Pilottihaku: Datan jakamisen soveltamiskohteet

Datan jakaminen yritysten välillä vauhdittaa innovaatioiden ja uusien palvelujen luomista. Sitra järjesti rahoitushaun, jonka tavoitteena oli kerätä kokemuksia ja oppeja datan jakamisesta. Yrityksille ja muille toimijoille suunnatussa haussa tutkittiin myös eurooppalaisen, datan jakamiseen keskittyvän Gaia-X-verkoston mallin toimintaa ja liiketoimintahyötyjä käytännössä. Haku päättyi 29.9.2023.

Haku päättyi 29.9.2023. Hakuohjeita on muutettu 9.3.2023. Hakemusten jättöajat ovat muuttuneet, ja 28.11.2022 alkaen hakuaika on jatkuva. Aiemmin ilmoitetun kolmen hakukierroksen sijaan hakijat voivat nyt jättää hakemuksensa koska tahansa, kuitenkin viimeistään 29.9.2023 klo 16. Hakemukset arvioidaan saapumisjärjestyksessä ja hakijoihin ollaan yhteydessä 20 arkipäivän kuluessa. Lisäksi hakuohjeisiin on lisätty maininta, että pilotit, joille myönnetään 50 000 euroa rahoitusta, voivat hakea myöhemmin lisärahoitusta vielä 100 000 euroa, mikäli hankkeen kypsyystaso nousee.

Mistä on kyse?

Sitra avaa rahoitushaun, jonka tavoitteena on kerätä kokemuksia ja oppeja datan jakamisesta yritysten välillä. Etsimme yrityksiä, jotka haluavat pilotoida käytännössä eurooppalaisen Gaia-X-mallin mukaista datan jakamista. Samalla selvitetään, miten erilaiset datan jakamisen ratkaisut saadaan toimimaan sujuvasti yhteen ja miten dataa jakamalla voidaan luoda uutta arvoa ja liiketoimintaa. Lisätietoa Gaia-X-mallista ja yhteentoimivien ratkaisujen luomisesta sen mukaisesti löytyy mm. Gaia-X Trust Framework -julkaisusta.

Euroopan komissio arvioi datastrategiassaan, että Euroopan datatalouden arvo kasvaa vuoteen 2025 mennessä yli 800 miljardiin euroon. Uskomme, että tämä onnistuu ainoastaan jakamalla dataa yli organisaatio- ja maarajojen. Se edellyttää infrastruktuuria, joka mahdollistaa datan jakamisen luotettavasti eri tahojen välillä ja tukee eri ratkaisujen yhteentoimivuutta.

Lisäksi tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä ja standardeja sekä toimivaa sääntelyä. Ennen kaikkea tarvitaan kuitenkin dataa jakavien ja hyödyntävien toimijoiden keskinäistä luottamusta sekä luottamusta valittuihin ratkaisuihin.

Gaia-X on yhteiseurooppalainen hanke, jonka tavoitteena on luoda malleja luotettavalle ja Euroopan laajuisesti yhteentoimivalle datan jakamiselle. Se noudattaa Euroopan datastrategian ja EU:n uuden datalainsäädännön tavoitteita ja edustaa erityisesti toimijoiden ääntä eurooppalaisten data-avaruuksien rakentamisessa. Sitra toimii Suomen Gaia-X-verkoston koordinaattorina.

Gaia-X pyrkii määrittelemään pelisäännöt digitaalisen identiteetin hallinnalle, luottamuksen synnyttämiselle ja tiedonvaihdolle sekä rakentamaan eurooppalaisen pilviarkkitehtuurin, joka noudattaa näitä sääntörakenteita.

Sitran rahoitushaku tarjoaa useiden toimijoiden yhteenliittymille eli hakijakonsortioille mahdollisuuden kokeilla ja oppia reilun datatalouden periaatteiden mukaista datan jakamista ja arvonluontia. Etsimme kumppaneita selvittämään, minkälaiset datan jakamisen käyttötapaukset (engl. use cases) hyötyisivät niistä periaatteista, joille Gaia-X:nkin työ perustuu.

