Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Mäntyöljy fossiilisten raaka-aineiden korvaajana

Forchem jalostaa mäntyöljyä käytettäväksi korkean jalostusarvon tuotteissa: yrityksen mäntyöljypohjaisia tuotteita hyödynnetään esimerkiksi maaleissa, pinnoitustuotteissa, liimoissa sekä antimikrobisissa rehuaineissa. Tuotteet korvaavat fossiilisia raaka-aineita ja edistävät antibioottivapaata maataloutta.

Julkaistu

Yritys oli vuosina 2017-2019 kerätyllä Kiertotalouden kiinnostavimmat -listalla. Tutustu vuonna 2021 koottuun uuteen Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -listaukseen.

Ongelma

Metsäteollisuuden tuotannosta syntyy paljon ylimääräistä raaka-ainetta, esimerkiksi raakamäntyöljyä sellunkeiton sivutuotteena. Tätä ja muita syntyviä raaka-aineita ei vielä täysimääräisesti hyödynnetä. Raakamäntyöljyä käytetään usein energianlähteenä tai jalostetaan liikennepolttoaineeksi, vaikka sitä on jo vuosikymmenet jalostettu taloudellisesti arvokkaammiksi tuotteiksi. Jos raakamäntyöljyä jalostettaisiin enemmän ja siitä tehtäisiin pitkäikäisempiä tuotteita, niiden sisältämää hiiltä sitoutuisi tuotteisiin pidemmäksi ajaksi. Tämä olisi ilmaston kannalta hyvä asia.

Ratkaisu: Mäntyöljy fossiilisten raaka-aineiden korvaajana

Forchem jalostaa raakamäntyöljystä erilaisia uusiutuvia tuotteita, esimerkiksi mäntyöljypohjaisia rasvahappoja, joilla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita esimerkiksi maaleissa tai käyttää antimikrobisten rehuaineiden valmistuksessa. Yritys ei itse valmista lopputuotteita, joita ovat esimerkiksi erilaiset maalit, pinnoitustuotteet, liimat ja antimikrobiset rehuaineet. Forchemin jalostusprosessissa mäntyöljyn arvo nousee verrattuna siihen, että sen käyttäisi energiana.

Ansaintamalli ja hyödyt Forchemille

Forchem ostaa raaka-aineensa ja prosessiin käytettävän höyryn sellutehtaalta. Yritys valmistaa ja myy sellutehtaiden sivuvirtana syntyvästä raakamäntyöljystä jalostettuja tuotteita. Ne raaka-aineet, joita Forchem ei voi jatkojalostaa, myydään takaisin sellutehtaalle energiakäyttöön. Lisäksi mäntyöljyn jalostuksessa syntyvä piki myydään takaisin sellutehtaalle. Yritys etsii jatkuvasti uusia mahdollisuuksia hyödyntää mäntyöljyä korkea-arvoisissa tuotteissa.

Hyödyt asiakkaalle ja loppukäyttäjälle

Asiakkaita ovat erilaisten kemiallisten tuotteiden jatkojalostajat, jotka saavat Forchemin tuotteista fossiilisia raaka-aineita korvaavan ja uusiutuvan, metsäteollisuuden sivuvirroista valmistetun raaka-aineen.

Mistä on kyse?