Kyselytutkimus: Dataa hyödyntävien ekosysteemien ja verkostojen kehitysaste

Selvitimme kyselytutkimuksella suomalaisten dataa jakavien yhteistyöverkostojen eli ekosysteemien toimintaa. Tutkimus loi kokonaiskuvaa dataekosysteemien kehitysasteesta, niiden haasteista ja vahvuuksista sekä datan jakamisesta koituvista hyödyistä.

Mistä on kyse?

Datan jakaminen organisaatioiden välillä vauhdittaa innovaatioiden ja uusien palvelujen luomista. Ekosysteemipohjaiset liiketoimintamallit tuottavat arvoa koko verkostolle – asiakkaalle, palveluntuottajalle ja datalähteille. Kyky reiluun datan jakamiseen yhteisillä pelisäännöillä tuo kilpailuetua, mutta datan jakaminen edellyttää luottamusta ja osaamista.

Suomalaisilla organisaatioilla on valtavat mahdollisuudet luoda uutta liiketoimintaa, parempia julkisia palveluita ja lisätä ihmisten hyvinvointia, kun toimijat siirtyvät arvoketjuista kohti aitoja arvoverkostoja ja avoimia datan jakamisen ekosysteemejä. Näissä arvo jakautuu nykyistä tasaisemmin eri toimijoiden kesken.

Sitra käynnisti keväällä 2023 tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten dataa hyödyntävien ekosysteemien ja verkostojen kehitysastetta ja tarpeita. Dataekosysteemillä tai -verkostolla tarkoitetaan usean yhteistyökumppanin verkostoa, jossa on mukana vähintään kolme organisaatiota, joilla on yhteinen tavoite ja jotka jakavat dataa keskenään.

Kyselytutkimus selvitti vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

Suomessa oli tätä ennen tehty vasta varsin vähän tutkimusta datan jakamisen verkostoista ja ekosysteemeistä. Kattavaa näkymää olemassa olevista ekosysteemeistä ja verkostoista, joissa datan jakaminen on osa niihin osallistuvien organisaatioiden toimintaa, ei ole ollut saatavilla. Suomessa on tutkittu lähinnä yritysten ja organisaatioiden datan hyödyntämistä, siihen liittyvää liiketoimintaa, niiden digitalisoitumiskehitystä sekä teknologioiden käyttöä. Dataa hyödyntävien verkostojen ja ekosysteemien kyselytutkimuksia ei ole toteutettu aiemmin juuri lainkaan.

Jotta dataa hyödyntävien ekosysteemien ja verkostojen toiminnasta ja kehitysasteesta saataisiin tietoa ja jotta dataa jakavat ekosysteemitoimijat voisivat kehittää omaa toimintaansa tietojen pohjalta, tarvittiin kyselytutkimus selvittämään näiden ekosysteemien kehitysastetta. Kyselytutkimuksesta saatu uusi tieto voi auttaa ekosysteemejä parantamaan toimintaedellytyksiään, kehittämään liiketoimintaa ja jakamaan oppeja myös niille, jotka tulevat takamatkalla ekosysteemikehityksessä tai eivät vielä toimi datan jakamisen ekosysteemeissä.

Mitä teimme?

Kyselyn tavoitteina oli selvittää, miten dataa hyödyntävät ekosysteemit ja verkostot toimivat, sekä mikä niiden kehitysaste ja tarpeet ovat. Kysely pyrki myös luomaan kokonaiskuvaa dataverkostojen ja -ekosysteemien kehittymisestä Suomessa.

Ekosysteemien ja verkostojen kehitystä tarkasteltiin laajasti eikä tarkoituksena ollut rajoittua vain niiden kykyihin pärjätä markkinakilpailussa. Ekosysteemien kehittyminen voi tarkoittaa niiden kykyä uudistua, liiketoiminnallista kasvua, osaamistason nousua, tietoisuuden lisääntymistä datan jakamisen mahdollisuuksista, organisaation asenteen muutosta sekä korkeampaa sitoutumisastetta ekosysteemin toimintaan.

