sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Kulttuuriperintökohteet ovat kansallisen omaisuutemme kuninkuusluokkaa. Omistukset pörssiyhtiöissä ja muut arvopaperit ovat toki merkittäviä, mutta niiden arvot vaihtelevat suhdanteiden ja disruption mukaan. Henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä tasolla voimme jakaa sukupolvien ja kansallisuusrajojen yli vain sellaista perintöä, jossa istuvat identiteettimme keskeisimmät osat.
Vaikuttavuusinvestoimisen SIB-malli on lupaavin innovaatio julkisen rahan käytölle pitkään aikaan.
Ajatus siitä, että riskiä siirretään yksityiselle sektorille ja julkinen maksaa vain tuloksista (ja jälkikäteen kohtuullisesti riskinottamisesta) on erittäin järkeenkäypä. Hankkeen haluttu tulos ja tavoitellut vaikutukset määritellään alusta asti tarkasti, mikä auttaa keskittymään vaikutusten aikaansaamiseen. Lisäksi vaikuttavuusinvestointiajattelu ruokkii julkisella sektorilla kauan kaivattua tutkimusaineistoon pohjautuvaa päätöksentekoa.
Miten siis hyödyntää SIB-mallia instrumenttina kulttuuriperintökohteen rahoittamisessa? Otetaanpa esimerkki.
Olen ollut mukana laatimassa Kotkassa sijaitsevalle Kyminlinnalle käyttö- ja hoitosuunnitelmaa, jossa suositeltiin sen avaamista yleisölle. Kyminlinnan historiallinen arvo Ruotsinsalmen taistelun jälkeisenä, hyvin säilyneenä linnoitusrakennelmana, on mittaamattoman arvokas. Millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia tällaisen kohteen avaamisella voitaisiin tavoitella?
Kohteen pitää luonnollisestikin houkutella kävijöitä, jotka tarvitsevat palveluita. Palvelut luovat työpaikkoja ja toimeentuloa. Kyminlinna voisi lisäksi toimia alustana tapahtumille, jotka synnyttävät niin ikään tarvetta uusille palveluille. Jos vaikutus kohdistuu ensisijaisesti työpaikkoihin tai liiketoiminnan synnyttämiseen, Kyminlinna voisi tarjota kohteen tulosperusteiselle rahoitussopimukselle eli SIB-sopimukselle.
Julkinen taho – kunta ja/tai valtio – ostaisi vaikutuksia eli alueelle syntyviä työpaikkoja, liiketoimintaa, tapahtumien todennettuja talousvaikutuksia, verotuloja, tai matkailutuloja jne. Pääurakoitsijana ja SIB-rahaston hallinnoijana voisi toimia esimerkiksi paikallinen elinkeinoyhtiö tai valtakunnallinen taho.
SIB-sopimuksen pohjaksi tarvitaan huolellinen mallinnus tavoitteen toteutumisesta.
Se tarkoittaa hieman yksinkertaistaen sanottuna huolellista analyysia kustannusten syistä ja juurisyistä. Sen perusteella on mahdollista tietää, mihin tekijöihin on vaikutettava, miten ja mitkä toimijat voivat saada halutun muutoksen aikaan sekä minkälainen investointi muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan. Samalla rakentuvat indikaattorit, joiden perusteella toiminnan tuloksia mitataan – laadullisen ja taloudellisen arvon näkökulmasta. Mallinnuksen kautta mahdollistuu valinnanvapaus ja aito tietoon perustuva päätöksenteko.
Mallinnuksen perusteella pääurakoitsija kiinnittäisi toteuttajat ohjelmaan eli esimerkiksi palveluliiketoimintaa harjoittavat yritykset ja tapahtumajärjestäjät, kuten tuotantoyhtiöt tms. Julkinen taho ja pääurakoitsija tekisivät sopimuksen konkreettisista ja todennettavista vaikutuksista eli mainituista työpaikoista tai paikallisten yritysten maksamista yhteisöverotuloista. Itse rahoitus ohjattaisiin kohteen markkinointiin, tapahtumiin ja sillä voitaisiin esimerkiksi helpottaa alueelle tulevien palveluiden riskinkantokykyä.
Kyminlinnan rakentamisen alkusysäys oli Ruotsinsalmen kuuluisa meritaistelu. Kotkan kaupunki ja Suomen Merimuseo suunnittelevat parhaillaan Ruotsinsalmen taisteluihin liittyvää kulttuuripalvelu- ja matkailukokonaisuutta. SIB-rahoituksen voisi laajentaa tukemaan myös tämän hankkeen matkailuliiketoimintaa edistäviä vaikutuksia. Palveluliiketoiminta voisi kattaa myös kulttuuripalveluja, esimerkiksi näyttelyjä. Malliesimerkin onnistuneesta ekosysteemistä Suomen mittakaavassa tarjoaa tietysti Suomenlinna.
Kulttuuriperintökohteen ympärille syntyvän liiketoiminnan edistämistä voitaisiin siis rahoittaa tulosperusteisesti.
Kulttuuriperintökohteen kunnostamisen ja ylläpidon suora rahoittaminen on analoginen kulttuuripalvelujen rahoittamisen kanssa – myös siinä, että molempia pidetään taloudellisesti kannattamattomina. Tulosperusteisen rahoituksen soveltaminen kulttuuriperintökohteeseen voisi olla askel kohti kulttuuri-investointien kulta-aikaa.
Kunnan näkökulmasta kulttuuriperintö on usein keskeinen osa elinvoimainvestointisalkkua. Tulosperusteinen rahoitus hyvän talousjohtajan käsissä voi olla kaivattu työkalu investointien rakentamiselle ja tulospohjaiselle keskustelulle päätöksentekijöiden ja johtavien virkamiesten kesken.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.