Lisäksi haluamme selvittää, mitä tarkoittaa yhteentoimivan ratkaisun rakentaminen näiden periaatteiden avulla käytännössä. Lisätietoa datan jakamisen periaatteista, jotka ovat Gaia-X-työn ytimessä, löytyy artikkelistamme ja kansainvälisen Gaia-X-yhdistyksen verkkosivuilta.

Tavoitteena on myös vahvistaa yritysten ja ekosysteemien edellytyksiä osallistua Euroopan data-avaruuksien rakentamiseen ja hankkia siihen liittyvää kansainvälistä rahoitusta. Sitra julkaisee piloteista saatavat kokemukset ja opit, ja ne tulevat vapaasti hyödynnettäviksi Suomessa ja kansainvälisesti.

Hakuohjeet

Rahoitushaku oli auki 1.9.2022–29.9.2023. Ensimmäinen hakukierros päättyi 30.9.2022 klo 16. Tämän jälkeen hakuohjeita muutettiin siten, että haku jatkui jatkuvana ja hakija pystyi jättämään hakemuksensa koska vain. Viimeistään hakemus oli jätettävä Sitraan 29.9.2023 klo 16. Hakemukset käsiteltiin saapumisjärjestyksessä.

Sitra järjesti informaatiotilaisuuden hausta 5.9.2022, 11.10.2022 ja 10.11.2022.

Hakuun liittyvät kysymykset tuli lähettää Sitraan ensimmäisellä kierroksella sähköpostitse 16.9.2022 mennessä. Vastaukset kysymyksiin julkaistiin Sitran verkkosivuilla 23.9.2022.

Kuka voi hakea?

Rahoitushakuun voivat osallistua yrityksistä ja muista toimijoista muodostuvat konsortiot, jotka haluavat jakaa dataa useiden yritysten kesken ja joilla on käyttötapauksia (use cases), joissa datan jakaminen tukee yrityksen liiketoimintaa tai siitä aiheutuu yrityksille liiketoiminnallista hyötyä.

Hakijakonsortio voi muodostua pelkästään yrityksistä tai yrityksistä, ekosysteemien koordinaattoreista ja/tai tutkimuslaitoksista. Konsortioissa on oltava aina mukana dataa liiketoiminnassaan hyödyntäviä ja jakavia yrityksiä ja vähintään yksi suomalainen yritys.

Konsortio on vastuussa Sitralle antamiensa tietojen oikeellisuudesta sekä siitä, etteivät ne loukkaa kenenkään kolmannen osapuolen oikeuksia. Lue tarkemmat ohjeet Datan jakamisen soveltamiskohteet -rahoitushaun lisätiedot -liitteestä (PDF).

Rahoituksen määrä

Sitran myöntämä rahoitus voi kattaa enintään 70 prosenttia toimivan prototyypin, kokeilun tai konseptin kehittämisestä koituvista kustannuksista ja kuluista. Rahoituksen enimmäismäärä on joko 50 000 euroa tai 150 000 euroa konsortiota kohden, riippuen pilottiin osallistuvien konsortion yritysten datan jakamisen kyvykkyyksistä ja pilotin tavoitteista. Summa jaetaan konsortion jäsenten kesken.

Pilotit, joille myönnetään 50 000 euroa rahoitusta, voivat hakea lisärahoitusta vielä 100 000 euroa, mikäli rahoitettavan hankkeen kypsyystaso nousee. Tällöin ne voivat saada siten kokonaisuudessaan Sitralta enintään 150 000 euroa rahoitusta. 

Hakijat, jotka ovat saaneet 50 000 euron rahoituksen, eivät kuitenkaan ole etusijalla muihin hakijoihin verrattuna, mikäli he hakevat lisärahoitusta. 100 000 euron lisärahoitusta koskevien hakemusten tulee noudattaa samaa yllä mainittua hakuaikaa.

