Vuosi 2016: Uutta tasapainoa etsimässä

Mennyt vuosi 2015 oli Suomelle suurten myllerrysten vuosi. Vielä keväällä vaalien jälkeen yhä selkeämmältä vaikuttanut tulevaisuus näyttikin vuoden lopussa hyvin sumuiselta. Mannerlaatat tuntuivat liikkuvan, kun maahanmuuttokriisi yllätti syksyllä Euroopan ja samalla syvensi jakolinjaa EU:n sisällä.

Suomen tilannetta kärjisti se, että omat toimenpiteemme kestävyysvajeen korjaamiseen ja uuden kasvun rakentamiseen olivat alkusyksystä edelleen lähtökuopissaan.

Suomi niin kuin muukin Eurooppa ajautui uuteen haasteeseen: päälle kaatuvat tulipalot oli sammutettava samaan aikaan, kun tehtiin pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia strategisia ratkaisuja hyvin epävarmoissa olosuhteissa. Onneksi vuoden loppua kohti saavutettiin kuitenkin muutama tärkeä virstanpylväs. Suomen SOTE-ratkaisun keskeisistä linjavalinnoista päästiin yksimielisyyteen ja Pariisin ilmastokokous loi lupaavan perustan kestävämmän tulevaisuuden rakentamiselle.

Vuoden 2016 haasteemme onkin kaksinainen. Meidän on onnistuttava löytämään sopiva tasapaino pitkän ja lyhyen tähtäimen ongelmanratkaisujen välillä.

Avaimet uuteen kasvuun

Jos jotain, niin vuosi 2015 muistutti, kuinka olemme osa globaalia keskinäisriippuvaista maailmaa. Sitä maailmaa on mahdoton kenenkään hallita, mutta sen muutoksiin voi sopeutua. Hyvä ennakointikyky  yhdistettynä oppivaan kokeilukulttuuriin ovat sopeutumisen perusedellytyksiä. Maailman historia osoittaa, että ne maat, jotka ovat ensimmäisten joukossa havainneet ja sopeutuneet uusiin realiteetteihin ovat menestyneet kansojen välisessä kilpailussa parhaiten.

Suomella on pienenä, hyvin koulutettuna ja yhteistyökykyisenä maana kaikki edellytykset olla aktiivinen toimija maailman isojen sosiaalisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemisessa.

Avoimuus, kansainvälisyys ja monikulttuurillisuus ovat arvoja, joiden pohjalta Suomi tähänkin asti ponnistanut. Saksalaisen Bertelsmann-säätiön raportin mukaan Suomi on maailman mittakaavassa globalisaatiosta kaikkein eniten hyötynyt maa vuosina 1990–2011. On vaikea nähdä, ettei näin olisi myös jatkossa.

Keskinäisriippuvuuden lisääntyminen tarjoaakin Suomelle suuria mahdollisuuksia. Meillä on hyvät lähtökohdat olla edelläkävijä esimerkiksi ennakoivassa terveydenhoidossa samoin kuin kiertotaloudessa ja miksei myös koulutuksessa.

Tämä kuitenkin edellyttää  nykyistä parempaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä sekä myös työmarkkinoiden huomattavasti nykyistä joustavampaa toimintaa. Meidän on myös rohkeasti otettava käyttöön uusia digitalisaation mahdollistamia toimintatapoja sekä systemaattisesti poistettava niitä estävää sääntelyä.

Uudet innovatiiviset ratkaisut vaativat jalkautumiseen myös julkisten hankintojen oikein kohdentamista. Se on kannuste, jonka myötä kotimaiset yritykset voivat tuoda uusia ratkaisuja terveydenhoitoon, liikenteeseen, energiantuotantoon, vesihuoltoon, yhdyskuntarakenteen kehittämiseen ja moneen muuhun yhdessä kaupunkien ja kolmannen sektorin kanssa.

