Sitra Lab 6:
Datalla parempia palveluita

Muutosohjelma kutsui suomalaisia toimijoita hyödyntämään ja jakamaan dataa reilulla tavalla, jotta sen avulla voidaan kehittää innovatiivisia ja ihmisten arkea parantavia palveluita. Sitran rahoittamat kokeilut valmistuivat vuonna 2024.

Mistä on kyse?

Data on aikamme arvokkain raaka-aine. Data ja tekoäly avaavat uusia mahdollisuuksia innovaatioiden ja entistä parempien palveluiden kehittämiseen. Samaan aikaan kasvava osa arvontuotannosta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla tulee aineettomista, dataa hyödyntävistä palveluista. Kun kehittämisen keskiössä on jaettu arvo, on mietittävä, miten uusi palvelu tai toimintamalli luo arvoa loppukäyttäjän lisäksi yhteiskunnalle ja ympäristölle.

Sektorista riippumatta kehittäjiltä edellytetäänkin nyt yhä älykkäämpiä ja vastuullisempia tapoja hyödyntää dataa niin ihmisten, yhteisöjen kuin yhteiskuntien hyödyksi. Tarvitaan uudenlaista yhteistä työtä ja käytännön kokeiluja datan jakamisen ja hyödyntämisen äärellä.

Rakennamme Sitrassa eurooppalaiseen arvopohjaan perustuvaa ihmislähtöistä ja reilua datataloutta. Datan hyödyntäminen luo hyvinvointia, kilpailukykyä ja auttaa kehittämään yhteiskuntia. Reiluus tarkoittaa yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan etujen tasapainoa.

Mitä teimme?

Sitra Lab 6 -ohjelma muutoksentekijöille vauhditti dataan pohjautuvien reilujen palveluiden, paremman palvelukokemuksen ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Sitra Lab -ohjelmassa tiimit kokeilivat uusia tapoja hyödyntää dataa reilulla tavalla palvelujen kehityksessä. Kutsuimme avoimella haulla kokeilutiimejä mukaan ratkaisemaan datan hyödyntämisen uusia tapoja osana palvelukehitystä. Ohjelmaan valittiin mukaan kahdeksan kokeilutiimiä.

Kokeilut valmistuivat syksyllä 2024. Tiimien kokeiluista ja niiden tuloksista ja opeista voi lukea artikkelistamme.

Keitä oli mukana?

Sitra Lab 6 -ohjelmassa olivat mukana seuraavat kokeilutiimit:

EDWARD – A data-driven service for families to cultivate a child’s life-long learning path (Datavetoinen palvelu perheille lapsen elinikäisen oppimisen polun kehittämiseksi)

Kokeilussa suomalais-irlantilainen tiimi pyrki kehittämään lapsen elinikäistä oppimispolkua edistävän datapalvelun perheille. Kokeilusta vastasivat MyData Global ry, Paula Bello Consulting ja Headai.

Sports Data Hub

Kokeilussa kehitettiin kansallista liikunnan ja urheilun tietovarantoa, joka kokoaa hajallaan eri järjestelmissä olevan liikunta- ja urheiludatan digitalisoituvan urheilumaailman hyödynnettäväksi. Kokeilusta vastasivat Olympiakomitea ry, Huippu-urheilun instituutti KIHU, Jyväskylän yliopisto, Urhea-säätiö sr. ja Olympiavalmennuskeskus Helsinki.

Työllisyystoimijoiden dataverkosto

Kokeilussa rakennettiin työllisyyspalveluiden alueellista dataverkostoa ja palveluekosysteemiä, jotka mahdollistavat työnhakijoille ja opiskelijoille heidän omien tietojensa hallinnoinnin ja niiden luvittamisen. Kokeilusta vastasivat Vastuu Group, Seinäjoen kaupunki, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, Into Seinäjoki ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu.

