”Suomen EU-keskustelu on jämähtänyt 90-luvulle”

Puhe on pidetty Eurooppa-foorumissa Turussa elokuussa 2024. Puhuja on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n Nuorten EU-delegaatti.  

Ihanaa aamupäivää kaikille! Onpa hienoa nähdä teitä kaikkia täällä Eurooppa-foorumilla keskustelemassa EU:n tulevaisuudesta. Minä olen Emilia Uljas: osa-aikainen Suomen EU-nuorisodelegaatti, osa-aikainen politiikan opiskelija ja kokoaikainen EU-nörtti. Hauskaa olla täällä Turussa kaltaisteni seurassa.  

Olen täällä tänään puhumassa tulevaisuudesta. Erityisesti kommentoin Sitran ja Ulkopoliittisen instituutin asiantuntevasti kokoavaa raporttia “Millaisen EU:n haluamme – näkymiä vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin”. Raportin kommentoinnin lisäksi annan myös omat kaksi euroani EU:n tulevaisuuskeskusteluun ja siihen, millaisia kohtalonkysymyksiä meillä on seuraavina vuosikymmeninä edessämme.  

Raportissa nostetaan esiin monia relevantteja ongelmia. Erityisesti silmiini osui havainnot eurooppalaisen tulevaisuuskeskustelun rajoitteista kuten lyhyet vaalikaudet ja ontuva julkinen keskustelu, jota käydään lähinnä kansallisista näkökulmista. Nämä ovat ongelmia, jotka EU:ssa on tunnistettu jo pitkän aikaa – mitä meidän pitäisi siis tehdä, jotta voisimme vahvistaa EU:n demokraattisuutta? Yksi iso ongelma on se, että meillä ei oikeastaan ole toimivaa julkisen keskustelun alustaa yleiseurooppalaiselle tulevaisuuskeskustelulle. Meillä on kansallisia foorumeita, mutta ei juurikaan esimerkiksi yleiseurooppalaisia medioita. 

“

”Meillä ei ole toimivaa julkisen keskustelun alustaa yleiseurooppalaiselle tulevaisuuskeskustelulle.”

Suomessa ongelmana on myös se, että me olemme jääneet EU-keskustelussa 30 vuoden taakse. On tosi outoa, kuinka vuosi toisensa jälkeen me edelleen käydään “EU: hyvä vai paha” -keskustelua, kun meidän pitäisi nähdä EU päätöksentekojärjestelmänä siinä kuin muutkin. Ei kukaan esimerkiksi pohdi, onko “hyvä vai paha”, että Suomessa on eduskunta, vaan se nähdään itsessään neutraalina päätöksentekorakenteena. EU-keskustelussa politiikan sisällön kommentoinnin sijaan jäädään kiinni teknisiin rakenteisiin ja vaikka siihen, onko Suomi nettosaaja vai nettomaksaja. Samalla EU nähdään irrallisena kansallisesta päätöksenteosta, vaikka se oikeastaan tuo siihen kokonaan uuden tason.  

Nostaisin esille myös sen, kuinka tulevaisuuskeskustelua kyllä käydään, mutta se jää kaiken muun päivänpolitiikan varjoon. Olen Suomen EU-nuorisodelegaattina osallistunut useampaan EU:n nuorisokonferenssiin osana EU:n nuorisodialogia. EU-nuorisodialogi on virallinen osallisuusmenetelmä, jossa kolmen konferenssin sykleissä tuhannet nuoret ympäri Euroopan luovat lopulta yhteisen lopputuleman, jossa asetetaan politiikkasuosituksia sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille. Ongelma piilee siinä, että nämä paperit usein jäävät jonkun anonyymin virkamiehen pöytälaatikkoon pölyttymään. Raportti “Millaisen EU:n haluamme – näkymiä vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin” on erinomainen työkalu ja keskustelunavaaja tulevaisuuskeskustelun käymiseen. Siispä toivon, että se ei jää pöytälaatikkoon.  

Raportin esipuheessa aloitetaan: Eurooppa tuntuu olevan jonkinlaisessa välitilassa ja tunnettu maailmanjärjestys on muutoksessa. Muutos nähdään valitettavan usein epävarmuuden ja muun negatiivisen kautta, vaikka muutoksen ajassa on hurjasti potentiaalia. Jos muutoksen myllerryksessä kyetään ajattelemaan pitkäjänteisesti tulevaisuutta – jos muutoksen ajasta voidaan ottaa kiinni ja taivuttaa se omaan tahtoon, meillä Eurooppana on mahdollisuus nousta maailmanpolitiikan suureksi pelaajaksi. Tätä valtaa voitaisiin käyttää Euroopan unionin perusarvojen, kuten demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, puolesta puhumiseen. 

Muutenkin puhe “muutoksen ajasta” tuntuu erikoiselta. Ihan kuin olisi olemassa jokin “normaali” aika, jona muutosta ei tapahtuisi. Olen 23-vuotias ja minä en ainakaan muista mitään “normaalia” aikaa. Aina on ollut käynnissä jokin suuri muutos: finanssikriisi, kansainvälinen konflikti, pandemia. Eikö nopean muutoksen aika ole uusi normaali? Eikö meidän pitäisi oppia käyttämään muutosta oikein, jotta voimme luoda haluamamme tulevaisuuden?

“

”Haluammeko olla muiden toiminnan armoilla vai määrittää itse globaaleja normeja?”

Tässä ajassa korostuu myös EU:n yhtenäisyyden merkitys. Rehellisesti: kansallisvaltioiksi eristäytymisessä ei ole mitään järkeä. Lopulta kysymyksessä EU:n yhtenäisyydestä on kyse siitä, haluammeko olla maailmanpolitiikan objekti vai subjekti. Haluammeko olla muiden toiminnan armoilla vai määrittää itse globaaleja normeja.  

Eurooppalaisilla valtioilla on ehkä historiallisista syistä tietty ylimielisyys siitä, että yksittäiset eurooppalaiset kansallisvaltiot voisivat olla tulevaisuudessa maailmanpoliittisesti relevantteja. Tämä ei ole realistista. Jos haluamme olla merkittävä maailmanpoliittinen pelaaja, meidän täytyy olla Euroopan unioni. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Euroopan unioni globaalina suurvaltana varmistaisi paikkamme globaalina subjektina: Euroopan ei tarvitsisi vain mukautua muun maailman muutoksiin vaan voisimme olla aktiivisena toimijana mukana tekemässä kansainvälisiä päätöksiä.  

Loppuun haluaisin herättää keskustelua nykyisen päätöksentekoympäristön murroksesta. Elämme ajassa, jossa demokratian toimialuetta rajataan. Tarkoitan tällä sitä, että myös meissä liberaaleissa demokratioissa yhteiskunnallinen valta siirtyy yhä enenevissä määrin ei-demokraattisille toimijoille, kuten suurille, monikansallisille yrityksille ja muille taloudellisille toimijoille.  

Meillä Suomessa on ollut viime vuosina paljon puhetta taloudesta ja valtion velasta: taloudesta puhutaan ikään kuin se olisi jokin luonnonvoima, johon ei voi itse vaikuttaa. Samaan aikaan annamme algoritmien päättää, mitkä aiheet pääsevät julkisen keskustelun valokeilaan ja mitkä unohtuvat. Haluammeko antaa valtaa demokraattisilta päätöksentekoelimiltä voitonnälkäisille yrityksille, vai haluammeko pitää kiinni kansanvallasta? Ratkaisevat päätökset voidaan tehdä tulevina vuosikymmeninä. Toivon, että emme unissakävele ulos demokratiasta. Kiitos.