Viheliäisten ongelmien ratkaiseminen systeemiajattelulla

Viheliäiset ongelmat voivat vaikuttaa pelottavilta ja ajoittain jopa ylivoimaisilta, mutta entä jos toivottomuutemme johtuukin vain tavastamme tarkastella niitä? Systeemiajattelu on paradigma, joka auttaa meitä tarkastelemaan viheliäisten ongelmien keskinäisriippuvaista luonnetta – tarkastelemaan verkostoja ja muutoksen dynamiikkaa staattisten tilannekuvien sijaan. Systeemiajattelun avulla voimme havaita kompleksisten ilmiöiden taustalla olevat rakenteet. Tämä auttaa meitä hahmottamaan, mihin kohdistuvilla teoilla voidaan saada suuri vipuvaikutus ja mistä pieni. Systeemiajattelun avulla voimme löytää vipuvarsia aikamme vaikeimpiin haasteisiin.

Viheliäinen maailma

Kun viisitoistavuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg äskettäin puhui YK:n ilmastokokoukselle Puolan Katowicessa, hänellä oli rohkea viesti: ”jos ratkaisuja on mahdotonta löytää nykyisen systeemin puitteissa, ehkä meidän pitäisi muuttaa itse systeemiä.”

Gretan sanat heijastelevat systeemiajattelun tapaa tarkastella maailmaa. Sen avulla voimme ymmärtää paremmin, miten ainoastaan systeemitason innovaatiot voivat auttaa ratkaisemaan kompleksisia, ”viheliäisiä” ongelmia, joita yhteiskunnat kohtaavat. Kuvaan tässä kirjoituksessa systeemiajattelua ja sitä, miten se tarjoaa paljon käsitteellisiä työkaluja, joilla viheliäiset ongelmat voidaan ratkaista kokonaisvaltaisilla tavoilla.

Kehittyneiden talouksien lähestyessä teollisen aikakauden loppua olemme nähneet uudenlaisten, erittäin kompleksisten haasteiden nousun. Nämä ovat keskeisimpiä aikamme yhteiskunnallisista huolista. Taloutemme ja organisaatiomme eivät enää rajoitu suljettuihin systeemeihin, jotka sopivat nätisti kansallisvaltioiden toimivallan alueelle; sen sijaan ruokamme, vaatteemme, elokuvamme, automme ja rahamme ovat kasvavassa määrin osa erittäin kompleksista maailmanlaajuista verkostoa.

Globalisoitunut talous mahdollistaa asiat, joita pidämme länsimaisen hyvinvointimme kulmakivinä, mutta se luo myös erittäin kompleksisia ongelmia, joita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, eriarvoisuus, ympäristön tilan heikentyminen, terrorismi, maailmanlaajuinen taloudellinen epävakaus, monikulttuurisuuden synnyttämät haasteet tai kyberturvallisuuden uhkat. Näiden ongelmien ominaispiirre on, että ne eivät ole toisistaan irrallisia, vaan ne ovat syntyneet juuri niiden systeemien yhteisvaikutuksen seurauksena, jotka ovat seurausta tavoista, joilla olemme organisoituneet.

Systeemiajattelu tarjoaa käsitteellisiä työkaluja, joilla viheliäiset ongelmat voidaan ratkaista kokonaisvaltaisilla tavoilla.

Sata tai kaksisataa vuotta sitten yhteiskunnalliset haasteet olivat toki monimutkaisia, mutta silti paljon yksinkertaisempia kuin ne, joita kohtaamme nykyään. Rautateiden rakentamisen ja koordinoinnin tai nykyaikaisen kansallisvaltion ja byrokratian kehittämisen haasteet edellyttivät julkisten palvelujen tasalaatuisen tehokkuuden parantamista; teollisen aikakauden keskeisiä haasteita olivat ensimmäisten pilvenpiirtäjien rakentaminen, maailman ympäri lentäminen tai kuulennot.

Nykyään otamme nämä saavutukset annettuina ja voimme tehdä näitä asioita suhteellisen helposti: voimme hallita monimutkaisia rautatieverkostoja, jotka kulkevat läpi koko Euroopan mantereen, ja voimme rakentaa pilvenpiirtäjiä lähestulkoon mihin tahansa päin maailmaa samalla tavalla kuin tekisimme muotilla pipareita. Vaikka näihin liittyvät ongelmat eivät varmastikaan ole yksinkertaisia, ne eroavat kasvavan eriarvoisuuden ongelmasta, jonka kaltaiset kompleksiset, systeemiset haasteet ovat keskeinen osa 2000-luvun todellisuutta.

On kiinnostavaa huomata, että näiden viheliäisten ongelmien voidaan katsoa monin tavoin johtuvan teollisen aikakauden ongelmanratkaisutapojen malleista. Klassinen esimerkki tästä on fossiilisten polttoaineiden käyttö, joka on ollut yksi hyvinvointimme peruspilareita vuosisatojen ajan, mutta jota pidetään nykyään merkittävänä ilmastonmuutoksen aiheuttajana. Kuten Einstein sanoi: ”Emme voi ratkaista ongelmia samalla ajattelulla, jolla ne ovat syntyneet.” Nykypäivän viheliäisten ongelmien ratkaiseminen edellyttää uudenlaista osaamista ja vertaisten yhteistoimintaan perustuvia, verkottunutta organisoitumista mahdollistavia järjestelmiä.

