Kiertotalouden mahdollisuudet Afrikassa

 Päättynyt hanke 3/2020 – 12/2022.

Tuimme Afrikan valtioiden siirtymää hiilineutraaliin kiertotalouteen yhteistyössä paikallisten, kansainvälisten ja suomalaisten toimijoiden kanssa.

Mistä on kyse?

Siirtyminen hiilineutraaliin kiertotalouteen Afrikassa auttaa vastaamaan ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja niistä seuraaviin kriiseihin. Kiertotalous auttaa myös luomaan kestävää kasvua ja työpaikkoja.

Paikallisiin kiertoihin painottuva kiertotalous voi auttaa Afrikan ja sen valtioiden taloutta lisäämään resilienssiä ja sietämään paremmin ulkoisia shokkeja. Kiertotalous tukee vahvasti YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista Afrikassa.

Kasvavana taloutena Afrikka tulee lisäämään tuotantoaan ja kulutustaan merkittävästi tulevien vuosikymmenten aikana. Nopea ja reilu siirtymä kiertotalouteen tarjoaa Afrikalle ja sen nuorelle väestölle mahdollisuuden näyttää suuntaa koko maailmalle. Ruandassa syksyllä 2022 järjestettävä maailman kiertotalousfoorumi WCEF2022 käänsi myös globaalilla tasolla katseet Afrikan kiertotalousmahdollisuuksiin.

Mitä saatiin aikaan?

Sitra, Suomen ulkoministeriö ja Nordic Development Fund aloittivat kumppanuuden Afrikan kehityspankin (AfDB) kanssa tukeakseen kiertotalouden edistämistä Afrikan valtioissa. Tavoitteena oli levittää suomalaista kiertotalousosaamista Afrikan maiden käyttöön Afrikan kehityspankin verkoston avulla. Samalla kannustimme muita yhteistyökumppaneita mukaan kiertotaloustyöhön. Rakennamme yhdessä uudenlaista paikalliseen toimintaympäristöön sopivaa yhteistyötä Suomen ja Afrikan maiden välillä. Sitra on Afrikan kiertotalousliitto ACEA:n jäsen.

Koko maailman katseet kääntyivät Afrikan kiertotalousratkaisuihin, kun maailman kiertotalousfoorumi WCEF järjestettiin syksyllä 2022 Ruandassa. Tilaisuuden isännöivät yhdessä Ruandan tasavalta, Afrikan kiertotalousliitto ACEA ja Sitra kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Lisäksi tuimme Suomen edustustojen verkostoa Afrikassa kiertotalouden edistämisessä järjestämällä työpaja-webinaareja sekä kokoamalla kiertotalouden materiaalipankin edustustojen käyttöön. Ensimmäinen webinaari Afrikan edustustoille järjestettiin syyskuussa 2020.

Käsikirja kiertotalouden tiekartan laatijoille tarjoaa Suomen tiekarttatyössä kertyneet opit ja vinkit kaikkien kiertotaloudesta kiinnostuneiden valtioiden saataville.

Kuka ol mukana?

Afrikan kehityspankin kiertotalousohjelman rahoittajana toimivat Suomen ulkoministeriö ja Nordic Development Fund. Afrikan kehityspankkiin rekrytoitu suomalainen kiertotalousasiantuntija edistää Afrikan kiertotalouden tukiohjelmaa.

Missä mennään?

Sitran työ reilun kiertotalouden edistämiseksi Afrikassa alkoi keväällä 2020. Yhteistyö Afrikan kehityspankin kanssa on käynnissä, ja suomalainen kiertotalousasiantuntija aloittaa keväällä 2022 työskentelyn AfDB:ssä. Tämän vuoden kiertotalouden suurtapahtuma WCEF2022 järjestetään Ruandassa syksyllä 2022.

Sitran työ hankkeen parissa jatkuu vuoden 2022 loppuun asti.

OTA YHTEYTTÄ

Miten voime auttaa?

ihmiset
Marleena Ahonen
ihmiset
Ohjelmajohtaja, Kansainvälinen toiminta
ihmiset
Asiantuntija, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Globaali kiertotalous

Mistä on kyse?