Turvattomuuden paradoksi

”Yhteiskuntamme ei ole koskaan ollut niin turvallinen kuin nyt – ja samaan aikaan ihmiset eivät koskaan ole kokeneet turvattomuutta yhtä paljon kuin nyt”. Muutama vuosi sitten vastaani tullut tutkimuksen johtopäätös jäi välittömästi mieleeni ja on siitä lähtien palannut ajatuksiin säännöllisin väliajoin. Jos todella on näin, kyseessä on yksi kiinnostavimpia ja tärkeimpiä kysymyksiä ajassamme.

Turvallisuuteen vaikuttavia ilmiöitä ja ulottuvuuksia on suunnattoman pitkä lista. Ympäristö, informaatio, kehitys, köyhyys, sotilaallinen varustelu, ennakoimattomuus, ennakoitavuus, syrjäytyminen, kulttuurin tulkinnat, talous jne. Tekijöitä riittää. Mikä tahansa näistä ilmiöistä vaikuttaa siihen tulkintaan, minkä turvallisuudesta teemme. Kuitenkin kaikkia tekijöitä ja arvioita määrittää aina aika jossa elämme. Aikaan vaikuttavat arvot, pelot, tunteet. Jos turvattomuuden tunne lisääntyy samalla kun absoluuttinen turvallisuus lisääntyy, paradoksi ja haaste on merkittävä. Keskeinen turvallisuusilmiö ei siis ole yksittäinen yhteiskunnallinen puute tai ongelma, vaan (post)moderniin aikaan sidottu kokonaisuus, jossa elämme.

Kriittinen kysymys tietysti on se, mistä edellä mainittu paradoksi johtuu? Kenties kyse on viime kädessä elämänhallinnasta ja siihen liittyvästä pirstaloituneisuudesta. Postmodernista realismista, jossa tiedon määrä ei enää lisää elämänhallintaa, vaan haastaa sen. Ei ole yhtä ilmiötä, johon liittyvä epävarmuus repii turvallisuuden palasiksi. On vain aika ja loputon informaation, tiedon ja tulkinnan maailma, jonka tuloksena ihminen ei enää tiedä paikkaansa maailmassa, saati omassa yhteiskunnassaan, tai edes paikallisyhteisössään.

Keskeinen turvallisuustarve ei siis ole ottaa haltuun erinäisiä yhteiskunnallisiin sektoreihin liittyviä vajeita tai riittämättömyyksiä. Turvallisuustarve on tuottaa ymmärrystä ja todellisuutta heijastavaa elämänhallintaa. Poliittisessa elämässä tämä haaste on näkynyt viime vuosina elämän ja yhteiskunnallisten ilmiöiden yksinkertaistamisena. Yksinkertaistamisen suosion salaisuus kumpuaa kadotetusta turvallisuuden tunteesta. Illuusio elämän- ja totuudenhallinnasta synnyttää turvallisuuden tunteen. Se, onko tuo tunne oikea tai väärä, on tavallaan triviaali kysymys yksilölle, joka hahmottaa taas kerran paikkansa maailmassa ja yhteisössään aiempaa jykevämmin.

Yksilön turvallisuus ei ole irrallaan yhteiskunnan turvallisuudesta. Ja jos yksilön turvallisuusymmärrys perustuu yhä enemmän ja enemmän illuusioon, yhteiskunta on ongelmissa. Tällöin yhteiskunnan tehtävä on rikkoa illuusio ja tuottaa tilalle todellisuuden ymmärrys. Väkivaltaiset konfliktit, nyt ja aiemmin, lähes aina kumpuavat surkeasta todellisuuden tulkinnasta. Yksilön hyvinvointi – tai sen puute – ja turvallisuus on aina selittävä tekijä konfliktien taustalla. Samalla ne toimivat myö konfliktien ratkaisujen työkaluina.

Uuden turvallisuuden haaste ei ole synnyttää uusia uuden turvallisuuden konsepteja ja analyysejä turvattomuudesta. Uuden turvallisuuden haaste on tuottaa tietoa ja ymmärrystä maailmasta, suhteuttaa todellista ja suhteetonta. Uusi turvallisuus näkee syvemmälle yksilöön ja ympäröivään maailmaan, kulkee jalat maassa, ei kiistä kiistämätöntä.

Kirjoitus on osa Uusi turvallisuus -foorumin osallistujien blogisarjaa