Käsitteet, kuten systeeminen innovaatio ja systeeminen muutos nähdään entistä useammin viheliäisten ongelmien ratkaisujen aihioina. Huomaamme näitä lähestymistapoja heijastelevia käsitteitä puheenparsissa, joissa ongelmia tarkastellaan ”keskinäisriippuvaisina”, ”epäselvinä” ja erityisesti ”kompleksisina”.

Näiden haasteiden systeeminen, toisiinsa tiiviisti kytkeytynyt, keskinäisriippuvainen ja jatkuvasti kehittyvä luonne ymmärretään nykyään paremmin. Tästä syystä on alettu puhua systeemisen innovaation lähestymistavoista systeemisen muutoksen ja kestävien ratkaisujen mahdollistamiseksi.

Nykypäivän viheliäisten ongelmien ratkaiseminen edellyttää uudenlaista osaamista.

Sanoisin, että systeemisissä innovaatiossa on pähkinänkuoressa kyse systeemiajattelun hyödyntämisestä kompleksisten systeemien ymmärtämiseksi ja kartoittamiseksi tavoilla, jotka mahdollistavat niitä koskevan muutoksen. Avaan seuraavassa systeemiajattelun osa-alueita havainnollistaakseni, mihin siihen liittyvillä eri käsitteillä viitataan ja miksi ne ovat tärkeitä.

Systeemiajattelu

Greta Thunbergin ehdotus systeemisen muutoksen tekemiseksi on helpompi kuin sen toteuttaminen käytännössä. Systeemien ominaispiirre on, että ne vastustavat syviä rakennemuutoksia. Niitä ei voida saada aikaan tekemällä pinnallisia muutoksia, vaan systeemien muuttamiseksi on pureuduttava taustalla oleviin rakenteisiin, erityisesti ihmisten ajatusmalleihin, joiden kautta toisinnamme jatkuvasti systeemiä ja synnytämme laatikoita, joihin me ihmiset sen puitteissa asetumme. Tarvitsemme muutoksia ajattelutapoihimme, jotta voimme nähdä uusia ratkaisuja – ja väitän, että näiden uusien ajattelutapojen keskiössä on systeemiajattelu.

Nykyaikana vallitsevan asioita pieniin, hallittaviin osioihin pilkkovan reduktionistisen ajattelutavan avulla olemme saavuttaneet monia upeita asioita, mutta sen seurauksena ovat myös syntyneet kaikki ne siilot ja laatikot, joiden nyt huomaamme estävän meitä tekemästä synergioihin perustuvaa, verkostoitunutta yhteistyötä viheliäisten ongelmien taklaamiseksi. Näiden siilojen purkaminen edellyttää tuoretta näkökulmaa.

Systeemien muuttamiseksi on pureuduttava taustalla oleviin rakenteisiin, erityisesti ihmisten ajatusmalleihin.

Systeemiajattelulle on ominaista kokonaisvaltainen tapa tarkastella maailmaa. Tarkastelemme sen puitteissa asioita aina suhteessa kokonaisuuteen, jonka osia ne ovat. Kun esimerkiksi tarkastelemme kasvia, pyrimme ymmärtämään sitä sen koko ekosysteemin kontekstissa. Autoa saatamme puolestaan tarkastella osana koko liikennejärjestelmää. Systeemiajattelussa on kyse maailman tarkastelusta suhteiden kautta, järjestäytymisestä käyttäytymisen säännönmukaisuuksien kautta ja siitä, miten koko systeemin toiminta syntyy keskenään suorasti tai epäsuorasti vuorovaikutuksessa olevien toimijoiden verkostoista.

Systeemiajattelu tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle analyysiin perustuvalle tieteelliselle ajattelutavalle, joka taklaa monimutkaisia ilmiöitä pilkkomalla ne pieniin osiin. Systeemiajattelussa päättelyä tehdään synteesin avulla, jossa tarkasteltavasta asiasta tehdään johtopäätöksiä suhteessa sen rooliin laajemmassa kontekstissa.

Tätä voisi havainnollistaa käytännössä ottamalla esimerkiksi uuden automallin suunnittelun. Voimme lähestyä tätä ongelmaa kahdella eri tavalla, soveltamalla analyyttistä ajattelua tai systeemiajattelua. Jos lähestymme ongelmaa perinteisestä näkökulmasta, aloitamme analysoimalla auton toimintaa ja etsimällä tapoja jonkin sen osatekijän optimoimiseksi. Saatamme päätyä tämän lähestymistavan puitteissa suunnittelussa tulokseen, joka minimoi auton ilmanvastuksen madaltamalla auton korkeutta muutamalla sentillä polttoainetehokkuuden parantamiseksi.

