Tulevaisuus esitetään usein valmiina tai ongelmattomana – tai täynnä ongelmia. Koska ennakoinnissa on usein tavoitteena epävarmuuksien ja muutoksen ymmärtäminen ja hallinta, on luonnollista, että tulevaisuuteen ei haluta sijoittaa uusia epävarmuuksia tai ristiriitoja. Tällöin on kuitenkin riskinä, että esitetyt tulevaisuudet tuntuvat jotenkin latteilta ja liian yksiulotteisilta.
Tulevaisuusvaliokunnan 6.2. julkaisema Toni Ahlqvistin raportti ”Tulevaisuuden sosioteknisiä vastakkainasetteluja: Radikaalit teknologiat ja dialektinen tulevaisuudentutkimus” avaa sekä nykyhetken, että tulevaisuuden jännitteitä. Raportti on oiva synteesi keskeisistä teknologiaan liittyvistä vastakkainasetteluista ja tuo osittain keskusteluun myös uusia näkökulmia. Raportti auttaa ymmärtämään tulevaisuuden moninaisuutta ja erilaisia näkökulmia moniin kehityskulkuihin, ja antaa pätevän kehikon tulevaisuuden jännitteiden pohdintaan.
Jännitteet muutoksen mahdollisuuksina
Raportissa avataan hyvin useiden rinnakkaisten kehityskulkujen vuorovaikutusta. Kun kaksi tulevaisuuspolkua törmäävät, syntyy muutoksen mahdollisuus. Esimerkiksi kun ihmisten käsitykset yksityisyydestä törmäävät teknologian mahdollistamaan datan keruuseen, syntyy jännite, joka toisaalta aiheuttaa ristiriitoja, mutta joka voidaan nähdä myös yhteiskuntaa eteenpäin vievänä luovana voimana. Juuri tästä dialektisessa tulevaisuudentutkimuksessa on kyse: huomion kiinnittämisestä jännitteisiin ja vastakkainasetteluihin, jotta ymmärretään paremmin millaisia tulevaisuuksia niiden pohjalta voi syntyä.
Ahlqvist kuvaa kirjallisuuteen nojaten kolme vaihtoehtoista tapaa, kuinka tulevaisuuspolut voivat jatkua yhteentörmäyksen jälkeen:
- Absorptio: Jos toinen tulevaisuuspolku on voimakkaampi kuin toinen, se voi imaista sisäänsä toisen ja mahdollisesti muuttaa kulkuaan hieman. Esimerkiksi datan keruu saattaa jatkua huolimatta huolista yksityisyyden suhteen.
- Synteesi: Yhteentörmäyksestä saattaa syntyä jotain uutta, joka ratkaisee ristiriidan. Esimerkiksi yksityisyyden suojaamiseksi saattaa tulla uutta lainsäädäntöä, kuten GDPR tai syntyä uusia teknologisia ratkaisuita.
- Parallaksi: Ristiriita voi jäädä ratkaisematta ja polut lukkiutua jännitteiseen asemaan, josta ei ole mahdollista löytyä uutta yhteistä säveltä. Vaikka kehitys jatkuisi yhteiseen suuntaan, törmäyksestä jää jäljet, jotka vaikuttavat pitkään. Esimerkiksi yksityisyydestä saatetaan olla yhä enemmän huolissaan, mutta samalla niin kiinni uuden teknologian tarjoamissa ratkaisuissa, että jatketaan sen käyttöä hampaita kiristellen.
Teknologian varaan heittäytynyt yhteiskunta
Tulevaisuusvaliokunnan viime vuonna julkaisema Risto Linturin ja Osmo Kuusen raportti ”Suomen sata uutta mahdollisuutta. 2018–2037” sai osakseen kritiikkiä liian yksinkertaistavasta käsityksestään teknologian suhteen. Ahlqvistin raportti voidaan nähdä osakseen vastaavan tähän kritiikkiin, sillä siinä tarkastellaan radikaalien teknologioiden yhteiskunnallisia vaikutuksia ja avataan teknologian rooleja. Raportin keskeinen viesti on, että teknologiayhteiskunta on perustavanlaatuisesti poliittinen yhteiskunta. Teknologiat ja niiden kehitys eivät ole irrallisia yhteiskunnasta, vaan täynnä arvovalintoja, jotka muovaavat näkemyksiä ja maailmankuvaa. Raportissa myös kuvataan teknologian erilaisia ulottuvuuksia. Välineellisen ulottuvuuden lisäksi erotellaan systeeminen ulottuvuus, esimerkiksi teknologiset infrastruktuurit, sekä kulttuurinen ulottuvuus, eli teknologia ajattelua ohjaavana kehikkona.
Ahlqvist soveltaa raportin alkuosassa kehittelemäänsä jännitteiden tarkastelua radikaaleihin teknologioihin. Raportissa kuvataan osittain päällekkäisiä ja yksittäiset teknologiat ylittäviä jännitekenttiä, jotka ohjaavat yhteiskunnan kehitystä. Yhteensä kymmenen kenttää ja 24 jännitettä antavat kattavan kuvan keskeisistä kysymyksistä, joita radikaaleihin teknologioihin liittyy.
Tulevaisuuksien haastaminen
Raportissa kuvattu dialektinen tulevaisuudentutkimus esittää tulevaisuuden jännitteiden jatkumona. Tulevaisuuspolkujen törmäillessä syntyy jännitteitä, joiden purkautumisesta syntyy aikanaan uusia jännitteitä. Tällainen näkökulma maalaa tulevaisuuden jatkuvasti muuttuvana ja tuo hyvin esiin maailman monipuolisuutta.
Tulevaisuuden jännitteisiin pääsee kiinni myös heikkojen signaalien avulla, sillä ne haastavat nykyisiä ajatusmalleja ja totuttuja rakenteita. Teknologian suhteen voidaan esimerkiksi pohtia miten sitä voi käyttää väärin. Löydät lisää inspiraatiota tulevaisuuspohdintoihin Sitran heikot signaalit sivustolta.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.