Kokemuksien ja oppien keräämistä varten on varattu yhteensä noin 1 000 000 euroa. Tavoittelemme haulla enintään 15 pilottia.

Hakuun toivotaan osallistuvan sekä datan jakamisessa pitkällä olevia konsortioita että datan jakamista aloittelevia konsortioita.

Hakemuksia toivotaan konsortioilta, joissa on vähintään kaksi ja enintään seitsemän jäsentä.

Mitä odotamme piloteilta?

Hakemusten arviointi ja hyväksyntä

Sitra arvioi ja valitsee rahoitettavat pilotit. Hakemusten arvioinnin tukena se voi käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita.

Valintojen jälkeen laaditaan rahoitussopimukset, joissa tarkennetaan pilottia. Sitra tekee kokonaisarvion rahallisen tuen myöntämisestä hankkeelle hankesuunnitelman, hakukriteerien ja esitetyn budjetin perusteella.

Rahoituksen myöntäminen edellyttää, että kaikki konsortion jäsenet allekirjoittavat rahoitussopimuksen Sitran kanssa. Sitra noudattaa rahoitusta myöntäessään EU:n valtiontukisääntöjä.

Katso tarkemmat valintakriteerit oheisesta liitteestä (PDF).

Aikataulu

Pilottiprojektien tulee päättyä 6–9 kuukauden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta (viimeistään 30.4.2024 mennessä.)

Tulokset

Pilotin tuloksista raportoidaan Sitralle. Sitra ja Suomen Gaia-X-verkosto hyödyntävät tuloksia omassa työssään ja viestinnässään.

Sitra julkistaa hyväksyttyjen pilottien toteuttajaorganisaatioiden nimet, lyhyen kuvauksen toteutettavista hankkeista ja yhteystiedot sekä hankkeen päättyessä kuvauksen hankkeen tuloksista. Lisäksi rahoitusehdoissa määritellään tarkemmin hankkeen tulosten julkaisusta ja käyttöoikeuksista.

Lisätietoa

Suosittelemme hakijoita tutustumaan oheisiin tarkempiin hakuehtoihin ennen hakulomakkeen täyttöä: Lisätietoa Datan jakamisen soveltamiskohteet -rahoitushakuun (PDF)

12 periaatetta arvonluontiin ekosysteemeissä dataa jakamalla

Kysymyksiä ja vastauksia: Datan jakamisen soveltamiskohteiden pilottihaku

Sopimusluonnokset taloudellisille toimijoille ja ei-taloudellisille toimijoille. Luonnokset on tarkoitettu haun tässä vaiheessa tiedoksi hakijoille eikä sopimuspohjia tarvitse täyttää ja liittää mukaan hakemukseen. Varsinaiset sopimukset tehdään myöhemmin näiden mallisopimusten pohjalta.

Rahoitushankkeen seuranta- ja kululiite (PDF)

Suomen Gaia-X-strategia

Yhteistyöllä reiluun datatalouteen (Sitran Selvityksiä 187, 2021)

Reilun datatalouden kypsyysmalli luotsaa yrityksiä kestävään datan käyttöön

Ota yhteyttä

ihmiset
Ohjelmajohtaja, Ohjelmat
ihmiset
Denisa Mäki
Projektikoordinaattori, Gaia-X Suomi
ihmiset
Denny Wong
Asiantuntija, Gaia-X Suomi

Ajankohtaista

Tästä lisää.

uutiset
Verkkotapahtuma
artikkelit
Kysymyksiä ja vastauksia
Suomen Gaia-X-strategian kansikuva
julkaisut
julkaisut
Neljä kättä lyö yhteen muodostaen kirjaimen X
artikkelit
Robortti suuren puun alla
artikkelit
Kysymys: Kerro, kerro kuvastin, ken on kaikist reiluin? Robotti ehdottaa reilun datatalouden työkalua: Kokeiltaisko sittenkin tätä?
Kooste

Mistä on kyse?