Toivon innostavia, tylsiä tulevaisuuksia

Sain juuri luetuksi ensimmäisen osan Terry Prachettin ja Stephen Baxterin Pitkä Maa -kirjasarjasta. Siinä ihmiset huomaavat, että on olemassa loputon määrä rinnakkaistodellisuuksia, jotka ovat ”sivuaskeleen” päässä, eli niihin pääsee helposti matkustamaan. Rinnakkaistodellisuuksissa ei kuitenkaan ole lainkaan ihmisiä, ja näin ihmiskunnalle avautuu loputtomasti uutta seutua, minne muuttaa.

Yhdessä kohtaa eräs päähenkilöistä, Joshua Valienté, matkaa halki tuhansien rinnakkaismaailmojen siihen soveltuvassa ilmalaivassa ja katselee, kun tuhansia maapalloja vilahtaa silmien edessä, kaikki laajoja, tutkimattomia, ihmeellisiä – ja kaikki lopulta tylsiä. Metsien peittämien maailmojen joukossa silmä kiinnittyy vain poikkeavuuksiin, niin sanottuihin jokerimaailmoihin, jotka ovat aavikoituneita tai jään peittämiä.

Pystyn hyvin samaistumaan Joshuan kokemukseen, kun mietin mahdollisten tulevaisuuksien tarkastelua. Niitäkin avautuu loputon määrä, sitä enemmän mitä pidemmälle katsoo. Ja huomio kiinnittyy juuri niihin oudompiin ja yllättävämpiin tulevaisuuksiin, varsinkin, jos ne ovat uhkaavia. Samalla kuitenkin juuri tylsemmät tulevaisuudet olisivat monella tapaa toivottavampia, aivan kuten metsien peittämät rinnakkaismaailmat ovat ihmisen kannalta parempi paikka elää kuin aavikoituneet tai jäätyneet maailmat.

Otetaan esimerkiksi Yhdysvaltain vaalit. Itse toivoisin, että äänestys sujuu rauhallisesti, lopullista tulosta jaksetaan odottaa, häviäjä tunnustaa tappionsa ja huomio voidaan kiinnittää moniin ratkaistaviin ongelmiin. Tällainen mahdollinen tulevaisuus on kuitenkin läpeensä tylsä, enkä oikein jaksa edes uskoa siihen, vaikka se onkin ihan mahdollinen. Tai jos miettii teknologian kehitystä, niin huomio kiinnittyy usein näyttävään ”wau-teknologiaan”, kun suurempi vaikutus on lopulta tylsillä keksinnöillä, kuten pesukoneella.

Tylsät maailmanloput

Tylsyys ei valitettavasti ole kiinnostavaa. Katsomme mieluummin katastrofielokuva tai uppoudumme huolihakuiluun eli negatiivisten uutisten selailuun. Pohdimme äkillisiä eksistentiaalisia riskejä, jotain yllättävää tapahtumaa, joka on myös nopeasti ohi.

Hankalampaa – ja tylsempää – on sen sijaan miettiä hiljalleen kertyvien ja kasvavien haavoittuvuuksien aikaansaamaa uhkaa, niin sanottuja ”tylsiä maailmanloppuja”. Esimerkiksi ilmastokriisin seuraukset näkyvät kasvavassa määrin, eivätkä katoa äkillisesti. Luontokato on samanlainen hiipivä uhka. Kun otetaan huomioon vielä esimerkiksi luottamuksen rapautuminen ja eriarvoisuuden kasvu, ollaan todella viheliäisten ongelmien maailmassa.

“

Koronapandemian suhteen tylsyys on todella hyvä asia.

Toisaalta monet yllättäneet tapahtumat saattavat nopeasti muuttua tylsiksi, kun käy ilmi, että elämää on elokuvan lopputekstien jälkeenkin. Esimerkiksi moni on koronapandemian toisen aallon myötä havahtunut siihen, että poikkeustilanne ei rajoittunut kevääseen, vaan pandemian vaikutukset jatkuvat vielä pitkään, myös rokotteen valmistumista pidemmälle. Itse asiassa koronapandemia on tuonut selvemmin esille jo olemassa olevia haavoittuvuuksia ja voinut vahvistaa niitä, vaikka ei olisikaan niitä aiheuttanut.

