Yhteiskuntien selviytymiskyky joutuu koetukselle globaalien ympäristömuutosten aikakaudella

Ihmiskunta on aiheuttanut erityisesti viimeisten kahdensadan vuoden aikana jo niin paljon ympäristömuutoksia, että olemme ajautumassa 11 500 vuoden ajan suhteellisen vakaat ja suotuisat elinolosuhteet tarjonneesta holoseenikaudesta kokonaan uuteen maailmankauteen, antroposeeniin. Tunnusomaista tälle uudelle geologiselle aikakaudelle on se, että ihminen pitää aikaisempaa tiukemmin kiinni globaalimuutoksen peräsimestä.

Odotettavissa on, että ’planetaaristen rajojen’ ylittyminen ja maapallon elonkehän eli biosfäärin olotilan arvaamaton muutos asettavat yhdessä luonnonvaraperustan hupenemisen kanssa ihmisten ja yhteiskuntien selviytymiskyvyn koetukselle. Siksi yhä useampi tutkija on alkanut korostaa resilienssiä – eli kykyä sopeutua ja uusiutua muutostilanteissa – yhtenä kestävän kehityksen avainkäsitteenä.

Yhteiskunnilla on karkeasti ottaen käytettävissään kolme erilaista resilienssistrategiaa ympäristöuhkiin varautumiseen.

Ykköstyypin resilienssi perustuu muutosvastarintaan, jonka puitteissa vastustetaan voimakkaasti kaikkia status quota uhkaavia toimenpiteitä, kuten tiukempia päästörajoituksia. Tällaista strategiaa noudattava yhteiskuntajärjestelmä saattaa ainakin lyhyellä aikavälillä osoittautua hyvin resilientiksi, sillä se yksinkertaisesti sivuuttaa varoitukset tulevista uhista ja jatkaa etenemistään aiemmin valitsemallaan kurssilla.

Ennemmin tai myöhemmin planetaariset rajat kuitenkin ylittyvät ja edessä on sopeutuminen muuttuneisiin olosuhteisiin; tässä tapauksessa todennäköisesti jonkinasteisen romahduksen tai hallitsemattoman muutoksen kautta.

Ympäristöongelmien kasautuessa ykköstyypin resilienssin mukaisia toimenpiteitä on yhä vaikeampi perustella. Tilalle onkin noussut kakkostyypin resilienssi eli ’hienosäätöön ja vähäisiin muutoksiin’ perustuva strategia. Tässä lähestymistavassa tunnustetaan nykyisen tilanteen kestämättömyys – ainakin yleisen retoriikan tasolla – ja pyritään hillitsemään kehityksen pahimpia sivuvaikutuksia ja oireita pureutumatta kuitenkaan tarkemmin syihin niiden taustalla. Vauhtia on siis hidastettava, tai ainakin höllennettävä kaasua, mutta todellista suunnanmuutosta ei pidetä välttämättömänä, ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Kolmas, vielä kehittymässä oleva lähestymistapa resilienssin vahvistamiseen korostaa avoimuutta radikaaleille muutoksille ja epävarmuuden ja ennakoimattomuuden hyväksymistä. Olennaista lähestymistavassa on, että ihmiset kykenevät sekä ymmärtämään omien tekojensa vaikutukset ympäristöön että etsimään uusia ratkaisumalleja ja reittejä ekologisesti vastuulliseen käyttäytymiseen. Vaihtoehtoisten reittien etsimisessä voidaan käyttää apuna visiointia ja positiivisten utopioiden rakentelua, mutta myös konkreettisia kokeiluja.

Sitran Uusi turvallisuus -foorumi tarjoaa hyvät edellytykset edistää kolmostyypin resilienssin mukaista ennakkoluulotonta ajattelua sekä käytännön toimenpiteitä.