Monikielisen toimitustyön kehittäminen

Suomen väestö monimuotoistuu, mutta kenen ääni kuuluu julkisessa keskustelussa? Uusi monikielinen toimintamalli monipuolistaa toimitusten osaamista ja rikastuttaa julkista keskustelua.

Mistä on kyse?

Maahanmuuttajataustaisten suomalaisten työllistyminen sekä suomalaisen yritysdiversiteetin lisääminen on iso rakenteellinen haaste Suomessa. Väestön monimuotoistuessa on varmistettava, että myös ei-suomenkieliset voivat osallistua keskusteluun yhteisistä asioista nykyistä paremmin.

Demokratian edellytys on luottamus toisiin ihmisiin, päätöksentekijöihin ja instituutioihin. Sitran tavoitteena on etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamiseksi ja tukea keskustelujen monimuotoisuutta.

Maahanmuuttajataustaisten journalistien koulutus- ja harjoitusohjelmassa luodaan malli ei-suomenkielisen väestönosan tietotaidon ja verkostojen kytkemiseksi suomalaisille työmarkkinoille.

Uusien toimintamallien avulla voimme moniäänistää ja monimuotoistaa suomalaisten toimitusten osaamista sekä sitä kautta monipuolistaa julkista keskustelua. Koulutuksessa kehitettävää toimintamallia voisi tulevaisuudessa soveltaa myös muille aloille.

Maahanmuuttajatausten journalistien kielitaito, heidän löytämänsä juttuaiheet ja haastateltavat tuottavat uusia aiheita suomalaiseen journalismiin. Monikielisten tiimien työn tuloksena syntyy juttuja, joita kukaan ei voisi tehdä yksin. Monikielisessä työyhteisössä journalistit voivat myös tavoittaa uusia yleisöjä suomalaiselle journalismille omien verkostojensa kautta.

Mitä teemme?

Sitra tukee journalismin moniäänistymistä rahoittamalla maahanmuuttajataustaisille journalisteille suunnattua harjoittelu- ja mentorointiohjelmaa.

Ohjelmassa testataan ja kehitetään monikielistä tiimimallia suomalaisissa toimituksissa. Lisäksi hankkeessa pilotoidaan uutta monikielistä, journalistista verkkomediaa. Kukin opiskelija saa harjoittelu- ja mentorointiohjelmassa suomalaisesta toimittajasta mentorin, joka tukee häntä harjoittelun aikana.

Kuka on mukana?

Harjoittelu- ja mentorointiohjelma järjestetään rinnan Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin koulutuksen järjestämän maahanmuuttajataustaisten journalistien koulutuksen kanssa. Koulutus käynnistyi maaliskuussa 2023 ja se on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen.

Sitra rahoittaa koulutukseen liittyvää Haaga-Helian koordinoimaa harjoittelu- ja mentorointiohjelmaa. Rahoituksella tuetaan harjoittelu- ja mentorointiohjelman rakentamista sekä apurahoin ulkomaalaistaustaisten toimittajien harjoittelua toimituksissa.

Missä mennään?

Haaga-Helian järjestämä maahanmuuttajataustaisten journalistien koulutus käynnistyi maaliskuussa 2023. Sitran rahoittama koulutukseen liittyvä harjoittelu- ja mentorointiohjelma järjestettiin syksyllä 2023. Ohjelmassa journalistit työskentelevät suomalaisissa toimituksissa sekä tuottavat sisältöjä uuteen julkaisuun.

Monikielistä työtapaa käsitellään vuonna 2024 toimituksille tarkoitetuissa työpajoissa, Haaga-Helian Journalismiseminaarissa sekä kansainvälisessä journalismikoulujen EJTA-verkostossa.

Ajankohtaista

Tästä lisälukemista.

Vierailija
Juha Honkonen
artikkelit
Haastattelu
Heikki Lauha ja Rosa-Maria Mäkelä
Puheenvuoro
Kuvituskuva. Nuoria, EU:n tähdet ja koneen rattaita sinisellä taustalla.
uutiset
Kirsi Hantula, Tiina Härkönen ja Rosa-Maria Mäkelä
Puheenvuoro
Lista
Puheenvuoro
Tarmo Toikkanen ja Rosa-Maria Mäkelä
Kommentti
Kalle Järvenpää ja Veikko Isotalo
Haastattelu
Käsi pitelee puhelinta, jossa ruudulla Postimuseon verkkosivun tiedote "Keskusteluja digiarjesta museokeskus Vapriikissa".
Poiminnat
Haastattelu
uutiset
Ilmiö
uutiset
Puheenvuoro

Ota yhteyttä

Kerromme mielellämme lisää!

ihmiset
Asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Mistä on kyse?