Rahoitushaku: Luonnon terveyshyödyt osaksi suomalaisten arkea

Avaamme rahoitushaun hankkeille, jotka vauhdittavat luonnon myönteisten terveysvaikutusten hyödyntämistä suomalaisten arjessa. Haku on auki 21.5.2025 klo 12 saakka. Tutustu tämän sivun ohjeisiin huolellisesti ennen kuin täytät hakemuksen.

Mistä on kyse?

Luonto tarjoaa merkittäviä terveyshyötyjä ja vahvistaa suomalaisten hyvinvointia. Jos luonnon myönteiset terveysvaikutukset otettaisiin laajasti hyötykäyttöön ihmisten arjessa ja osana terveydenhuoltoa, Suomi voisi hillitä kansantaudeista yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia ja samalla vähentää inhimillistä kärsimystä.

Tuoreiden laskelmien mukaan luonto voi tuoda Suomelle jopa satojen miljoonien eurojen vuotuisen hyödyn pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa. Tieto selvisi Sitran rahoittamasta selvityksestä, jonka toteuttivat Luonnonvarakeskus (Luke) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä suomalaisten kunto sekä työ- ja toimintakyky ovat heikentyneet. Masennushäiriöistä on tullut merkittävä kansanterveysongelma ja tärkeimpiä työkyvyttömyyseläkkeen syitä. Immuunivälitteiset sairaudet, kuten allergiat, astma, MS-tauti ja tyypin 1 diabetes, ovat yleistyneet. Lisäksi liikkumattomuuden seuraukset kuormittavat suomalaisia erilaisten kroonisten kansansairauksien muodossa.

Suomi tarvitsee uusia ratkaisuja, jotka edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Tutkijoiden mukaan luonnon terveyshyödyt voitaisiin ottaa hyötykäyttöön ja vakiinnuttaa osaksi arkea ja terveydenhuoltoa kansallisen luontoterveysohjelman avulla. Valmistelemme parhaillaan luontoterveysohjelmaa yhdessä kumppaneiden kanssa.

Nyt avaamme rahoitushaun toimijoille, jotka pystyvät valjastamaan luonnon terveyshyödyt käyttöön ja vakiinnuttamaan niitä vaikuttavasti esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla tai hoivaympäristöissä.  

Mitä rahoitamme?

Millaisia hankkeita haemme?

Etsimme rahoitettavaksi hankkeita, jotka tuovat luonnon terveyshyödyt kiinteäksi osaksi arkea alla kerrotuilla aloilla. Rahoitettavien hankkeiden tulee olla kustannustehokkaita ja vakiinnuttaa luonnon terveyshyötyjä vaikuttavalla tavalla. Hankkeiden lopputulosten tulee olla muiden hyödynnettävissä. Etsimämme hankkeet tähtäävät:

Emme kuitenkaan ensisijaisesti myönnä rahoitusta hankkeille, joissa:

Mitä edellytämme hankesuunnitelmalta?

Edellytämme, että hankesuunnitelmassa on kuvattu konkreettisesti, miten luonnon terveyshyödyt otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan osaksi toimintaa. Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, millaisia pysyviä toimintatapoja tai jatkuvaa toimintaa hankkeesta syntyy.

Pyydämme hakijoita tekemään hankesuunnitelman Sitran esimerkkipohjan (Word) mukaisesti.

Hankkeiden tulosten hyödyntäminen

Sitran tavoitteena on, että hankkeista saadut tulokset, tiedot ja kokemukset leviävät laajasti yhteiskunnassa hyödynnettäväksi. Hakija sitoutuu viestimään hankkeestaan Sitran kanssa sovittavalla tavalla. Rahoituksensaajan tulee hankkeen sopimusehtojen mukaisesti laatia toteuttamastaan hankkeesta Sitran ohjeen mukainen referenssitarina (pohja saatavilla myöhemmin).

Referenssitarinat julkaistaan kaikkien halukkaiden saataville ja niistä viestitään yhdessä sovittavalla tavalla. Tulosten julkaisemisen myötä, Sitra voi myös hyödyntää kertyneitä tuloksia, ja oppeja voidaan käyttää kansallisen luontoterveysohjelman suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Rahoituksen hakeminen

Hakijan on oltava kotimainen oikeushenkilö eli rekisteröity organisaatio, jolla on y-tunnus. Rahoitusta voivat hakea julkisen hallinnon toimijat, järjestöt, yhdistykset, yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset.

Edellä kuvatut organisaatiot voivat hakea rahoitusta myös yhdessä (konsortio), mutta tällöin Sitra tekee erillisen rahoituspäätöksen ja rahoitussopimuksen kunkin rahoitusta hakevan organisaation kanssa.

Yksityishenkilöt eivät voi osallistua rahoitushakuun.

Sitran työntekijät eivät voi osallistua rahoituksenhakijana, eikä rahoitettavien hankkeiden toteutukseen osallistuvina tahoina.

