Näillä pääset liikkeelle:
Korkean lisäarvon puutuotteiden rahoitushaku
Rahoitushaku on nyt päättynyt. Kiitos kaikille hakeneille!
#puutuotteet #kierrollakasvuun
MISTÄ ON KYSE?
Suomen metsäteollisuus nousee uuteen loistoon! Suomalaisesta puusta valmistettuja uusia kiertotaloustuotteita ostetaan maailmanlaajuisesti. Puutuotteiden käyttö on tehnyt ihmisistä terveempiä ja onnellisempia. Tarve ympäristöä rasittaville raaka-aineille on vähentynyt merkittävästi. Puuaines hyödynnetään täysimääräisesti ja luotua arvoa kasvatetaan muun muassa sisustamisessa, älypakkauksissa, rakentamisessa, terveydenhuollossa ja kiertotalouden kuluttajatuotteissa.
Edellä kuvattu on vielä osittain kuvitelmaa tulevaisuudesta. Puusta on kuitenkin mahdollista luoda nykyistä enemmän lisäarvoa ja sen myötä edistää kiertotaloutta. Sitra etsii nyt rahoitettavaksi laaja-alaisia konsortioita, jotka kehittävät puuperäisten tuotteiden avulla ratkaisuja ja yhteistyömalleja kiertotalouden keskeisempiin ongelmiin. Tähtäämme siihen, että pääsemme eroon planeettaamme nakertavasta ylikulutuksesta ja ympäristöongelmista.
Mitä tavoitellaan?
Korkean lisäarvon puutuotteilla tarkoitetaan sellaisia tuotteita, jotka voivat nykytilaan verrattuna kasvattaa elinkaarensa aikana sitä taloudellista lisäarvoa, jota puusta voidaan raaka-aineena luoda. Tämä sisältää ajatuksen, että nykyään jätteeksi päätyvä puuaines hyödynnetään jatkossa kestävästi uusien tuotteiden valmistamiseen. Tulevaisuudessa kaikki tuotteet on suunniteltu niin, ettei jätettä enää synny. Lisäksi puusta valmistetaan mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita, joita voidaan hyödyntää moneen kertaan ja siten luoda arvoa yhä uudelleen ja uudelleen. Puutuotteisiin voidaan lisätä myös aineetonta arvoa digitaalisten teknologioiden ja palveluiden avulla.
Rahoitettavat hankkeet yhdistävät poikkitieteellisesti eri näkökulmia, esimerkiksi tuotesuunnittelua, materiaaliosaamista, käsityöläisyyttä, uusia liiketoimintamalleja, muotoilua ja viestintää. Arvostamme moniosaajatiimejä, jotka pystyvät tarkastelemaan aihetta eri aloja ja uusia näkökulmia yhdistäen ja tekevät tiivistä yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
Etsimme kokonaisuuksia, joilla on mahdollisuus toimia Sitran rahoituksen jälkeen itsenäisesti ja edellytykset hankkia toiminnalle riittävää rahoitusta joko sijoitusten, tulorahoituksen tai avustusten muodossa. Rahoitushakemukset käsitellään toimija- tai yrityskohtaisesti.
Kuka voi hakea ja mihin rahoitusta voi käyttää?
Rahoitushaku on avoin eri toimijoiden muodostamille konsortioille. Niissä taloudellista toimintaa harjoittavat tahot, kuten yritykset, voivat hakea rahoitusta Kiertotalouden tukiohjelman alla tutkimus- ja kehityshankkeisiin, innovaatioklustereille, pk-yritysten innovaatiotoimintaan ja pk-yritysten käynnistykseen. Julkinen ja kolmas sektori voivat puolestaan hakea Sitran hankerahoitusta esimerkiksi innovatiivisiin julkisiin hankintoihin.
Mistä aloittaa?
Korkean lisäarvon puutuotteiden rahoitushaku oli avoinna 27.11.2017 ja 19.1.2018 välisenä aikana. Sitra voi rahoittaa hankkeita korkeintaan elokuuhun 2019 asti.
Haku on viisivaiheinen:
- Ensimmäisessä vaiheessa hakijat muodostavat konsortioita, ja kukin konsortio tekee yhteisen hankesuunnitelman, joka tulee toimittaa Sitralle. Sitra valitsee parhaat hankkeet jatkoon.
- Toisessa vaiheessa jatkoon valituille konsortioille järjestetään työpaja, jossa ne avaavat omia suunnitelmiaan (liikesalaisuuden puitteissa) ja miettivät yhteistyömahdollisuuksia. Tavoitteena on jalostaa hakemuksia siten, että niissä ei ole päällekkäisyyksiä. Työpajojen jälkeen tehdään lopullinen valinta rahoitettavista konsortioista.
- Kolmannessa vaiheessa valittujen konsortioiden kaikki osapuolet hakevat erikseen ja itsenäisesti rahoitusta joko täyttämällä tukihakemuslomakkeen, jos rahoitusta haetaan tukiohjelman alla tai vapaamuotoisella rahoitushakemuksella, mikäli rahoitusta ei haeta tukiohjelmasta (ei-taloudellinen toiminta).
- Neljännessä vaiheessa Sitra arvioi hakemukset ja päättää sen perusteella, mitä hankkeita se rahoittaa ja tekee tuki- ja rahoituspäätökset.
- Viidennessä vaiheessa tehdään rahoitussopimukset Sitran ja rahoituksensaajan välillä.
Sitra arvioi hankehakemukset edellä mainittujen kriteerien valossa ja päättää sen perusteella, mitä hankkeita se rahoittaa. Sitra voi pyytää hakemuksista myös ulkopuolisten asiantuntijoiden lausunnon arvioinnin tueksi, mutta nämä lausunnot eivät sido Sitraa.
Ensimmäisen vaiheen hankesuunnitelmasta tulee käydä ilmi hankkeessa tehtävä yhteistyö, visio ja sisältö. Siinä pitää myös eritellä konsortion osapuolten vastuut ja budjetit. Hankesuunnitelma saa olla korkeintaan viisi sivua pitkä.
AJANKOHTAISTA