Kokeilu
Arvioitu lukuaika 2 min

Future Makers Vaala

Future Makers Vaala kehittää nuorten ja erityisesti syrjään jäävien nuorten demokraattisen osallistumisen mahdollisuuksia.

Julkaistu

Ongelma

Vaalassa nuorten asema on vaikuttamisessa aikuisia heikompi. Välimatkat kunnan alueella ovat pitkät ja osallisuusvajetta syntyy helpommin kuin kasvukeskuksissa. Ylisukupolvinen syrjäytyminen on huomattava ongelma, mikä pitää heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat päätöksenteon ulkopuolella. Vaalan kunnanvaltuuston keski-ikä on varsin korkea, ja nuoret ovat päätöksenteossa vahvasti aliedustettuina.

Aiemmat yritykset tuoda päättäjiä ja nuoria yhteen eivät ole kantaneet pitkälle: tapaamisiin kutsutuista päättäjistä vain harva on osallistunut, minkä takia nuoret eivät ole kokeneet itseään tervetulleiksi osallistumaan päätöksentekoon.

Lue lisää kokeilusta ja sen opeista täällä.

Kokeilu

Kokeilussa uskotaan, että päättäjien ja nuorten välinen yhteistyö on mahdollista, jos heille tarjotaan siihen ohjausta ja oikeanlaisia alustoja. Kokeilun tärkeimpiä kysymyksiä on selvittää suurimpia esteitä nuorten vaikuttamisen tiellä. Kokeilussa halutaan löytää ratkaisuja, joiden avulla vaikuttamisesta tulee saavutettavampaa, tasa-arvoisempaa ja eri sukupolvet yhdistävää. Lisäksi muutokseen tarvitaan päättäjien asennemuutosta nuoria kohtaan.

Kokeilussa järjestetään demokratiapäivä, jonka aiheena on vaikuttaminen. Erilaisten osallistavien ja toiminnallisten harjoitteiden avulla luodaan turvallinen, tasa-arvoinen tila, jossa osapuolet tulevat toisilleen tutuksi ja laajentavat näkökantojaan, jossa jokainen saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta sekä oppii kuulemaan toisia paremmin. Kunnan päättäjät, nuoret ja yhtenäiskoulun edustajat kutsutaan mukaan päivään. Demokratiapäivä koostuu yhdestä tai useammasta tilaisuudesta.

Jatkossa demokratiapäivän konseptia on tarkoitus kehittää eteenpäin ja lisäksi hyödyntää opittua, jotta eri kohderyhmät saadaan osallistumaan. Kohderyhminä voivat olla esimerkiksi Vaalan sivukylien asukkaat, ikääntyneet ja vammaiset. Parhaimmillaan demokratiapäivä voisi olla jossain muodossa säännöllisesti järjestettävä tapahtuma.

Demokratiapäivän aikana saatava tieto lisää ymmärrystä nuorten asemasta. Tärkeää on jakaa tietoa kaikille kuntalaisille, mutta erityisesti kunnan päättäjille ja nuorille, jotta konseptista tulee heille tunnettu.

Mistä on kyse?