Työkalu
Arvioitu lukuaika 2 min

Omat vahvuuteni -yksilöharjoitus

Tämä työkalu auttaa keskittämään huomiota siihen osaamiseen, jota sinulla on.

Julkaistu

Meillä jokaisella on suuri määrä tietoa, taitoa, kykyjä ja vahvuuksia – osaamista! Sitä kertyy elämän aikana työssä, arjessa, vapaalla, harrastuksissa, ihmissuhteissa – oikeastaan missä vain. Kaikki osaaminen on arvokasta, mutta emme aina huomaa osaamistamme.

Saatamme pohtia, milloin osaamista uskaltaa sanoa osaamiseksi. Ehkä hiljaa mielessämme ajattelemme osaavamme, mutta nolostelemme sanoa sitä ääneen. Ja joskus on vain niin, että emme löydä osaamisellemme oikeita sanoja.

Tämän työkalun avulla voit listata vahvuuksiasi ja harjoitella oman osaamisesi sanoittamista.

Tee näin:

1) Kirjoita lista asioista, joita rakastat tehdä. Mistä innostut? Minkä tekemisestä saat energiaa?

2) Kirjoita sitten toinen lista asioista, joista olet saanut kehuja tai kannustusta muilta. Joskus toisten on helpompi huomata osaamista, jota pidämme itse itsestään selvänä.

3) Viimeiseksi kirjoita lista kaikesta siitä missä olet hyvä. Älä ole ujo tai itsekriittinen, vaan anna palaa ja listaa kaikki, mitä mieleen tulee. Nämä voivat liittyä arkeen, työhön, ihmissuhteisiin, harrastuksiin, opintoihin tai mihin vain.

4) Katso mitä mieletöntä osaamista tuli ilmi! Tulosta lista mukaasi, lähetä se kaverille tai päivitä CV:si ja jaa halutessasi sosiaalisessa mediassa käyttäen #osaaminennäkyviin.

Materiaali: Lataa täältä OmatVahvuuteni täytettävä pdf-pohja tulostettavaksi.

Tutustu myös muihin osaamisen tunnistamisen työkaluihin Osaaminen näkyviin -sivulla.

Mistä on kyse?