Kysely koostui seitsemästä osiosta:

  1. Ekosysteemitiedot
  2. Datan käytön vaiheet
  3. Datan jakaminen ekosysteemissä
  4. Ekosysteeminen toimintakyky
  5. Reilun datatalouden periaatteet
  6. Vastaajan perustiedot
  7. Terveisiä Sitralle

Kyselyn tulokset ja raakadata ilman vastaajaa yksilöiviä tietoja julkaistiin Sitran sivustolla syyskuussa 2023.

Miten mukaan?

Kysely oli avoinna ja vastattavissa 5.5.-16.6.2023 välisenä aikana.

Kysely oli tarkoitettu kaikille yrityksille, organisaatioille ja toimijoille, jotka toimivat datan jakamisen verkostossa tai ekosysteemissä. Näitä voivat olla esimerkiksi yritykset, jotka hakevat uusia liiketoimintamahdollisuuksia jakamalla dataa kumppaneidensa kanssa sekä yhteiskunnan tai julkisten palveluiden kehittäjät, jotka hyödyntävät datan jakamista kehitystyössä. Myös järjestötoimijat, jotka kehittävät toimintaansa jakamalla dataa muiden toimijoiden kanssa olivat tervetulleita osallistumaan kyselyyn. Kyselyyn tavoiteltiin vastauksia eri toimialoilta, eri puolilta Suomea ja niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorinkin toimijoilta.

Osallistujille tarjottiin analyysiä omasta toiminnasta

Kyselyyn osallistuneet saivat käyttöönsä analyysin tuloksista, oman ekosysteeminsä tilasta ja hyödyllistä tietoa ekosysteemin jatkokehityksen tueksi. Analyysi tarjosi tietoa vastaajan oman ekosysteemin tilasta verrattuna kyselyn kokonaistuloksiin eli muihin datan jakamisen ekosysteemitoimijoihin.

Analyysi tarkasteli kunkin vastaajan oman ekosysteemin kehitysvaiheita peilaten niitä kolmeen osa-alueeseen:

  1. arvonmuodostukseen,
  2. yhteiseen tavoitteeseen ja hallintamalliin sekä
  3. datan jakamiseen.

Lisäksi vastaajat saivat käyttöönsä vertailun, jossa heidän oman ekosysteeminsä onnistumista verrattiin tutkimuksen kokonaistuloksiin. Vastaajat voivat hyödyntää tuloksia esimerkiksi oman toimintansa kehittymisen arvioinnissa ja suhteuttaa niitä muihin toimijoihin sekä yleiseen kehitykseen ekosysteemi- ja verkostotyöskentelyssä.

Aikataulu

15.5.

Kysely avautuu

16.6.

Vastausaika päättyy.

Kysely sulkeutuu.
08/2023

Vastaajat saavat oman analyysinsä.

19.9.

Kyselyn tulokset julkaistaan syksyn Datatalouden tilannehuone -tapahtumassa.

Kyselyn toteutus

Sitra toteutti tutkimuksen yhteistyössä tutkimusyritys Innolinkin kanssa.

Kyselyn toteuttamisessa olivat mukana Sitran Reilun datatalouden projektit: Terveysdata 2030, Datatalouden tiekartta, Kilpailukykyä datasta ja Gaia-X Suomi.

Lisätietoja

Kyselyn tietosuojaseloste (pdf)

Ajankohtaista

uutiset
artikkelit
julkaisut

Ota yhteyttä

ihmiset
Asiantuntija (pitkällä vapaalla), Kansainvälinen toiminta
ihmiset
Johtava asiantuntija, Strateginen tuki ja lakiasiat
ihmiset
Asiantuntija, Strateginen tuki ja lakiasiat
ihmiset
Asiantuntija (pitkällä vapaalla), Ohjelmat
ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Vanhempi neuvonantaja, Ohjelmat

Mistä on kyse?