Esimerkit
Arvioitu lukuaika 4 min

Telia Crowd Insights tarjoaa mobiilidataa ihmisjoukkojen liikkeistä päätöksenteon tueksi

Telia rakensi asiakkaidensa matkapuhelindatan pohjalta palvelun, joka antaa ihmisten liikkumisesta tarkkaa ja lähes reaaliaikaista tietoa. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi liikepaikkojen asiakasvirtojen arviointiin ja myynnin tehostamiseen, kaupungin liikennevirtojen ohjaukseen tai vaikka päästöjen pienentämiseen.

Julkaistu

Mitä jos yrittäjä voisi kahvilaa perustaessaan selvittää tarkasti, miten paljon ihmisiä liikepaikan ohi kulkee eri aikoina? Tai mitä jos busseja kulkisi kaupungissa matkustajien määrän mukaan? 
 
Telia Crowd Insights -palvelu tuottaa tarkkaa tietoa ihmisjoukkojen liikkeistä eri alueilla. Data on peräisin Telian asiakkaiden matkapuhelimista. Tieto ihmisten liikkeistä on yksilöiden tietosuojaa kunnioittaen anonymisoitua, eli yksittäisen ihmisen kulkua ei ole mahdollista tunnistaa. Asiakas voi halutessaan kieltää tietojensa käytön anonyymissä ihmisvirtadatassa.  
 
”Palvelussa Telian dataa on rikastettu laskukaavalla koskemaan kaikkia tarkasteltavalla alueella liikkuvia ihmisiä. Näin tiedon hyödyntäjä saa käsityksen koko väestön liikkeistä, ei vain Telian asiakkaista”, kertoo Telian Business Development Manager Suvi Valkama. Alle 6-vuotiaiden liikkeet eivät ole mukana otoksessa.  

Telian datapalvelun asiakkailleen tarjoama tieto on jatkuvaa ja täsmällistä. Siksi sitä voi helposti hyödyntää päätöksenteon eri vaiheissa, oli kyseessä sitten päätös kahvilan sijainnista tai aukioloaikojen ajoittaminen tuottavimmille tunneille. 

 ”Monet ihmisvirtoja koskevat päätökset perustuvat yhä historiatietoon. Vaikkapa uusi asuinalue, metrolinja tai kauppakeskus on voinut merkittävästi muuttaa alueen ihmisvirtoja, jolloin esimerkiksi kyselyillä vuosia sitten kerätty data antaa vääriä tietoja alueen ihmismääristä.”

Tiedot ihmisten liikkumisesta voivat auttaa kaupunkisuunnittelussa

Mobiiliverkkodataa ei ole hyödynnetty Pohjoismaissa aikaisemmin yhtä laajasti kuin nyt Telian palvelussa. Yrityksen dataa on käytetty jo useisiin kaupunki- ja liikennesuunnittelun sekä matkailu- ja vähittäiskaupan tarpeisiin. 
 
Crowd Insightsin tietoa on yhdistetty esimerkiksi matkailun ja tapahtumien vaikutuksia analysoivan Salmi Platformin analytiikkapalveluun, joka tuottaa kokonaisvaltaisen katsauksen matkailun tilasta.  

Imatran ja Lappeenrannan matkailua edistävä GoSaimaa hyödynsi Telian ja Salmen ratkaisua esimerkiksi sen selvittämiseen, paljonko Saimaan alueella vierailee matkailijoita, kuinka pitkään he viettävät siellä aikaa, missä he pääsääntöisesti vierailevat ja kuinka paljon käyttävät rahaa. Tieto on auttanut GoSaimaata suunnittelemaan ja markkinoimaan tapahtumia. 
 
Telian datasta on ollut hyötyä myös yllättävissä yhteiskunnallisissa mullistuksissa. 
 
”Pahimpien koronasulkujen aikaan datan avulla selvitettiin, miten pandemian aikaiset ohjeistukset vaikuttivat ihmisten liikkumiseen”, havainnollistaa Valkama. 

Ruotsissa paikallinen tilastokeskus SCB yhdisti Telian tarjoamaan anonymisoituun liikkumistietoon omaa väestötietoaan, jonka pohjalta tehtiin päätelmiä siitä, miten eri asuinalueilla asuvat ihmiset kohtaavat arjessaan.  

”Näin voitiin paremmin ymmärtää, miten eri sosioekonomisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat toisiaan ja millaisilla kaupunkisuunnittelun toimilla siihen voisi vaikuttaa.” 

Teliassa toivotaankin, että tutkimuslaitokset ja yliopistot etsiytyisivät datan äärelle ja budjetoisivat datan käytön osaksi tutkimusprojektejaan. Data voi olla avuksi esimerkiksi sellaisissa tutkimuksissa, joissa halutaan ymmärtää ihmisten liikkumista ja siinä tapahtuvia muutoksia.

Paras arvo liikkumisen datasta syntyy, kun se yhdistetään muihin tietolähteisiin 

Telian palvelun datasta on hyötyä myös kaupunkien pyrkiessä vähentämään ilmastopäästöjä alueellaan. Lähes reaaliaikaisen datan avulla kunnat ja kaupungit voivat suunnitella esimerkiksi joukkoliikenteestä mahdollisimman sujuvaa ja tehokasta. 

 ”Datan pohjalta voidaan havaita, missä ja milloin ihmiset liikkuvat. Tieto ihmisten todellisista liikkeistä auttaa tunnistamaan liikennejärjestelmän pullonkaulat. Palveluja ja infrastruktuuria kehittämällä voidaan houkutella ihmisiä kestävien kulkumuotojen, kuten joukkoliikenteen pariin”, Valkama sanoo.   

Telian tavoitteena on luoda yritysten kanssa dataan pohjautuvia uusia innovaatioita ja liiketoimintaa.  
 
”Uskomme, että loppuasiakkaat saavat datasta eniten arvoa, kun se yhdistetään muihin tietolähteisiin, kuten esimerkiksi tilastokeskuksen tarjoamaan demografiatietoon, säätietoihin, liikennelaskureihin tai vaikka matkailututkimuksiin”, toteaa Valkama.  

“Nopeasti kehittyvä tekoäly ja yhä reaaliaikaisempi data avaavat varmasti kiinnostavia uusia mahdollisuuksia ja parantavat tietoon perustuvien päätösten laatua.”  

Mistä on kyse?