Suomi on kärkimaa clean- ja health techin innovaatioissa, mutta meiltä puuttuu kansainvälisen mittaluokan uskottavat referenssilaitokset. Näiden rakentaminen loisi uutta työtä, uusia vientituotteita sekä houkuttelisi kansainvälisiä investointeja Suomeen.

Työelämä taitekohdassa – osaaminen tärkein voimavaramme

Meidän on myös hyväksyttävä se, että työelämä muuttuu radikaalisti lähivuosien aikana. Monia työtehtäviä yksinkertaisesti häviää sen myötä, että digitaaliset arvoketjut lyhenevät dramaattisesti emmekä tulevaisuudessa tarvitse samassa määrin raaka-ainehankintaa, valmistusta, kuljetusta, varastointia, tukkua, vähittäiskauppaa, joihin kaikkiin on tähän asti sitoutunut suuri määrä työtä. Yritykset myös pilkkovat työnsä yhä pienempiin maailmalle leviäviin verkostoihin ja näin yhä suurempi osa myös ns. perinteisestä fyysisestä työstä siirtyy globaalin hinta- ja laatukilpailun piiriin.

Kilpailukykyisen työn luominen tässä uudessa ympäristössä onkin haastavaa. Eivät poliitikkojen peräänkuuluttamat 150 000–200 000 uutta yksityisen sektorin työpaikkaa synny enää  perinteisellä tavalla suurissa yrityksissä – vaan niitä luodaan ennen kaikkea pienissä ja keskisuurissa, uutta teknologiaa kehittävissä ja luovasti soveltavissa yrityksissä sekä erilaisissa yksittäisten freelancereiden muodostamissa verkostoissa. Ihmisten työ tuleekin jatkossa olemaan entistä henkisesti vaativampaa, projektimaisempaa ja purskeisempaa sekä työsuhteiltaan vaihtelevaa. Välillä ollaan yrittäjiä, välillä palkansaajia ja välillä freelancereita, ja välillä kaikkea tätä samaan aikaan.

Tähän nopeasti muuttuvan työelämään varautuminen edellyttää meiltä joustavuuden lisäksi jatkuvaa panostusta koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Näihin panostaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan!

Olemme myös sen tosiasian edessä, että teknologian kehitys, globalisaatio ja maahanmuutto yhdessä johtavat vääjäämättä sellaiseen tuloerojen ja väestön heterogeenisuuden kasvuun, joihin emme Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa ole tottuneet.  Voimme kuitenkin omilla poliittisilla päätöksillämme pyrkiä hillitsemään muun muassa tuloerojen kasvua ja määrittää kansalaistemme terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä linjauksia.

Tulevaisuus vaatii kunnianhimoisia tavoitteita ja ketteriä toimintatapoja

Ja lopuksi, vahva oma talous on keskeinen tekijä myös globaalin geopolitiikan kentällä. Mitä enemmän maailman suuret taloudet ovat riippuvaisia ja kiinnostuneita suomalaisista ratkaisuista, sen vahvempi reaalipoliittinen neuvotteluasema meillä on ja sen vaikeampi meitä on sulkea meille tärkeiden globaalien yhteisöjen ulkopuolelle. Talous ei siis ole vain kasvua ja kestävää hyvinvointia, vaan myös turvallisuutta ja vakautta.

Vuosi 2016 on siis monella tapaa ratkaiseva. Meidän on löydettävä uusi tasapainotila vanhan ja uuden välillä. Emme voi takertua vanhaan, muttemme voi myöskään hypätä suoraan uuteen.  Tämän tasapainon saavuttamiseksi meidän on oltava jatkuvasti ’hereillä’, ajateltava strategisesti sekä toimittava ketterästi.

Yliasiamies Mikko Kosonen analysoi kolmen kirjoituksen sarjassaan Suomen tilaa. Sarjan seuraava osa:
Uudistuakseen Suomen tulisi ottaa mallia ruotsalaisten ”diskuteeraamisesta”