Kiertotaloussprintti rakennetussa ympäristössä

Päättynyt hanke 1/2018 – 1/2021.

Kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille järjestettiin kiertotaloussprintti kiertotalousosaamisen kasvattamiseksi. Hankkeen aikana koottiin kiertotalouteen sitoutunut verkosto sekä kehitetty kiertotalouden toimintamalleja ja työkaluja.

Ajankohtaista

Poimi tästä kiinnostavia vinkkejä, ideoita ja uutisia!

Poiminnat
archived
archived

Mistä on kyse?

Rakennettu ympäristö kuluttaa ison osan yhteiskuntamme resursseista. Kiinteistöjen ylläpito vaatii paljon energiaa, ja rakentamiseen kuluu huima määrä materiaaleja. Mitä, jos rakennettu ympäristö tuottaisikin resursseja sen sijaan, että vain kuluttaisi näitä? Visioissamme kiertotalouden mukainen rakennettu ympäristö puhdistaa ilmaa ja vettä sekä tuottaa energiaa.

Hankkeen tavoitteena on ollut saada kiinteistö- ja rakennusalan yritykset ja asiantuntijat innostumaan kiertotalouden mahdollisuuksista. Tarkoituksena on ollut koota kiertotalouteen sitoutunut verkosto sekä kasvattaa kiertotalousosaamista kiinteistö- ja rakentamisalalla. Lisäksi on haluttu kehittää toimintamalleja ja työkaluja, joiden avulla koko ala voi uudistua kohti kiertotaloutta.

Mitä on saatu aikaan?

Hankkeen aikana kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille järjestettiin Kiertotaloussprintti, jossa pyrittiin määrittelemään kiertotalouden merkitystä ja tavoitteita alalle. Kahden ensimmäisen työpajan sprinttiin osallistui yli 60 alan asiantuntijaa keväällä 2018. Sprintin tuloksena syntyi raportti, joka esittelee seitsemän tavoitetta kiertotalouden saavuttamiseksi kiinteistö- ja rakentamisalalla.

Työpajoissa perustetut pienryhmät jatkoivat seitsemän tavoitteen määrittämistä konkreettisiksi toimenpiteiksi. Pienryhmissä työskenteli noin viidestä kymmeneen henkilöä ja ne olivat avoimia kaikille halukkaille. Pienryhmien työn tuloksista julkaistiin neljä julkaisua, joiden tarkoitus on antaa ohjeita, tietoa ja tukea alan ammattilaisille:

Keväällä 2019 keskityttiin toimenpide-ehdotusten levittämiseen, jolloin koottiin kunnille suunnattu ohje mahdollisista kiertotaloutta edistävistä tontinluovutusehdoista. Keväällä toteutettiin myös eduskuntavaaleihin liittynyt tiedotuskampanja, jossa laadittiin kaikille ehdokkaille suunnattu sitoumus edistää rakennetun ympäristön kiertotaloutta. Sitoumuksen liitteenä oli tietopaketti rakennetun ympäristön merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vaikka kaikkia ehdokkaita ei tavoitettu, kampanja oli erittäin onnistunut ja vei tietoa kiertotalouden merkityksestä päättäjille. Sitoumuksen allekirjoittaneista 10 henkeä on nyt istuvia kansanedustajia.

Hankkeen aikana on onnistuttu kokoamaan kiertotalouteen perehtynyt ja alaa kehittävä asiantuntijoiden verkosto. Hanke ei kuitenkaan ole onnistunut innostamaan rakennusteollisuutta hyödyntämään enemmän uusiomateriaaleja tai nostamaan rakennetun ympäristön kiertotaloutta laajempaan keskusteluun. Kiertotalouden teema ja edistäminen jatkuu eri muodoissa Green Building Council Finlandin toimesta muun muassa alalle suunnattuna koulutuksena. Hanke jatkuu tammikuun 2021 loppuun saakka.

Kuka on ollut mukana?

Green Building Council Finland on toiminut hankkeen toteuttajana. Sitra on rahoittanut hanketta ja hankevastaavana on ollut Sitran puolelta Nani Pajunen. Hankkeen ohjausryhmässä on toiminut Nani Pajusen lisäksi ympäristöministeriön erityisasiantuntija sekä GBC Finlandin toimitusjohtaja.

Hankkeessa kootussa väljässä verkostossa oli mukana noin 70 tahoa, jotka osallistuivat hankkeen tapahtumiin, työpajoihin ja tulosten kehittämiseen. Kiertotaloussprinttiin ja asiantuntijaryhmiin kutsuttiin laajasti kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita, yrityksiä, tutkijoita ja kuntien edustajia.

Ota yhteyttä!

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat

Mistä on kyse?