Esimerkit
Arvioitu lukuaika 4 min

Tavoitteena perinteisen toimialan kilpailukyvyn edistäminen alustaliiketoiminnan ja datan avulla

Sivex Oy pyrkii johtamaan osaamisen kehittämistä alustaliiketoiminnan ja siitä syntyvän datan avulla. Tähtäimessä on nykyistä menestyksekkäämpi puhtaanapidon toimiala, jota johdetaan ammattimaisesti ja jonka työntekijät ovat osaavia ja koulutettuja.

Kirjoittaja

Mira Nupponen

Julkaistu

Visiona menestyksekäs toimiala ja osaava henkilöstö

Sivexin visiona on, että puhtaanapitoala koetaan houkuttelevana uravalintana ja että alan palvelut ovat laadukkaita ja kustannustehokkaita. Alustatalouden ja datan monipuolinen hyödyntäminen on keskeisessä roolissa liiketoiminnan ja koko toimialan kehityksessä. Tavoitteena on nostaa koko toimiala nykyistä houkuttelevammaksi, ammattitaitoisemmaksi ja menestyvämmäksi datan avulla.

Sivexin tavoitteena on integroida ulkomaalaiset työntekijät suomalaiseen työelämään, tarjota mahdollisuus opiskella sekä suomen kieltä että alan toimintakäytäntöjä jo ennen Suomeen saapumista sekä tarjota uusia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia Suomessa jo oleville työntekijöille.

Yritys lyhyesti ja suhde dataan

Sivex Oy on pääkaupunkiseudulla 30 työntekijän voimin toimiva suomalainen, virolaisten maahanmuuttajien perustama puhtaanapitoalan yritys, jonka asiakkaista 60 prosenttia on kotitalouksia ja 40 prosenttia yrityksiä. Sivex Oy on jo kehittänyt yhden digitaalisuuteen perustuvan, työntekoa ja johtamista edistävän työkalun, e-Tunti- ohjelmiston, mutta aidosti datan hyödyntämiseen pohjautuva toiminta tuo uusia mahdollisuuksia perusliiketoiminnan kehittämiseen.

Tavoitteena osaamisen nykyistä tehokkaampi kehittäminen

Lähtökohtaisesti työntekijöiden vaihtuvuus on alalla runsasta, sillä siivoustyö nähdään usein välivaiheena matkalla muihin ammatteihin. Suuri osa työntekijöistä on suomen kieltä taitamattomia maahanmuuttajia tai matalasti koulutettuja työntekijöitä, jotka työskentelevät asiakaskohteissa yksin tai pareittain. Noin 80 prosenttia Sivexin työntekijöistä aloittaa työsuhteen oppisopimuskoulutuksella.

Digitalisaation ja robotiikan kehittymisen myötä puhtaanapitoalan toimintaympäristö on muuttunut ja uudistunut, mikä tuo mukanaan lisävastuuta sekä työnantajille että työntekijöille. Esimerkiksi itsepuhdistavien uunien ja robotti-imurien käyttö edellyttää perehdyttämistä uusiin työmenetelmiin ja -laitteisiin. Lisäksi useilla alan yrittäjäksi hakeutuvilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta yrittäjyydestä tai siivousalasta, joten hekin kaipaavat koulutusta sekä yrittämisestä että alan käytännöistä.

Liiketoimintamalli ja ratkaisu

Sivex Oy kehittää yhteistyökumppaneidensa kanssa digitaalista johtamisen alustaa, joka käytön myötä kerryttää dataa ja jossa dataa jakavan verkoston palvelut täydentävät toisiaan.

Kehitystyön tuloksena on alaa uudistava johtamisalusta, jossa tarjotut palvelut edistävät sekä yrittäjien että koulutettavien työntekijöiden osaamista nykyistä ketterämmin.

Datan jakaminen kumppanien kanssa

Digitaalisella johtamisalustalla on tarkoitus jakaa dataa verkostokumppanien kanssa, läpinäkyvästi ja ennalta määriteltyihin käyttötarkoituksiin. Sivexin tavoitteena on muodostaa yhteisten pelisääntöjen avulla dataa jakava kumppaniverkosto, joka koostuu työntekijöiden lisäksi muun muassa alan koulutusta tarjoavista oppilaitoksista, suomen kielen opetusta tuottavista toimijoista sekä kilpailijoista.

Työntekijät voisivat esimerkiksi valita alustalta osaamisensa kehittämisen kannalta sopivia siivousalan jatkokoulutuskursseja, kuten oppisopimuskoulutusta tai verkko-opetusmateriaalia, tai verkkokursseja suomen kielen opiskeluun. Etäopiskelu koetaan tehokkaaksi koulutusväyläksi esimerkiksi suomen kielten opiskelussa, sillä verkossa opiskelu onnistuu kotisohvalta käsin työn ohessa.

Kumppaniyrityksillä ja kilpailijoilla on myös mahdollisuus hyödyntää samaa johtamisen ja kouluttamisen alustaa omassa toiminnassaan ja luoda omat sopimuksensa yhteistyökumppaneidensa kanssa. Johtamisalustan tavoitteena on kehittää ja uudistaa koko toimialaa datan avulla, joten kilpailijat ovat kehitystyössä myös tärkeässä roolissa.

Mitä seuraavaksi?

Sivexin seuraavana askeleena on ottaa käyttöön ja testata IHAN-yritysohjelman aikana kehitetty datapohjainen johtamisalusta. Samanaikaisesti käynnistetään myös dataverkostoyhteistyö, jonka tavoitteena on kehittää koko toimialan liiketoimintamalleja datan avulla. Jo aiemmin kehitetty digitaalinen työaikaseurannan eTunti-palvelu on jo muutamilla alan toimijoilla käytössä ja siitä saatu palaute on ollut hyvää.

Miksi IHAN-yritysohjelmaan kannattaa osallistua?

  1. Pääset kehittämään liiketoimintaasi parhaiden liiketoiminnan kehittäjien ja osaajien kanssa. Perinteisenä pienenä yritystoimijana pääsy ohjelmaan oli meille eräänlainen lottovoitto. Pienenä toimijana tällaiseen tietoon ja taitoon pääsy on vaikeaa.
  2. Sparrauksen lisäksi pääset oppimaan uudesta, tulevaisuudessa merkittävästä toimialasta. Alku oli haastavaa, mutta sen jälkeen ahaa-elämykset ja liiketoiminnan kehitys olivat panostuksen arvoisia. Datatalouden lisäksi olemme päässeet oppimaan myös muista toimialoista muiden osallistujien kautta.

Jos haluat tietoa tulevista IHAN-yritysohjelmista, jätä yhteystietosi jatkoa varten.

Mistä on kyse?