Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke

Hyvinvoinnista elinvoimaa -hankkeen tavoitteena on soten uudistumiskyvyn, kumppanuuksien ja asiakaslähtöisyyden vauhdittaminen kokeiluilla.

Mistä kyse?

Jyväskylän kaupungin hallinnoiman ja Sitran rahoittaman Hyvinvoinnista elinvoimaa -hankkeen tavoitteena on vauhdittaa uusia kumppanuuksia ja yhteistyömalleja sote-alalla sekä vauhdittaa valinnanvapauskokeilua Jyväskylässä.

Verkostomainen toiminta erilaisten kumppanuuksien kanssa voi parhaimmillaan mahdollistaa uusia ihmislähtöisiä palveluinnovaatioita tulevaisuuden sotea ajatellen.

Samalla arvioidaan, kuinka tällainen kokeilukulttuuria edistävä malli voisi sopia tulevalle sote-järjestäjälle, eli maakunnalle, yhdeksi ekosysteemin kehitystä tukevaksi työkaluksi. Pilotointi toteutetaan kertaluonteisesti.

Mitä teemme?

Jyväskylän kaupunki on myöntänyt pilotointirahan toimijoille, joilla odotetaan olevan tulevaisuuden sotea ajatellen mahdollisuus testata uutta innovatiivista palvelutoimintaa, kumppanuutta, toimintamallia tai käytäntöä.

Pilotointirahan myöntämisen kriteereinä ovat soveltuvuus tulevaisuuden toteutettavuus valinnanvapauskokeilussa tai tulevassa soten valinnanvapausmallissa, tuotettavan
palvelun ihmislähtöisyys sekä asiakaslähtöisyys sekä kasvu- ja vientipotentiaali, eli pilotin skaalautuvuus. Pilotointirahan odotetaan antavan sysäys toiminnan kehitykselle.

Tavoitteena on vauhdittaa tulevaisuuden soten rakentumista. Tässä merkittävässä roolissa ovat sekä uudet palveluinnovaatiot että vuoropuhelu kaupungin ja muiden toimijoiden välillä. Tavoitteena on myös yhteistyön vahvistaminen yritysten, Jyväskylän kaupungin ja järjestöjen välillä.

Sitra paitsi rahoittaa hanketta, on myös mukana sen ohjausryhmässä ja mm. tukee alueella järjestettäviä Soteuttamo-tapahtumia.

Kuka on mukana?

Pilotointirahaa myönnettiin viidelle toimijalla, jotka ovat Lookinno oy, EVOGENOM oy, Fluente Kumppanit oy, Fysio Center Jyväskylä oy ja Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry.

• Fysio Center Jyväskylä pilotoi liikunnallista EKG-seurattua kuntoutusta sydänpotilaiden/sepelvaltimotautipotilaiden hoidossa sekä sairauksien ennaltaehkäisyssä. Tavoitteena luoda palvelusetelituote, jonka avulla säästyy merkittävästi yhteiskunnan varoja ja inhimillinen kärsimys vähenee.

• Fluente kumppanit oy pilotoi uudenlaista digipalvelupolkua miesten eturauhasvaivoihin. Palvelukokonaisuus yhdistää uudella tavalla omahoitoa ja terveydenhuollon asiantuntija-apua.

• Evogenom oy kehittää kuluttajille suunnattujen, laajojen geenitestien hyödyntämistä terveydenhuollossa, hoitosuunnitelmissa, perinnöllisten riskien ennaltaehkäisyssä sekä asiakaslähtöisyyden ja kustannustehokkuuden parantamisessa.

• Lookinno oy on kehittänyt ketterää Lähipiste-konseptia perusterveydenhuollon käyttöön. Konsepti on monipuolinen asiakaskeskeinen palvelu- ja teknologiaratkaisu, joka mahdollistaa etälääkärivastaanoton ja diagnostiikan myös syrjäisillä alueilla.

• Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry pilotoi ikäihmisille ja lapsiperheille tarkoitettuja, julkiseen palveluverkkoon soveltuvia hoito- ja hoivapalveluita sekä arjen sujumista helpottavia palveluita erityisesti Jyväskylän sivukylien asukkaiden tarpeisiin.

Missä mennään?

Pilotointirahoitushaku on osa Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikössä 2.5.2017 käynnistynyttä Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanketta, joka keskittyy alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamiseen rakentamalla siltaa Jyväskylän perusturvapalveluiden ja elinkeinotoiminnan välille.

Jyväskylän kaupunki päätti pilottikohteista vuoden 2017 syyskuussa. Hanke jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka.

Ota yhteyttä

Kerromme mielellämme lisää!

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ratkaisut
ihmiset
Asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Mistä on kyse?