Unohtuiko tulevaisuus Nato-keskustelusta?

Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vielä syksyllä 2021 sotilasliitto Naton jäsenyyttä vastusti 40 prosenttia suomalaisista ja kannatti 26 prosenttia. Maaliskuussa 2022 tehdyssä kyselyssä asenteet olivat muuttuneet rajusti, ja jäsenyyden puolella oli peräti 60 prosenttia suomalaisista ja vastaan vain 19 prosenttia. Syy tähän on ilmeinen, Venäjän helmikuun lopussa aloittama laaja hyökkäyssota Ukrainaan, mikä pakotti tarkastelemaan ulkopoliittista tilannetta uusin silmin.

Tulevaisuudentutkijan näkökulmasta tällainen muutos asenteissa on erityisen kiinnostavaa, sillä yleensä arvojen ja asenteiden sanotaan muuttuvan hitaasti. Koska tällä muutoksella ja Suomen hakemisella Naton jäseneksi on merkittäviä vaikutuksia tulevaisuuden kannalta, on syytä tarkastella tapahtunutta hieman tarkemmin. Siinä avuksi tulee tulevaisuuskolmio.

Tulevaisuudentutkija Sohail Inayatullahin kehittämässä tulevaisuuskolmiossa erotellaan toisistaan kolme tulevaisuuteen vaikuttavaa asiaa: tulevaisuuksien imu, nykyhetken työntö ja menneisyyden paino. Menneisyyden painolla tarkoitetaan kaikkia sitoumuksia, polkuriippuvuuksia, muutoksen esteitä ja ajatusmalleja, jotka rajoittavat sitä, mikä on mahdollista. Nykyhetken työntö pitää sisällään nyt käynnissä olevat muutokset. Tulevaisuuden imu puolestaan kuvaa unelmia, toiveita, suunnitelmia ja innostavia tulevaisuusnäkymiä, joita kohti pyrimme.

Menneisyyden paino: millaiset oletukset ohjaavat tulevaisuusajattelua?

Suomen ulkopolitiikassa on korostunut alueellisen ja kansainvälisen vakauden hakeminen. Olemme ylläpitäneet ajatusta eräänlaisesta erityissuhteesta Venäjään, jossa yhdistyvät käytännönläheinen ja asenteeton yhteistyö Venäjän kanssa sekä oma läntinen arvopohja ja sitoutuminen länteen. Taustalla vaikuttaa tietenkin myös historiamme Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa sotineen. Hyvien ja käytännön yhteistyötä korostavien suhteiden ylläpitäminen Venäjään on tehnyt jo Nato-jäsenyydestä keskustelemisesta ongelmallista. Samalla Suomi on kuitenkin tiivistänyt myös sotilaallista yhteistyötään Naton kanssa ja vahvistanut sotilaallisten järjestelmien yhteensopivuutta. Ovea on pidetty raollaan, mutta ei ole ollut valmiutta mennä pidemmälle.

Venäjän toivottiin tulevan demokratioiden yhteisöön Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäjän toimet viime vuosilta ovat kuitenkin murentaneet odotuksia demokratian kehityksestä. Helmikuun lopulla myös oletukset rauhallisesta rinnakkainelosta murskaantuivat. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan pakotti vetämään rajan hyväksyttävän ja tuomittavan toiminnan välillä.

Vääriksi osoittautuneiden oletusten murtuessa on tärkeää käydä keskustelua siitä, millaisille oletuksille rakennamme uudet käsityksemme turvallisuuspolitiikan tulevaisuusnäkymistä. Nato-jäsenyys kehystää esimerkiksi pohjoismaisen yhteistyön ja toisaalta EU:n turvallisuuspolitiikan uudella tavalla. Ja millaisia oletuksia meillä oikeastaan on siitä, mitä Nato-jäsenyys Suomelle tarkoittaa pidemmällä aikavälillä?

Nykyhetken työntö: mihin nykyiset muutokset vievät?

Jälkikäteen on tietenkin helppo viisastella, että merkit Venäjän aikeista olisi pitänyt huomata paremmin. Ukrainan sota ei alkanut yhtäkkiä helmikuussa, vaan on jatkunut vähintään Krimin valtauksesta ja sodasta Itä-Ukrainassa vuonna 2014 asti. Sodat mm. Tšetšeniassa ja Georgiassa, sekä opposition ja kansalaisyhteiskunnan vaimentaminen ja vallan keskittäminen ovat olleet selkeitä merkkejä siitä Venäjästä, jonka nyt sanotaan paljastuneen naamion takaa.

Tulevaisuuksientutkijat Ziauddin Sardar ja John Sweeney ovat kuvanneet tällaisen muutoksen dynamiikkaa osuvasti postnormaalien aikojen käsitteistön avulla. Olemme sokeita sellaiselle hiipivälle muutokselle, joka ei sovi meidän käsityksiimme ja oletuksiimme, ja sellaisille tulevaisuusnäkymille, joita on epämukavaa ajatella. Tällainen kuhnailu ympärillä hiipivän muutoksen vallitessa johtaa kuitenkin lopulta oman kuplan puhkeamiseen, sitä seuraavaan sekavuuden aikaan ja hyvin nopeisiin toimiin.

Kuplan puhjetessa nykyhetken työntö on ottanut vallan, ja Suomi ja etenkin suomalaiset ovat reagoineet nopeasti ja määrätietoisesti muuttuneeseen tilanteeseen – ja hyvä niin. Samalla on kuitenkin jäänyt vähemmälle keskustelu siitä, millaisia tulevaisuuksia oikeastaan haluamme ja voimme tässä tilanteessa rakentaa. Tulevaisuus hahmottuu kokonaan nykyhetken työnnön, eli tämänhetkisten tapahtumien valossa ja niihin reagoimalla. Menemme kohti tulevaisuutta, jota kukaan ei ole hahmotellut.

Tulevaisuuden imu: millaisia tulevaisuuksia tavoittelemme?

Mikä sitten voisi olla tulevaisuuden imu Nato-jäsenyyden aikana? Millaista Natoa haluamme olla kehittämässä ja mitä asioita aktiivisesti ajamme sekä mihin kaikkeen olemme valmiit puolustaessamme demokraattisia arvojamme autoritaarisuutta vastaan? Päätös hakea Nato-jäsenyyttä ei ole mikään turvallisuuspolitiikan tulevaisuusajattelun päätepiste, vaan tästä toisenlaisten tulevaisuuksien rakentaminen vasta alkaa.

“

Vähemmälle on jäänyt keskustelu siitä, millaisia tulevaisuuksia oikeastaan haluamme ja voimme tässä tilanteessa rakentaa.

Oleellisia kysymyksiä ovat esimerkiksi pohjoismainen yhteistyö laajentuneessa Natossa ja muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa. Miten voimme yhdessä puolustaa nyt myös Naton kautta ja Naton sisällä meille tärkeitä arvoja? Jo hakuvaihe on osoittanut, miten erilaisia arvoja ja intressejä Naton sisälläkin on ja miten erimielisiä monenkeskiset yhteisöt voivat olla. Oma kysymyksensä ovat myös jännitteet esimerkiksi Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa ja niiden heijastuminen Natoon tai vaikkapa EU:n ja Naton välisen suhteen kehittyminen.

Ei ole yhdentekevää, millaisista tulevaisuuksista unelmoimme, sillä käsityksemme tulevaisuudesta ohjaavat toimintaa. Ilman innostavia ja samalla realiteetit huomioivia tulevaisuusnäkymiä päädymme vain ajelehtimaan geopolitiikan virtoihin.