Vauva tuli, auto lähti

Täytettyäni 18 vuotta perin siskoni pienen punaisen Volkswagen Polon. Myöhemmin tilalle tuli sininen Mazda moottoritietyömatka-ajon tarpeisiin. Vuoden 2017 loppupuolella 13 vuotta auton omistamista sai kuitenkin riittää. Luottojuhta sai lähteä pitkähkön jahkailun jälkeen. Kolmatta yli tuhannen kilon faradayn häkkiä en halunnut tilalle.

Nyt, miltei vuosi autosta luopumisen jälkeen voin todeta, että päätös on ollut jopa vapauttava. Siitäkin huolimatta, että talouteemme on itseni, puolisoni ja koiran lisäksi tullut vauva, ja isovanhemmat asuvat toisilla paikkakunnilla.

Elo ilman omistusautoa ei ole tarkoittanut elämänpiirin pienenemistä tai asioista luopumista. Pääkaupunkiseudulla arkinen perusliikenne sujuu mainiosti pyörällä ja joukkoliikenteellä. Toki on tullut tilanteita kun autoa on todella tarvittu, kuten asioiden hoitoon ristiäispäivänä, mökkimatkaan ja koiran kasvattajalla vierailuun. Näihin tilanteisiin apu on tullut uusista palveluista. Vajaan vuoden aikana olemme käyttäneet yhteiskäyttöautoja kahdeksan kertaa satunnaisiin lyhytmatkoihin (pääkaupunkiseudulla toimii mm. GoNow!, DriveNow ja EkoRent), ja vertaisvuokra-autoja seitsemän kertaa pidemmille matkoille (Shareit BloxCar).

Autosta luopuminen on taatusti vähentänyt taloutemme liikkumisen päästöjä. Lukuisat aiemmin autolla taitetut pidemmät matkat ovat vaihtuneet junamatkoihin. Tiedämme, että liikenne aiheuttaa Suomen ilmastopäästöistä viidenneksen, ja tästä yli puolet aiheutuu henkilöautoilusta. Junamatkat ovat tuoneet mahdollisuuden esimerkiksi töiden tekemiseen tai vauvan kanssa jutusteluun. Vauvan huoltotarpeetkin hoituvat matkan taittuessa. Autoilun vähentäminen on ollut luonteva tapa osallistua ilmastotalkoisiin – ja samalla tuntea tästä ripaus hyvää mieltä.

Miten autottomuus on muuten vaikuttanut arkeemme ja talouteemme? Se näyttäisi tuovan meille parin tuhannen euron vuosisäästön. Toisaalta se on pakottanut reissujen parempaan suunnitteluun ja npatistanut lähtemään aikataulussa. Vain kerran on kauppareissu piti siirtää toiselle illalle, kun vapaata yhteiskäyttöautoa ei löytynyt lähistöltä. Uuteen tilanteeseen olen tyytyväinen siinäkin mielessä, että en halua tehdä perhearkea riippuvaiseksi autosta, varsinkaan kun olen taloutemme ainoa kuski. Myös terveyshyödyt otan kernaasti vastaan, kun kauppareissut tulee tehtyä ostokset pyörän sivulaukussa ja juna-asemalle käveltyä kuin huomaamatta kilometrin suuntaansa.

Näin jälkikäteen mietityttää miksi kynnys autosta luopumiseen oli niin korkea. Yleisillä tottumuksilla ja asenteilla lienee osuutensa asiaan. Autot kuitenkin seisovat käyttämättömänä keskimäärin 95 % ajasta ja ovat samalla yksi kotitalouksien suurimmista menoeristä. Tämä oli tilanne meilläkin. Nähtäväksi toki jää miten meille käy lapsen kasvaessa ja arjen logistiikan monimutkaistuessa. Tavoitteena on pärjätä ilman omaa autoa jatkossakin.