Vastuulla – kohtaamisia tarvitaan

Mikään teollisuudenala ei elä omassa kuplassa. Kaivosyritykset ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja niillä on monenlaisia sidosryhmiä: omat työntekijät, alihankkijat, lähialueiden asukkaat, mökkiläiset, luonnonsuojelijat, metallien jalostajat, teknologian ja palvelujen tarjoajat, koulutus- ja tutkimuslaitokset, rahoittajat, viranomaiset, muut elinkeinot, poliitikot, media… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Toisten ihmisten kohtaaminen on arvokasta ja tärkeää – niin yksityis- kuin työelämässäkin. Kohtaamiset rakentavat luottamusta ja auttavat meitä ymmärtämään toisiamme. Olemme käyneet keskusteluja kaivosyritysten ja niiden sidosryhmien kanssa ja kuunnelleet niiden ajatuksia. Riippumatta taustasta, näkökulmasta ja henkilökohtaisista mielipiteistä kaikki ovat korostaneet kohtaamisten ja keskustelun tarpeellisuutta ja hyötyjä.

Silti kaivosala ja monet sen sidosryhmistä kohtaavat toisensa liian usein vain lupaprosessien, valitusten ja lausuntojen kautta tai median välityksellä. Toisinaan asiat kärjistyvät konflikteiksi ja kohtaamispaikka onkin mielenosoitus, verkkokeskustelu tai sosiaalinen media. Tällaiset kohtaamiset tuottavat harvoin yhteistyön kannalta hedelmää.

”Vuorovaikutus pelkkien kirjallisten lausuntojen tai median välityksellä uhkaa kärjistää jännitteitä.” Minusta tämä Peltosen ja Kangasojan toteamus Yhdyskuntasuunnittelu-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa (vol. 47:4, 2009) Konfliktien kartoitus suunnittelun apuvälineenä on harvinaisen osuva. Kun jännitteet kärjistyvät, eivät keskustelut johda mihinkään. Tällöin jokainen jää omaan poteroon.

Tilaisuuksia, joissa sidosryhmiä voisivat kohdata toisensa, ovat kaivosalallakin tyypillisesti seminaarit, työpajat ja messut. Näitä riittää lähes joka viikolle. Joidenkin mielestä liiankin usein. Seminaareja on ilmaisia ja maksullisia, avoimia ja kutsutilaisuuksia. Jotkin näistä kohtaamisista on jo lähtökohtaisesti tarkoitettu tietylle osallistujajoukolle.

Erityyppisillä seminaareilla on erilaiset yleisöt. Siksi niissä usein kohtaavat vain jotkin sidosryhmät keskenään, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi kaivosyhtiöt ja tutkimuslaitokset sekä yliopistot ja opiskelijat tapaavat tyypillisesti yliopistojen tai etujärjestöjen järjestämisissä työpajoissa. Kaivosteollisuus ja sitä palvelevat yritykset, rahoittajat ja viranomaiset kohtaavat mm. kaupallisissa seminaareissa, joissa taas akateemista maailmaa, matkailualaa, poroisäntiä, saamelaisia tai kansalaisjärjestöjä ei juurikaan näy. Toisissa tilaisuuksissa taas ei näe kaivosyritysten edustajia, paitsi esiintyjänä. Yritä siinä sitten kohdata.

Monet seminaareja, työpajoja ja muita tapaamisia järjestävät tahot yrittävät kyllä rakentaa tapaamisiin tilaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille. Keskustelupaneelinkin voi rakentaa monipuolisesti, niin että niissä on mukana monen tyyppisiä sidosryhmiä – vaikkapa luonnonsuojeluliitto, media, kaivosteollisuus ja konsultti. Se vaan ei ole aina ole helppoa.

Kyllä erilaisia kohtaamisia pyritään järjestämään. Tutkimushankkeiden tai viranomaisvetoisten ohjelmien ohjausryhmissä istuu eri sidosryhmiä ja paikallisesti järjestetään asukasiltoja, avoimien ovien päiviä tai yhteistyöryhmiä. Keskusteluja siis kyllä käydään, mutta usein vain ”lähipiirissä”. Tilaisuudet, joissa kaikki sidosryhmät ovat läsnä ja pääsevät keskustelemaan suoraan toistensa kanssa on loppujen lopuksi aika vähän.

Keskustelu ja kohtaamiset ovat siis kaikkien mielestä hyödyllisiä ja tärkeitä, mutta yhteistyön ja dialogin kehittäminen ei ole helppoa. Siksi kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät ovat halunneet lähteä yhdessä kehittämään aitoon kohtaamiseen johtavaa rakentavaa yhteistyötä. Konfliktitilanteiden ulkopuolella, pitkäjänteisesti ja aidosti. Tätä varten on nyt perustettu Kestävän kaivostoiminnan verkosto, johon toivomme kaikkien liittyvän mukaan. Olen ylpeä, että saan tiimini kanssa olla tukemassa tätä työtä.