Onko sapattivapaa työelämästä hyvä asia yksilönäkökulman lisäksi myös laajemmassa perspektiivissä? Sapatti- tai vuorotteluvapaalle löytyy niin työssäjaksamista ja työttömyyden hoitoa koskevia kuin myös ekologiseen kestävyyteen liittyviä puoltoääniä.
Jään joulukuun alussa vuodeksi vuorotteluvapaalle. Olen onnekas, että sellaisen viettäminen on minulle mahdollista, sillä hyvin pienituloisille sama voi olla taloudellisesti liian vaikeaa ja lyhyissä työsuhteissa oleville useimmiten mahdotonta.
Juuri kun sain vuorottelusopimukseni solmittua, törmäsin tietoon, että myös ympäristöasioihin keskittyvän verkkolehti Gristin suuresti arvostamani toimittaja David Roberts oli juuri ollut vuoden sapattivapaalla. Roberts oli toki minua viisaampi, sillä hän jäi jo nelikymppisenä sapattivapaalle ja sai mahdollisuuden hengata myös pienten lastensa kanssa. Itse olen viisikymppinen ja omat lapseni ovat jo isoja.
David Robertsin yksi suunnitelma oli kirjoittaa vuoden vapaansa aikana kirja, ja sama sivuaie on nyt minulla. Katsotaan mitä minun suunnitelmalleni käy – Robertsin kirjahanke ei onnistunut.
Sen sijaan Roberts nautti sapattivuodestaan ja siitä, että saattoi elää ilman kokoaikaista tavoitettavuutta. Hän kirjoittaa: ”Erittäin monet ihmiset haluaisivat irrottautua hyperverkottuneesta elämästä, mutta harvoilla on konkreettisia suunnitelmia tällaiseen irtiottoon. Tämä ei ole yllätys, sillä valkokaulustyössä odotus ympärivuorokautisesta tavoitettavuudesta on levinnyt laajalle – se on valunut öihin, viikonloppuihin ja loma-aikoihin.”
Luultavasti tunnet jonkun, joka on ollut vuorotteluvapaalla (tai opintovapaalla). Kysy häneltä, oliko sen viettäminen onnistunut ratkaisu! Lyön vetoa, että vastaus on, että oli. Ainakin kaikki, joilta minä olen kysynyt asiasta, ovat vastanneet niin.
Mutta onko vuorotteluvapaa hyvä asia yksilönäkökulman lisäksi myös laajemmassa perspektiivissä?
Minusta on. Vuorotteluvapaan ehtojen kiristäminen on myös minusta lyhytnäköistä politiikkaa.
Kun jään vuorotteluvapaalle, niin joku toinen saa vuodeksi töitä. Suomen työttömyysaste on tällä hetkellä 8,3 prosenttia eli aivan liian korkea. Vuorotteluvapaan perusidea onkin juuri työttömyysongelman lieventäminen.
Asiantuntijaorganisaatioissa työskenteleville vuorotteluvapaan ottaminen on myös toisella tavalla tärkeää. Välivuoden on todettu säilyttävän ja lisäävän luovuutta ja innovatiivisuutta. Maailman monessa huippuyliopistossa opettajien noin seitsemän vuoden välein pidettäviä sapattivuosia jopa kannustetaan.
Suomalaistenkin tutkijoiden mukaan vuorotteluvapaan yleiset yhteydet hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen ovat myönteisiä. Työpaikalle saadaan energiaa, kun sinne palkataan uusi henkilö. Mutta myös vanhan työntekijän paluu virkeänä takaisin tuo organisaatioon lisää virtaa.
Joskus tuntuu, että vuorotteluvapaat pitäisi tehdä pakollisiksi. Liian moni väsyy kesken. Esimerkiksi Valion – nyt jo entinen – toimitusjohtaja ilmoitti 58-vuotiaana jäävänsä eläkkeelle, kun alkoi väsyttää. Hän vielä tarkensi, että ”meikäläinen on 36 vuotta yhtä mittaa painanut duunia”. Tässä viime kesän uutisessa toimitusjohtaja lausuu myös, että hänellä on paljon saman ikäisiä kavereita, jotka ovat ”jättäytyneet hommista”. Vaikka uutisessa ei tätä suoraan sanota, niin ilmeistä on, etteivät nämä kaverit ole jääneet rajatun mittaiselle vuorotteluvapaalle vaan täysin ennenaikaiselle eläkkeelle.
Suunnittelija Stefan Sagmeister, joka sulkee New Yorkissa sijaitsevan design-toimistonsa joka seitsemäs vuosi vuoden sapattivapaan ajaksi, on ehdottanut (yli kaksi miljoonaa katsomiskertaa saaneessa) TED-puheessaan mielenkiintoista ja periaatteessa taloudellisesti neutraalia eläkejärjestelmän uudistusta. Siinä yleistä eläkeikää nostettaisiin esimerkiksi viidellä vuodella, mutta nuo viisi vuotta voisi käyttää vapaavuosina työikänsä aikana esimerkiksi juuri seitsemän vuoden välein.
Myös ekologisen kestävyyden kannalta vuorotteluvapaa on askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi Jørgen Randers (alkuperäisen Kasvun rajat -raportin sekä vuonna 2012 julkaistun 2052 – A Global Forecast for the Next Forty Years -kirjan kirjoittaja) pitää esitelmiä siitä, että luultavasti paras mahdollisuutemme välttää synkät ajat tulevaisuudessa on työtuntien ja -päivien vähentäminen.
Näin siksi, että muut keinot – esimerkiksi verojen tai polttoaineiden hintojen merkittävä nostaminen, joka rajoittaisi tuotannon ja kulutuksen kasvua ja tätä myötä kasvavia päästöjä – eivät Randersin mukaan saa rikkaissa maissa enemmistöä puolelleen. Yksilöiden työtuntien vähentäminen – esimerkiksi vuosilomapäivien tai muiden vapaiden määrää lisäämällä – sen sijaan voi saada kansan puolelleen, sillä siihen ei sisälly muiden päästöjä leikkaavien keinojen mukanaan tuomaa pelkoa työttömyyden lisääntymisestä. Työ jakautuu useammille ihmisille, kun yksilöiden keskimääräiset työtuntimäärät pienenevät.
Palaan takaisin töihin ensi vuoden joulukuussa. Katsotaan sitten, kuinka onnistuneena pidin vuorotteluvapaatani. Lupaan David Robertsin tapaan kirjoittaa asiasta blogin!
Suosittelemme