Työkalu
Arvioitu lukuaika 2 min

Toivottavan tulevaisuuden kuvittelu

On vaikea toteuttaa sellaista tulevaisuutta, jota emme pysty kuvittelemaan. Tulevaisuuksien kuvittelu auttaa oman ja yhteisen vision hahmottamiseen.

Julkaistu

On vaikea toteuttaa sellaista tulevaisuutta, jota emme pysty kuvittelemaan. Joskus lyhytkin harjoitus voi viedä omaa ajattelua eteenpäin ja erityisen havahduttavaa on, kun saa kuulla toisten näkemyksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden tietoinen kuvittelu tuottaa enemmän tietoa siitä, mikä on mahdollista kuin siitä, mitä uskomme tapahtuvan.

Tässä harjoituksessa pureudutaan siihen, millainen voisi olla toivottava tulevaisuus ja mitä haluamme vahvistaa, jotta sitä kohti päätäisiin?

Valmistelu

Varaa osallistujille kynät ja paperia tai valmistele digitaalinen työpohja.

Työskentely

  1. Työskennelkää ensin itsenäisesti. Miettikää, mitä sellaista hyvää on nykyhetkessä, jota haluatte vahvistaa, jotta tulevaisuus olisi parempi?
  2. Kirjoittakaa kukin oma visiolause siitä, millä tavoin tulevaisuus olisi parempi ja kenelle. Yrittäkää olla mahdollisimman konkreettisia. Voitte käyttää apuna seuraavaa muotoilua: ”Haluan vahvistaa mitä, jotta vuonna 2050 mikä on eri tavalla / mitä on tapahtunut / millainen maailma on.”
  3. Jakautukaa 4-5 hengen pienryhmiin ja jakakaa niissä edellisen vaiheen visiolauseet.
  4. Keskustelkaa, mikä niissä on yhteistä ja erilaista. Kenen kannalta visiot ovat toivottavia? Muistakaa kuunnella toisia, hyväksyä erilaiset näkemykset ja kunnioittaa niitä.
  5. Valitkaa yhteinen suunta keskustellen tai äänestämällä. Jos päätätte äänestää, jokaisella on kolme ääntä käytössään ja ne saa jakaa haluamallaan tavalla.
  6. Kirjoittakaa valitsemanne toivottavan tulevaisuuden pohjalta napakka, mahdollisimman konkreettinen visio muodossa: “Vuonna 2050 kuka/mikä/missä + verbi + mitä”. Lopullinen visiolause voisi olla esimerkiksi “Vuonna 2050 jokaisen suomalaisen hiilijalanjälki on 80 % pienempi kuin nyt”.
  7. Jakakaa visiolauseet muiden ryhmien kanssa ja keskustelkaa niistä: mikä on yhteistä ja mikä erilaista.
  8. Keskustelkaa lopuksi, mikä harjoituksessa tuntui helpolta ja mikä vaikealta. Millaisia ajatuksia harjoituksen aikana heräsi?

Vinkit

  • Aina tulevaisuuksien kuvittelu, varsinkin toivottavien tulevaisuuksien kuvittelu, ei ole helppoa, ja osallistujat tarvitsevat lämmittelyä ennen varsinaista visiointitehtävää. Tällaisessa tilanteessa kannattaa aloittaa lämmittelytehtävällä, jossa osallistujat pääsevät virittelemään kuvittelulihaksiaan. Yksi esimerkki lämmittelyyn sopivasta tehtävästä on Hyvät kortit -korttipeli.
  • Jos haluatte sukeltaa syvemmälle visioinnin maailmaan, ja aikaa on käytettävissä kolmisen tuntia, kannattaa tutustua Tulevaisuustaajuus-menetelmään, josta myös tämä harjoitus on.

Lisälukemista

Mistä on kyse?