Työn tulevaisuus on myös nykyisyyttä

Olin reilu vuosi sitten puhumassa TE-toimiston väelle työn tulevaisuudesta. Esityksen jälkeisestä keskustelusta jäi mieleeni erityisesti yksi kysymys: ”mitä sanoa ensimmäistä kertaa työttömäksi jääneelle 55-vuotiaalle?” Toisin sanoen, mitä esittämäni kehityskulut ja tulevaisuuden maalailut tarkoittavat nykyhetken arkipäivässä?

Suomalainen ennakointi on maailman huipputasoa, mutta parannettavaa olisi erityisesti tiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa. Osaamme hyvin luodata tulevaisuuteen, mutta tulevaisuuspohdinnat ja nykyhetki eivät välttämättä aina kohtaa. Tämä on näkynyt myös keskustelussa työstä ja sen tulevaisuudesta, jossa kiistely aktiivimallista ja hahmotelmat työn merkityksen muuttumisesta tuntuvat olevan kuin eri maailmoista.

Nykyhetken polttavia kysymyksiä ei toki pidä sivuuttaa, eikä tulevaisuuttakaan typistää nykyhetken ehdoille. Vaarana kuitenkin on, että nykyhetken taisteluissa hukkuu näkemys tulevaisuudesta. Sen takia tarvitaan pidemmän aikavälin kuvailun lisäksi myös hahmottelua murrosvaiheesta, sen silloittavista toimenpiteistä ja uusien instituutioiden rakentamisesta.

11.10. julkaistu hallituksen tulevaisuusselonteon toinen osa keskittyy siihen, mitä työn murroksen suhteen tulisi tehdä. Siinä kuvataan pidemmän aikavälin visioiden lisäksi toimenpiteitä, joilla visioita kohti voidaan päästä. Valmiita ja täydellisiä vastauksia työn murrokseen ei selonteossa ole, eikä toisaalta pidä ollakaan, koska ratkaisut löytyvät lopulta kokeiluiden ja yhteisen keskustelun kautta. Myös työn tulevaisuus tehdään yhdessä.

Keskeinen kysymys onkin, hyödynnetäänkö tulevaisuusselonteon antia keskustelussa työstä, sen tulevaisuudesta ja nykyhetken toimenpiteistä.