Esimerkit
Arvioitu lukuaika 3 min

Whim kokoaa kaikki liikkumistavat yhteen pakettiin: ”Tarjoamme liikkumisen vapauden ilman omistamisen tuskaa”

Maas Global on kansainvälisen läpimurron kynnyksellä. Toimitusjohtaja Sampo Hietanen rakentaa Whim-palvelusta liikkumisen Netflixiä, jossa liikennevälineet ovat tehokkaammassa käytössä ja kestävämpi liikkuminen kannattaa.

Julkaistu

“MaaS Global on Suomessa syntynyt rakkauslapsi. Ajatus liikkumisesta palveluna syntyi, kun suomalaiset yritykset, tutkijat, hallinto ja järjestöt ryhtyivät yhdessä pohtimaan miten liikkumisen voisi uudistaa. Maas tulee sanoista Mobility as a service ja se tarkoittaa palvelua, jossa matkustaja saa saumattomasti käyttöönsä kaikki liikkumisen palvelut yhdellä maksulla.

Maas Global on ensimmäinen ideoinnista putkahtanut yritys ja ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Vuonna 2015 ranskalaisen joukkoliikkenneyrityksen edustaja soitti minulle ja sanoi, että he rahoittavat meitä, jos pistämme yrityksen pystyyn. Mukaan lähti vielä kymmenen hurjapäistä sijoittajaa lisää.

Oivalsimme varhain, että liikkumista ei mullisteta vain korvaamalla yksityisauto teknisesti jollakin muulla. Tilalle on kehitettävä jotain autoakin innostavampaa, merkityksellisempää ja arvokkaampaa. Se on liikkumisen vapautta minne vain ja milloin vain. Siitä tulee palvelumme nimi Whim eli päähänpisto.

Whimin avulla olemassa olevia liikenteen resursseja käytetään viisaasti, korvataan autoilua muilla liikkumisen muodoilla ja vähennetään näin päästöjä. Esimerkiksi Helsinki on täynnä autoja, jotka seisovat odottamassa seuraavaa mökkireissua. Yhdellä kuukausimaksulla käyttäjän ulottuvilla olisi kaikki liikennevälineet junista yhteiskäyttöautoihin ja takseista potkulautoihin.

Ihmisten liikkumiseen käyttämä minuuttimäärä pysyy lähes aina samana. Meille ratkaisevaa on kokonaiskilometrien keskikustannus. Ympäristö kiittää ja me tienaamme, jos saamme käyttäjän hyödyntämään palvelun edullisia ja vähäpäästöisiä liikkumistapoja edes vähän enemmän kuin aiemmin. Käyttäjä haluaa turvallisesti ja nopeasti perille. Me haluamme, että se tapahtuu kestävästi.

Tulevaisuudessa toivomme, että palvelu avaa käyttäjälleen maailman liikennevälineet ilman rajoituksia. Palvelu on tarjolla jo useassa eurooppalaisessa ja aasialaisessa kaupungissa.

Ihmisissä on enemmän intovoimaa kuin uskoisi. He ovat valmiita muutokselle, alan yritykset ja teollisuus syttyvät hitaammin. Ei kuitenkaan kannata kyynistyä. Kauhistelin muutama vuosi sitten Istanbulin liikennettä ympärilläni. On hienoa, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että vuonna 2030 näkymä on vähemmän kaoottinen. Harvat saavat mahdollisuuden perustaa yrityksen ja pelastaa samalla maailmaa.”

– Sampo Hietanen, toimitusjohtaja

Mistä on kyse?