4UNI-ratkaisukilpailu

Päättynyt hanke 10/2018 – 11/2018

Monitieteiset opiskelijatiimit ratkoivat yhteiskunnallisia haasteita kehittämällä uusia liiketoimintamalleja 4UNI-ratkaisukilpailussa. Sitra oli toisena haasteenantajana kiertotalousteemalla.

Mistä oli kyse?

Hanke oli osa kiertotalouskoulutusta kaikille koulutusasteille -kokonaisuutta, joka toteutettiin vuosina 2017-2019. Sitran visiona oli, että kaikkien valmistuneiden tulisi ymmärtää, mitä kiertotalous tarkoittaa hänen työnsä ja arkensa kannalta ja mitä päätöksiä ja tekoja hän voi tehdä kiertotalouden edistämiseksi. Tavoitteena oli lisätä kiertotalousosaamista Suomessa kehittämällä laajasti kaikille koulutusasteille eri näkökulmista katsovaa kiertotalousopetusta, materiaaleja, konsepteja sekä yhteistyötä. Kokonaisuuteen osallistui yli 50 oppilaitosta, koulutusorganisaatiota ja yritystä.

Helsingin yliopiston yrittäjyysyhteisön Helsinki Think Companyn järjestämä 4UNI on ratkaisukilpailu kaikkien alojen korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuneille kautta Suomen. Kilpailussa toisilleen entuudestaan tuntemattomat opiskelijat kehittävät monitieteisissä tiimeissä liikeideoita, jotka vastaavat yhteiskunnallisiin haasteisiin. Vuoden 2018 teemoina olivat kiertotalous ja tasa-arvoiset mahdollisuudet, ja järjestäjäkumppanina sekä toisena haasteenantajana oli Sitra.

4UNIn tavoitteena on synnyttää vaikuttavaa yrittäjyyttä ja luoda uusia yritysaihioita sekä viedä opiskelijoiden akateemista osaamista käytäntöön kasvattamalla heidän osaamistaan. Sitra on ollut mukana toteuttamassa 4UNI:a koko ratkaisukilpailun historian ajan.

Mitä saatiin aikaan?

Sitran kiertotaloushaasteessa opiskelijat ratkoivat maapallon kestävyyskriisiä: miten voimme siirtyä kiertotalouteen, jossa materiaaleja ei hukata, vaan niistä syntyy yhä uusia tuotteita. Kilpailussa tiimit kehittivät liiketoimintaratkaisuja, joilla voidaan rakentaa yhteiskuntaa, jonka perustana ovat kiertotaloutta toteuttava suunnittelu, palveluiden käyttäminen, jakaminen, vuokraaminen sekä materiaalien ja tuotteiden kierto.

Finaaliin pääsi seitsemän tiimiä, joista voittajaksi valittiin Mätsi. Mätsin ratkaisuna on pelillinen sovellus, jossa nuori muotoilee itselleen ammatin vastaamalla kysymyksiin ja ”mätsää” työelämässä olevan aikuisen kanssa. Nuori pääsee lukemaan mätsien uratarinat ja mahdollisesti aikuinen voisi myös toimia esimerkiksi nuoren mentorina pelissä. Pelin avulla nuori voi löytää inspiroivia ja rajoja rikkovia uratarinoita sekä löytää vähän paremmin paikkansa työelämässä.

Parhaat tiimit pääsivät Helsinki Think Companyn kanssa Slushiin. Voittajatiimi palkittiin fasilitoidulla matkalla ajankohtaiseen startup-kaupunkiin. Tiimien tie ei kuitenkaan pääty finaaliin. Tiimin omasta intohimosta on kiinni, miten pitkälle heidän ideansa kantaa.

Lue lisää ratkaisukilpailusta 4UNI:n nettisivuilta.

Kuka oli mukana?

Sitra oli yksi kilpailun rahoittajista ja Sitran puolelta hankevastaavana oli Nani Pajunen. Kilpailun toteuttamisesta ja organisoinnista vastasi Helsingin yliopiston yrittäjyysyhteisö Helsinki Think Company, jonka missiona on viedä opiskelijoiden akateemista osaamista käytäntöön. Kilpailussa on Sitran lisäksi mukana joukko eri alojen huippuasiantuntijoita valmentamassa tiimejä monipuolisissa työpajoissa.

Ota yhteyttä

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat

Mistä on kyse?