituista kategorioista.
Mitä jäi käteen?
Soteuttamoiden voidaan katsoa onnistuneen erittäin hyvin, sillä 96 prosenttia palautetta antaneista toivoo vastaavia tilaisuuksia lisää ja 94 prosenttia suosittelisi Soteuttamoa kollegalle. Kävijät arvioivat Soteuttamoiden asiasisällön hyödyllisyydeksi 3,3/4 ja omaan toimintaan vaikuttavien uusien ideoiden arvoksi 3/4.
Uuden toimijan kanssa verkottui 63 prosenttia palauttetta antaneista. Uuden toimijan kanssa sovittiin yhteistyötä muun muassa asiantuntemuksen jakamisessa, palveluinnovaation kehittämisessä, hanketyössä, koulutuksessa, tutkimuksessa ja kansainvälistymisessä.
Tulevaan yhteistyöhön ryhdyttiin rohkeasti myös toimialarajat rikkoen, itseään markkinoiden sekä alihankintaa ja rekrytointia suunnitellen. Todettiin myös, että Soteuttamossa useampi toimija tuli tutuksi muutenkin kuin vain nimeltä ja jälkikäteen on tullut yhteydenottoja ja tapaamispyyntöjä.
Kolme suosituinta teemaa seuraaville Soteuttamoille olivat ehdottomana ykkösenä uusi sote ja valinnanvapaus, toisella sijalla digipalveluosaaminen ja kolmantena tuotteistaminen. Myös markkinointi ja viestintä, toiminnan vaikuttavuuden todentaminen sekä palvelumuotoilu ja asiakasymmärryksen kasvattaminen nousivat vahvoiksi kiinnostuksen kohteiksi. Näiden teemojen myötä on hyvä lähteä suunnittelemaan seuraavaa tilaisuutta.
Miten eteenpäin?
Soteuttamon palaute ja osallistujien toive jatkosta on useammassa maakunnassa ollut sysäys tiivistää yhteistyötä maakunnan sote-valmistelijoiden ja palveluntuottajien välillä. Riippumatta siitä, menevätkö sote- ja maakuntauudistuksiin liittyvät lait lopulta läpi eduskunnassa, sote-toimintaympäristö ja markkinat ovat isossa murroksessa.
Digitalisaatio, alan uudet toimijat, ihmisten yksilöllistyvät tarpeet ja aktiivisuus kuluttajina ovat jo muuttaneet markkinoita. Maakunnan elinkeinoelämän ja monipuolisen palvelutuotannon vahvistaminen väestön tarpeita vastaaviksi edellyttää maakunnan järjestäjän aktiivisuutta ja ennakointia jo nyt.
Jatkossa Soteuttamoita järjestävät tahot vaihtelevat alueittain. Päävastuussa ovat esimerkiksi maakunnan sote-järjestäjä, ely-keskus, ammattikorkeakoulu, yrittäjät, Järjestö 2.0 ja erilaiset hankkeet. Tilaisuuksien suunnittelu- ja viestintätyö tehdään kuitenkin yhdessä sidosryhmäverkostossa. Seuraavien teemallisten Soteuttamoiden ohjelmat päivittyvät jatkuvasti Soteuttamon nettisivuille.
Tähän mennessä pidettyjen Soteuttamo 2.0 –tilaisuuksien materiaalit ja striimatut tallenteet on saatavilla Sitran verkkosivujen Soteuttamo-osiossa.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.