Jos sovellamme samaiseen haasteeseen systeemiajattelua, aloitamme ymmärtämällä auton tarkoitusta sen käyttöympäristössä, mikä on ihmisten kuljettaminen paikasta toiseen, ja tarkastelemalla myös systeemiä, jonka osa se tulee olemaan, eli liikennettä kokonaisuudessaan. Kun lähdemme liikkeelle näistä näkökulmista, huomaamme, että saman tarkoituksen toteuttamiseksi meidän ei välttämättä edes tarvitse suunnitella uutta autoa. Voisimme sen sijaan päätyä suunnittelemaan jonkin palvelun, joka yhdistääkin olemassa olevat resurssit (ihmiset ja autot) saman halutun toiminnallisuuden toteuttamiseksi. Tämä esimerkki auttaa meitä ymmärtämään, miten systeemiajattelua voi avata uusia ”laatikon ulkopuolisia” näkökulmia tilanteessa, jossa nykyinen ajattelu- tai toimintatapa on saavuttanut rajansa

Systeemiajattelun keskeisiä ominaisuuksia ovat:

keskittyminen osien välisiin suhteisiin varsinaisten osien sijaan
poikkeava, divergentti ajattelu, joka mahdollistaa samankaltaisuuteen perustuvaa konvergenttia ajattelua laajemman mahdollisuuksien joukon tutkimisen
asian tarkastelu kokonaisvaltaisessa kontekstissa sen yksittäisten ominaisuuksien analyysin sijaan
huomion kiinnittäminen dynaamiseen muutokseen staattisen maailmankuvan sijaan
avointen järjestelmien suosiminen suljettujen sijaan

Systeemien mallintaminen

Ennen kuin voimme muuttaa systeemiä haluamillamme tavoilla, on tärkeää, että ymmärrämme sitä teorian lisäksi myös käytännössä. Muutokset epäonnistuvat usein sen takia, että lähdemme toteuttamaan ratkaisua ilman, että paneudumme aidosti siihen, mitä systeemissä tapahtuu ja minkälaisten vaikutussuhteiden keskelle ratkaisua suunnitellaan.

Kuten Donella Meadows sanoo: ”Ennen kuin puutut systeemiin, tarkkaile, miten se toimii.” Kun lähtökohdaksi ottaa systeemin toiminnan ymmärtämisen, on sen muuttamisessa helpompi keskittyä teorioiden sijaan sen toimintaa kuvaaviin faktoihin. Näin voidaan välttää juuttuminen omiin tai muiden uskomuksiin sekä väärinkäsityksiin. Systeeminen tarkastelutapa suuntaa ajatukset dynaamiseen analyysiin staattisen sijaan ja ongelmien juurisyihin eikä pelkästään niihin kohtiin, missä ongelmat havaitaan. Sen avulla saamme myös vastauksen siihen, miten ongelmat ovat syntyneet ja miten ratkaisu saattaa vaikuttaa, jos se istutetaan kyseiseen kontekstiin.

Muutokset epäonnistuvat usein sen takia, että lähdemme toteuttamaan ratkaisua ilman, että paneudumme aidosti siihen, mitä systeemissä tapahtuu ja minkälaisten vaikutussuhteiden keskelle ratkaisua suunnitellaan.

Jotta onnistumme systeemisessä muutoksessa, on pystyttävä jollain tavalla ensin selvittämään systeemin dynamiikka ja rakenteet, joita haluamme muuttaa. Tässä on avuksi systeemin mallintaminen. Se on erittäin käytännöllinen ja suosittu menetelmä, jonka avulla systeemien dynamiikkaa ja rakenteita voidaan tehdä näkyviksi.

Systeemisessä innovaatiossa on kyse ongelman synnyttävien suhteiden muuttamisesta tai systeemin rakenteiden muuttamisesta. Tämän tueksi tarvitsemme systeemin mallintamista, joka auttaa meitä tarkastelemaan ja ymmärtämään systeemisen toiminnan taustalla olevien vuorovaikutussuhteiden rakenteen.

Kuten John Kania on sanonut: ”Emme ajattele systeemistä muutosta asiana tai ihmisenä, joka pitää korjata… sen sijaan tulee vaikuttaa olosuhteisiin yksilön ympärillä. Meidän on muutettava olosuhteita, jotka aiheuttavat ongelman ilmenemisen.”

Ajatteluamme ohjaavan paradigman muuttaminen kokonaisvaltaisemmaksi ja verkottuneemmaksi johdattelee meitä onnistumisen tielle viheliäisten ongelmien taklaamisessa, mutta se on tietysti vasta ensimmäinen askel. Tämän lisäksi tarvitsemme myös muita malleja kompleksisen maailman ymmärtämiseen. Kompleksista maailmaa kuvaavien mallien kokonaisuutta kutsutaan kompleksisuusteoriaksi, ja se auttaa meitä todella ymmärtämään ja selvittämään niiden monimutkaisten järjestelmien toimintaa, joihin haluamme vaikuttaa.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Tämän blogauksen kirjoittanut Joss Colchester on Systems Innovation alustayhteisön perustaja ja Sitra Labin yhteistyökumppani.