Sitra noudattaa rahoitusta myöntäessään EU:n valtiontukisääntöjä. Mikäli hakija harjoittaa taloudellista toimintaa, rahoitus myönnetään EU:n de minimis -asetuksen tarkoittamana vähämerkityksellisenä tukena. Hakijan on oltava kelpoinen vastaanottamaan rahoitus kyseisessä tukimuodossa. Mikäli hakija ei ole kelpoinen vastaanottamaan de minimis -rahoitusta, on se peruste koko hankkeen hylkäämiselle. Sitran pyynnöstä hakijan tulee antaa erillinen de minimis -ilmoitus.

Taloudellisella toiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan markkinoilla. Taloudellisen toiminnan harjoittajan oikeudellinen muoto tai rahoitustapa ei ole ratkaiseva taloudellisen toiminnan harjoittamisen määrittelemisessä. Ei-taloudellista toimintaa harjoittaville rahoituksen hakijoille rahoitus voidaan myöntää ns. tavallisena hankerahoituksena.

Sitralla on oikeus sulkea haun ulkopuolelle organisaatio, joka rikkoo haun sääntöjä tai voimassa olevia lakeja tai on muutoin perustellusti sopimaton osallistumaan hakuun.

Kukin hakija voi jättää yhden hakemuksen.

Miten ja missä voi hakea?

Rahoitusta haetaan täyttämällä ja lähettämällä hakulomake Sitran sähköisessä asiointipalvelussa. Hakija syöttää tiedot hakulomakkeelle. Lisäksi sähköiseen asiointipalveluun ladataan hankesuunnitelma ja mahdolliset muut liitteet. Hankesuunnitelmassa noudatetaan Sitran hankesuunnitelman mallipohjaa. Huomioimme rahoitushaussa vain sähköisen asiointipalvelun kautta jätetyt hakemukset.

Hakemus liitteineen tulee tehdä suomeksi. 

Hakemukset tulee jättää viimeistään 21.5.2025 klo 12.00. 

Hakija saa täydentää hakemustaan ennen hakuajan päättymistä niin kauan kuin hakemus on tallennettu sähköiselle alustalle luonnoksena. Kun hakulomake on lähetty, sitä ei voi enää muokata.  

Jos haet rahoitusta yhdessä muiden hakijoiden kanssa (konsortio), kukin hakija täyttää kustannusraportointilomakkeen omalta osaltaan. Päähakija lataa kustannusraportointilomakkeet asiointipalveluun tekemänsä yhteishakemuksen liitteiksi. Mikäli haet rahoitusta vain yhdelle organisaatiolle, täytä kustannusraportoinnin tiedot suoraan asiointipalveluun. 

Sitraa sitoo julkisuuslaki. Sitralle toimitetut asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei niihin voida soveltaa julkisuuslain salassapitoa koskevia säännöksiä. Hakijaa pyydetään huomioimaan julkisuusperiaate ja merkitsemään esimerkiksi liikesalaisuuksiksi katsomansa tiedot salassa pidettäviksi. Julkisuuslain mukaan päätöksen asiakirjojen julkisuudesta tekee kuitenkin viime kädessä Sitra. 

Sitralla on oikeus jatkaa hakuaikaa tai tehdä muita vähäisiä muutoksia haun ehtoihin. Sitralla on myös oikeus keskeyttää haku, jos olosuhteet tai haun avaamisen hetkellä vallinneet edellytykset ovat siinä määrin muuttuneet, että haun loppuun saattaminen ei Sitran arvion mukaan ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Muutoksista ilmoitetaan sitra.fi-sivustolla. 

Mistä saa lisätietoa?

Sitra järjestää kiinnostuneille hakijoille kaksi infotilaisuutta rahoitushausta Teamsissa 22.4.2025 klo 15.00–16.00 ja 24.4.2025 klo 10.00–11.00. Osallistuminen infotilaisuuteen edellyttää ennakkoilmoittautumista 21.4. mennessä. Ilmoittaudu tilaisuuksiin tapahtumasivulla

Hakija saa esittää kysymyksiä rahoitushausta hakuaikana infotilaisuuksissa sekä verkkolomakkeella. Kysymykset tulee esittää viimeistään 28.4.2025 klo 12.00. Pyrimme vastaamaan kiireellisiin kysymyksiin mahdollisimman pian. Kaikki hakuun liittyvät kysymykset ja vastaukset julkaistaan sitra.fi:ssä viimeistään 5.5.2025. Linkki kysymyksiin ja vastauksiin päivitetään tälle sivulle.

Sitra ei järjestä hakijoille hakuneuvontaa esimerkiksi sähköpostitse tai puhelimitse.

Asiointipalveluun liittyvissä kysymyksissä teknistä tukea saa tarvittaessa lähettämällä sähköpostia rahoitushaut@sitra.fi.

Mihin dokumentteihin hakijan kannattaa perehtyä?

Jos tämän hakuilmoituksen ja yllä listattujen asiakirjojen välillä on ristiriitaa, yllä mainitut asiakirjat saavat etusijan.

Tausta-aineistot

Suosittelemme tutustumaan seuraaviin tausta-aineistoihin: 

Valintaprosessi ja valintakriteerit

Rahoituksen myöntämisen edellytykset

Rahoituksen myöntämisen edellytyksenä on hakuilmoituksen mukaisen rahoitushakemuksen toimittaminen liitteineen annetussa määräajassa Sitran sähköiseen asiointipalveluun.

