Tehostetut palvelut eivät takaa mummolle turvallisuutta

Muutama vuosi sitten jouduimme uuteen tilanteeseen. Mummon muisti alkoi reistailla ja kilot ympäriltä karista. Sosiaalisesta ja itsellisestä ihmisestä kehkeytyi muistihäiriöinen vanhus, joka ei uskaltanut lähteä yksin kaupungille.

Lääkärikäynneillä tuli selväksi, ettei mummo pääsisi palvelutaloon. Kunto ei ollut tarpeeksi huono. Olisi pitänyt olla vähintään jalka katki. Ja ensin oli tilattava kaikki mahdolliset palvelut kotiin. Laadimme vanhustyön työntekijän kanssa palvelusuunnitelman. Sovittiin siivouksesta, ruokapalvelusta, lääkkeiden jakelusta ja turvapuhelimesta. Kotipalvelun työntekijä kävisi katsomassa mummon kuntoa ja huolehtimassa, että lääkkeet tuli otettua.  Kun suunnitelma saatiin valmiiksi, kyyneleet ja helpotus täytti mielen.  Me lähiomaiset emme ehtineet katsoa riittävästi mummon perään.   

Mummo pistää ranttaliksi

Mummo katsoi muutaman kuukauden ajan rallia, jossa siivooja, lääkkeiden tuoja, kotipalvelun työntekijä ja ruuan tuoja soittivat eri aikoina ovikelloa.  Auttajat vaihtuivat työtehtävien ja työvuorojen mukaan. Mummoa harmitti myös ruoka. Olimme valinneet hänelle diabetes-ruokavalion, vaikka mummo uskoi sokeriin, voihin ja kermaan.    Mummo sai tarpeekseen eikä avannut enää ovia. Häntä ei huvittanut vahtia millä kellon lyömällä auttajat saapuivat. Mummo oli myös tarkka omaisuudestaan. Hän ei halunnut maksaa työntekijästä, joka kysyi kuulumisia ja sitten häipyi seuraavaan paikkaan. Eikä hän pystynyt kontrolloimaan, jos jotain vaikka olisi hävinnyt kotoa ihmisvirran mukana. Myös kerrostalonaapurit reagoivat. Taloyhtiön kokouksessa huolestuttiin paloturvallisuudesta. Mummon palovaroittimet tarkistettiin ja samalla me omaiset lievensimme naapureiden pelkoja. Mummolla kun oli tapana sammuttaa jatkuvasti valoja, irrottaa sähköjohdot pistorasioista ja tarkastaa liedet useaan kertaan päivässä. Lopulta ratkaisuksi löydettiin yksityinen kotipalvelu. Nyt yksi ja sama ihminen siivoaa, auttaa pyykkien pesussa ja ruuan laitossa, käy kaupassa ja vielä ulkoilemassakin mummon kanssa. Me omaiset huolehdimme mummon hyvinvoinnista lopun aikaa.

Turvallisuus alkaa turvallisuuden tunteesta

Vanhusten määrä kasvaa ja joka neljäs 75 vuotta täyttäneistä tarvitsee säännöllisiä sosiaali- ja/tai terveyspalveluja. On tiedossa, että julkiset palvelut eivät riitä vastaamaan ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen tuen tarpeisiin saati vanhusten hoitamiseen. Kansalliseksi tavoitteeksi on myös asetettu, että yhä useampi vanhus pystyisi asumaan yhä pidempään kotona. Jotta tähän päästään, keskeistä on parantaa kotona asuvien vanhusten turvallisuutta.

Valitettavasti taloudellisesti tehokkaat ja ositetut palvelut eivät meidän mummon turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia vahvistaneet.  Palvelujen tehostamista ei pitäisi tehdä pelkästään euroista käsin.  Ei ole haitaksi, että tuntee muistihäiriöisen mummon ja hänen arkensa. Yhtenä päivänä mummoa väsyttää, toisena hän haluaa käydä kaupassa ja kolmantena hän hukkaa tekohampaansa. Hyvällä ja tutulla turvaverkolla selviydytään monesta hauskuudesta ja hankaluudesta.

Paula Ilén, toiminnanjohtaja, Punaisen ristin Satakunnan piiri

Kirjoitus on osa Uusi turvallisuus -foorumin osallistujien blogisarjaa.