Työllistäjät

Lain muuttuessa työttömyyskassoille tulee mahdollisuus tarjota jäsenilleen työvoimapalveluja. YTK Työttömyyskassan tiimi kehitti kokeilullaan uutta, omaa työvoimapalveluaan. Kokeilusta vastasi YTK Työttömyyskassa.

Tunne tilastot, syrjäytä syrjäytyminen

Kokeilussa kehitettiin nuorten syrjäytymisen ehkäisyä tekoälypohjaisella datapalvelulla, jonka keskiössä on tiedolla johtaminen ja parempi päätöksenteko. Kokeilusta vastasivat Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Tuloksellinen etsivä vanhustyö

Kokeilussa kehitettiin etsivän vanhustyön vaikuttavia työmuotoja ikääntyvien ihmisten oikea-aikaisen auttamisen ja turvallisen kotona asumisen tukemiseksi. Kokeilusta vastasivat vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry, Turun lähimmäispalveluyhdistys ry, Fingerroosin säätiö, Living skills oy ja Mereo ry.

Kodin elinkaaritiedot

Kokeilussa pyrittiin jalostamaan kodin ylläpitoon liittyvä data (esimerkiksi remonteista) niin, että tiedot tukevat sekä asunnonomistajaa että asumiseen liittyviä palveluntarjoajia. Kokeilusta vastasivat Verohallinto, ulkoministeriö ja Maanmittauslaitos.

Factan muotoilijat  

Kokeilussa pyrittiin uudistamaan kuntien työntekijöiden ja viranomaisten tietojärjestelmää Factaa kuntaekosysteemiksi niin, että entistä joustavammat toimintatavat kunnan kiinteistö- ja rakennustiedon hyödyntämisessä ja asianhallinnassa helpottaisivat kunnan työntekijöiden ja kuntalaisten arkea. Kokeilusta vastasi CGI. 

Listaa kokeilutiimeistä on päivitetty 19.3.2024 ja yksi ohjelmaan valittu tiimi on poistettu listalta. Tiimi estyi osallistumasta ohjelmaan. Lisätty yksi uusi tiimi 20.3.2024.

Mitä tarjosimme ohjelmaan osallistuville?

Muutosohjelmaan valitut tiimit tekivät kokeiluja kehittääkseen parempia palveluita. Systeemi-, tulevaisuus- ja vaikuttavuusajattelun varaan rakentuva muutosohjelma tarjosi osallistujille:

Dataa hyödyntävien ihmislähtöisten palvelujen kehittäminen

Kuva: Jaakko Porokuokka /Sitra

Tutustu datatalouden kiinnostaviin ratkaisuihin

Suomessa on jo hyviä malliesimerkkejä kiinnostavista datatalouden ratkaisuista. Tutustu myös Datatalouden kiinnostavimmat -listaan ja oivaltaviin edelläkävijäratkaisuihin:

Listaus
Kooste

Ajankohtaista 

Haku ohjelmaan avautui 1.2.2024 ja päättyi 4.3.2024. 

Hakuun liittyvät tarkemmat tiedot löytyvät hakusivuiltamme

Lue lisää

Kooste
uutiset
Haku
sivut
sivut
sivut
Keskustelutilaisuus

Heräämö: Reilu ja eettinen digitalisoituva yhteiskunta

tiistai, 31.10.
katso suorana live katso tallenne
Keskustelutilaisuus

Heräämö: Tekoäly, innovaatiot ja palvelukehitys – uuden äärellä!

perjantai, 15.12.
katso suorana live katso tallenne
Keskustelutilaisuus

Heräämö: Tekoälystä vauhtia innovaatioihin ja palvelukehitykseen

Turku, torstai, 1.2.
katso suorana live katso tallenne

Ota yhteyttä

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ratkaisut
Jaakko Porokuokka
ihmiset
Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Asiantuntija, Strateginen tuki ja lakiasiat
ihmiset
Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet