Palvelupakettien käyttöönoton valmistelu

Hankkeen taustalla on Sitran ja sosiaali- ja terveysministeriön kehittämä, palvelupaketteihin perustuva sosiaali- ja terveydenhuollon raportointimalli, joka tuottaa läpinäkyvää ja vertailukelpoista tietoa sote-palveluiden johtamisen tueksi. Hankkeen puheenjohtajuus ja vetovastuu on siirtynyt 1.1.2017 alkaen Sitralta sosiaali- ja terveysministeriölle.

MISTÄ ON KYSE?

STM ja Sitra ovat kehittäneet ja arvioineet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupaketteja yhdessä keväästä 2015 lähtien. Hankkeen ensimmäinen vaihe toteutettiin 10/2015 – 6/2016, jolloin palvelupaketteja pilotoitiin yhteensä 51 kunnassa.

Pilottien tulokset on koottu useammaksi raportiksi yhteisen tietopohjan tueksi. Tiivistelmä pilottien kokemuksista löytyy täältä. Pilotoinnin loppuraportti löytyy täältä ja palvelupakettien käyttöönoton käsikirjan ensimmäisen versio löytyy täältä.

Mitä teemme?

Tämän hankekokonaisuuden avulla pyritään luomaan kansallisesti levitettävissä oleva malli palvelupakettien käyttöönotolle osana maakuntien tiedolla johtamista. STM vie palvelupaketteja kohti kansallista ohjausmallia, piloteista käyttöönoton valmisteluun, ja lopulta palvelupakettien implementoimiseen maakunta kerrallaan. Palvelupakettien käyttöönoton valmistelu on sovitettu yhteen sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanoon sekä Sote-tietohyötykäyttöön strategian toimeenpanoon. Palvelupakettien käyttöönoton valmistelu ei edellytä maakunnilta palvelujen tuotteistamista.

Kuka mukana?

Palvelupakettien käyttöönoton valmistelussa ovat mukana kevään 2017 aikana Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Varsinais-Suomen, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat. Maakunnilla on valmistelutyössä keskenään erilaisia painotuksia.

Missä mennään?

Palvelupakettikäsikirjan toinen versio syntyy hankkeen toisen vaiheen aikana ja julkaistaan alkukesästä 2017.

Tavoitteet

Valtakunnallinen tiekartta palvelupakettien käyttöönottamiseksi syntyy Sitran koordinoimana ja se julkaistaan alkukesästä 2017. Koko hankekokonaisuuden tavoitteita ovat:

1) jatkokehittää palvelupakettimallia ja sote-palveluiden alueellisen ja kansallisen ohjauksen työkaluna aiemmin määrittelemättömien palvelupakettien ja palvelupakettimittarien osalta.

2) tarkentaa palvelupaketteihin liittyviä määrittelyitä ja sovittaa ne yhteen eri toimijoiden tarpeisiin toteuttamalla mm. kansallisesti yhtenäinen palvelupakettien käsitemäärittely sekä palvelupakettiraportoinnin vaatimusmäärittely.

3) testata pakettien toimivuutta maakuntien toiminnan ohjauksessa sekä

4) kehittää ja testata ohjauksen tietoprosesseja tuottamalla suunnitelma palvelupakettien käyttöönotosta osana maakunnallista tietotuotantoa (tiekartta).

YHTEYSTIEDOT

Kuulemme sinusta mielellämme!

ihmiset
Eveliina Huurre
ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Heikki Lukkarinen
ihmiset
Eero Vaissi
ihmiset
Karoliina Ohrankämmen
ihmiset
Asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Tiina Peltola

Mistä on kyse?