Koronapandemian suhteen tylsyys on itse asiassa todella hyvä asia: se tarkoittaa sitä, että sairaalat eivät mene yli kapasiteetin ja ihmisiä ei kuole joukoittain. Samalla tämä tylsyys saa monet kyseenalaistamaan tehtyjä toimia, kun katastrofia ei tullutkaan. Odotimme jotain katastrofielokuvista tuttua, ja kun pandemian leviämisen ehkäisytoimet tepsivät, tulee ikään kuin petetty olo.

Mitä on tylsyys yllätysten ajassa?

Tylsä tulevaisuus ei tarkoita sitä, etteikö yllätyksiä tulisi. Sen sijaan kyse on siitä, että olemme varautuneet niihin ja osaamme käyttää niitä uudistaaksemme yhteiskuntaa entistä sopeutumis- ja palautumiskykyisemmäksi. TV-sarja Years and Years havainnollistaa tylsyyttä yllätysten maailmassa mieleenpainuvasti. Sarjassa toteutuu useita uhkakuvia kuten ydinasehyökkäys tai pankkien kaatuminen, mutta ihmisten elämä jatkuu omine onnen ja murheen hetkineen.

Tulevaisuuksien kuvitteleminen juuri ihmisen tasolla on avain sekä innostaviin, että samalla tylsiin tulevaisuuksiin. Jos etsitään vain ihmeellisiä tai yllättäviä tulevaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan linkity elettyyn arkeen, syntyy helposti uupumusta koko tulevaisuusajatteluun. Satunnaisen teatterikäynnin sijaan tulevaisuusajattelua voisikin ajatella hampaiden pesuna, arkisena ja jokapäiväisenä asiana.

“

Tulevaisuusajattelua voisikin ajatella hampaiden pesuna, arkisena ja jokapäiväisenä asiana.

Tulevaisuus on siis samaan aikaan yllättävä ja tylsä. Samalla kun pyrimme saamaan aikaan tylsän tulevaisuuden, on varottava tylsistymistä itse yllätyksiin. Elämme murrosaikaa ja vuosi 2020 on vasta alkua. Edessä voi olla monia yllätyksiä, jotka kaikki tarjoavat mahdollisuuden vahvistaa resilienssiä resilienssiä , kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa ja uudistaa toimintatapojamme – jotta tulevaisuus olisi hieman tylsempi.

Voiko tylsä olla innostavaa?

Mutta miksi pitäisi innostua tylsästä tulevaisuudesta? Eikö toiminnan kannalta olisi parempi, että meillä olisi paljon innostavia näkemyksiä tulevaisuuksista? Väitän, että tylsä tulevaisuus on usein myös se onnellisin tulevaisuus, se missä on eniten mahdollisuuksia. Tylsyys on nimittäin eräänlaista vapautta. Kun tyttäreni tulee valittamaan, että ”on tylsää”, totean, että onpa hyvä ja haastan häntä miettimään kolme asiaa, mitä voisi tehdä. Hetken kuluttua on syntynyt jokin uusi leikki, taideteos tai oivallus.

Tylsyys on vapautta nykyhetken kohinasta ja mahdollisuus keksiä ja luoda uutta. Tylsä tulevaisuus voi olla hyvin monella tavalla hyvin erilainen kuin nykyhetki, kunhan se on samastuttava. Esimerkiksi voimme hahmotella talouden, tuotannon tai päätöksenteon toimivan toisella tavalla, ja samalla kuvata, mitä se tarkoittaa ihmisen arjessa.

Jotta pääsemme kuvittelemaan ja rakentamaan toisenlaisia tulevaisuuksia, meidän tulee kuitenkin luopua sensaatiomaisista tulevaisuusajatuksista ja uskaltaa antaa tylsyydelle mahdollisuus.