Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Eläinperäiset jätteet hyötykäyttöön

Honkajoki hyödyntää maatilojen, teurastamoiden ja lihanleikkaamojen eläinperäiset jätteet jalostamalla niistä esimerkiksi raaka-aineita lemmikkieläinten ruokiin ja biopolttoaineisiin. Tuotantolaitoksella syntyvä ylijäämäenergia myydään alueen yrityksiin ja jätevesien sisältämät ravinteen kierrätetään uudelleen käyttöön.

Julkaistu

Ongelma

Maataloudessa ja lihateollisuudessa syntyy paljon orgaanisia jätteitä. Niiden sisältämät raaka-aineet ovat vielä hyödyntämätön resurssi erityisesti kehittyvissä maissa, joissa jätteet päätyvät usein prosessoimattomina kaatopaikoille ja jätealtaisiin. Puutteelliset käsittelymenetelmät levittävät jäteperäistä ainetta ympäristöön, jossa ne aiheuttavat ravinnekuormaa ja metaanipäästöjä sekä mahdollisesti tartuntavaaroja alueen eläimille ja ihmisille.

Ratkaisu: Eläinperäiset jätteet hyötykäyttöön

Honkajoki käsittelee suomalaisilla maatiloilla, teurastamoilla ja lihanleikkaamoilla syntyneitä eläinperäisiä jätteitä ja jalostaa niistä raaka-aineita eri teollisuudenalojen käyttöön. Tuotteita käytetään esimerkiksi tuotantoeläinten rehuissa, lemmikkieläinten ruoissa sekä biopolttoaineissa. Yritys hyödyntää kaikki eläinperäiset jätteet sataprosenttisesti omassa tuotannossaan. Tuotannon ylijäämäenergiaa myydään Kirkkokallion alueen muille yrityksille ja jätevesien ravinteet hyödynnetään lannoitteissa.

Ansaintamalli ja hyödyt Honkajoelle

Honkajoen suurin liiketoiminta-alue on prosessoidun eläinvalkuaisen ja puhdistetun rasvan myyminen teollisuusyrityksille. Omien jätteiden hyödyntäminen energiantuotannossa ja tästä syntyvän energian myyminen muille yrityksille laskee yrityksen energiakustannuksia. Lisäksi yritys tarjoaa maatiloille ja teurastamoille jätteiden kuljetuspalvelua ja vie kiertotalousratkaisuaan kehittyviin maihin.

Hyödyt asiakkaalle ja loppukäyttäjälle

Honkajoki kierrättää lihateollisuuden jätteitä ja jalostaa niistä raaka-aineita teollisuudelle EU- ja kansallisten standardien mukaisesti. Yrityksen ratkaisut varmistavat, että asiakkaalle toimitettava raaka-aine on puhdasta ja turvallista käyttää. Yritys ehkäisee aktiivisesti eläintautien leviämistä ja ympäristön saastumista teknologiaratkaisujensa avulla.

Mistä on kyse?