Rahoituksen myöntäminen edellyttää lisäksi Sitran rahoituksen käyttöehtojen ja rahoitussopimuksen hyväksymistä. Rahoituksen käyttöehdot ja rahoitussopimus ovat hakuilmoituksen liitteinä ja hakijaa pyydetään tutustumaan niihin ennen hakemuksen jättämistä. Rahoituksensaajan tulee ennen rahoituksen maksamista tehdä ja allekirjoittaa rahoitussopimus Sitran kanssa. 

Rahoitushaun ja myönteisen rahoituspäätöksen perusteella myönnettävällä rahoituksella voidaan kattaa ainoastaan sellaisia hankekustannuksia, jotka on määritelty Sitran rahoituksen käyttöehdoissa. Sitra ei korvaa hakijalle mitään hakukuluja eikä rahoitukseen liittyen mitään muita kuluja.

Sitra toimii rahoittajana. Rahoitushakemukset, joiden perusteella Sitra ostaisi tai muutoin hankkisi hakijoilta palveluita, hylätään.

Valintakriteerit

Sitra tekee hankesuunnitelman arviointikriteereiden perusteella kokonaisarvion Sitran rahallisen tuen myöntämisestä hankkeelle.

Kriteerit

  • Vaikuttavuus: Hankkeessa on tunnistettu selkeä ratkaisu, jolla luonnon terveyshyötyjä voidaan vakiinnuttaa käyttöön arjessa, ja suunnitelmassa on kuvattu konkreettiset toimet, joilla tähän päästään.
  • Kohderyhmät: Hankesuunnitelmassa on tunnistettu kohderyhmä tai kohderyhmiä, joiden terveyttä ja hyvinvointia hanke edistää.
  • Toteutettavuus: Hankesuunnitelma on selkeä ja realistinen suhteessa Sitran panokseen ja hakijan omiin resursseihin, ja toteuttaja on merkityksellinen toimija suhteessa hankkeen tavoitteisiin (mm. riittävä osaaminen ja verkostot). 
  • Omistajuus ja jatkuvuus: Sitran rahoittama hanke linkittyy toimijan omiin tavoitteisiin, ja toimijalla on intressi huomioida luontoterveyteen liittyviä kysymyksiä toiminnassaan myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hakija kuvaa uskottavasti sitä, miten opit vakiinnutetaan. Hakijan omarahoitusosuus voidaan katsoa hakijan eduksi.
  • Motivaatio oppien jakamiseen: Hankesuunnitelmassa osoitetaan, millä tavalla hankkeen aikana syntyneitä ratkaisuja ja käytäntöjä hyödynnetään ja vakiinnutetaan laajemmin ja siihen on varattu työpanosta.

Miten valinta etenee?

Valinnat tekevät Sitran asiantuntijat. Sitra voi käyttää hakemusten arvioinnin tukena myös organisaation ulkopuolisia asiantuntijoita. 

Sitra varaa oikeuden kysyä lisätietoa sähköpostitse ja ehdottaa hakijalle arviointiprosessin aikana hankkeen muokkaamista.

Sitra tekee valinnat sopimusneuvotteluihin etenevistä hankkeista viimeistään 5.6.2025.

Sitran rahoituspäätöksistä ei ole valitusoikeutta.

Aikataulu

14.4.

Haku aukeaa

22.4.

Ensimmäinen hakuinfo

Ensimmäinen Teams-hakuklinikka rahoitushausta kiinnostuneille 22.4.2025 klo 15.00–16.00.

24.4.

Toinen hakuinfo

Toinen Teams-hakuklinikka rahoitushausta kiinnostuneille 24.4.2025 klo 10.00–11.00.

28.4.

Kysymysten esittämisen takaraja

Hakuun liittyvät kysymykset tulee lähettää Sitralle viimeistään 28.4.2025 klo 12.00 mennessä.

5.5.

Vastaukset kysymyksiin julki

Sitra julkaisee vastaukset hakijoiden esittämiin kysymyksiin viimeistään 5.5.2025.

5.6.

Sopimusneuvotteluihin etenevät hankkeet julki

Sitra ilmoittaa valinnat sopimusneuvotteluun etenevistä hankkeista viimeistään 5.6.2025.

5.6.–25.6.

Sopimukset valmiiksi

Sitra tekee sopimukset rahoituksen saajien kanssa ja lähettää tiedoksi rahoituspäätökset 5.6.–25.6.2025.

7/25–
7/26

Hankkeiden toteutus

Rahoitettavien hankkeiden toteutus 1.7.2025–31.7.2026.


31.8.
2026

Hankkeiden raportoinnin takaraja

Rahoitettavien hankkeiden raportointi viimeistään 31.8.2026.

Kaikki Sitran avoimet rahoitushaut löydät Hae rahoitusta -sivulta.

Ota yhteyttä!

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ohjelmat
ihmiset
Johtava asiantuntija, Kestävyysohjelma
ihmiset
Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Mistä on kyse?