UUDEN TURVALLISUUDEN KOKEILUT

Päivitetty 27.5.2014
Tältä sivulta löytyy tietoa Uusi turvallisuus -foorumin kokeiluista ja niiden käytännön opeista.

Maailman kiihtyvä muutostahti, ilmastonmuutos, syrjäytyminen, eriarvoisuuden kasvu ja kyberhyökkäykset haastavat perinteisen suomalaisen turvallisuuskäsityksen. Pysyvyyden ja uhkiin varautumisen lisäksi tarvitaan yhteiskunnan muutoskyvyn vahvistamista.

Sitran Uusi turvallisuus -foorumi teki keväällä 2014 kokeiluja, joiden avulla selvitettiin uusia turvallisuushaasteita ja tutkittiin, kuinka turvallisuutta voidaan parantaa käytännössä. Kokeiluista saatuja oppeja peilattiin takaisin foorumilla syntyneeseen ajatteluun, jolloin ymmärrys uudesta turvallisuudesta muodostui sekä teoriasta että käytännön kokeiluista.

Avoimen ideakuulutuksen ja foorumin työn kautta syntyi yhteensä noin 150 ideaa, joista 11 valittiin kokeiltaviksi käytännössä. Käytännön toteutus tehtiin nopealla aikataululla ja pienellä budjetilla – toisin sanoen kokeilukulttuurin keinoin.

Kokeilut toteutettiin yhteistyössä foorumin osallistujien, julkisen hallinnon, kaupunkien, kirjastojen, turvallisuusalan ja palvelumuotoilun ammattilaisten sekä yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Lue lisää kokeiluista tältä sivulta tai sivun oikean laidan Suosittelemme-nostoista ja osallistu keskusteluun Twitterissä aihetunnisteella #uusiturvallisuus tai Facebookissa.

Palvelumuotoilua julkishallintoon

Kokeilussa testattiin, voidaanko palvelumuotoilun keinoin parantaa rasististen rikosten ilmoittamiseen liittyviä menettelyjä. Poliisin tietoon tulleiden rasististen rikosten määrä on laskenut viime vuosina eikä ole varmuutta siitä, johtuuko ilmoitusten määrän lasku rikosten määrän vähenemisestä vai siitä, että rikoksista ei enää tehdä ilmoituksia poliisille. Rasististen rikosten tuleminen poliisin tietoon olisi tärkeää, jotta ihmisten luottamus viranomaisiin säilyy.

Kokeilu toteutettiin palvelumuotoilukilpailuna, johon osallistui kuusi alan opiskelijoista, ammattilaisista ja tutkijoista koostuvaa ryhmää. Kilpailu järjestettiin Sitran tiloissa maanantaina 3.3.2014. Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina sisäministeriön, palvelumuotoilun ja Sitran näkökulmat.

Kokeilun tulokset olivat lupaavia. Kilpailuun osallistuneet ryhmät tuottivat ehdotuksia ja visuaalisia työkaluja, joiden avulla ilmoitusprosessia voidaan kehittää käyttäjälähtöisemmäksi ja läpinäkyvämmäksi.

Kokeilu toteutettiin Sitran Uusi turvallisuus -foorumin ja sisäministeriön yhteistyössä.

Lisätietoja:

Blogi: Palvelumuotoilulla oikeutta rasististen rikosten uhreille
Artikkeli: Lisää turvallisuutta asiakaslähtöisyydellä

Suomi kyberturvallisuuden kärkimaaksi

Kokeilussa kasvatetaan ymmärrystä Suomen mahdollisuuksista kyberturvallisuuden suhteen. Kokeilussa avattiin avoimelle kirjoitusalustalle verkkoon Mahdollisuuksien kyberturvallisuusjulistus. Julistuksessa pyritään määrittelemään yhteiskirjoittamalla Suomen mahdollisuudet kyberturvallisuudessa erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen, elinkeinoelämään sekä kansainväliseen asemaan ja rauhanrakentamiseen liittyen. Julistuksen pohjalta järjestettiin kutsuvierastilaisuus 16.5.2014, jonka tavoitteena oli alan johtavien asiantuntijoiden ja vaikuttajien johdolla hahmottaa, millaisin askelin Suomesta tulee kyberturvallisuuden edelläkävijämaa ja miten toimenpiteet toteutetaan yhdessä.

Lisätietoja:

Uutinen: Suomesta löytyy draivia kybermahdollisuuksien hyödyntämiseen
Artikkeli: Osallistu kyberjulistuksen ideointiin

Kyberturvallisuuden koulutuspaketti

Kokeilulla haettiin vastauksia siihen, millainen kyberturvallisuuden koulutuspaketin tulisi olla, ja missä koulutusta tulisi antaa. Kokeilussa kohderyhmäksi valittiin lukioikäiset nuoret.

Kokeilun koulutustilaisuudet toteutettiin Espoon yhteislyseon lukiossa 20.3. ja Kaitaan lukiossa 22.4.2014. Tilaisuudet koostuivat asiantuntijoiden puheenvuoroista, jotka oli koostettu lukiolaisten vastaaman kyselyn tietojen pohjalta. Materiaalina käytettiin lisäksi tietoturvasta kertovaa sarjakuvaa.

Kokeilun toteutuksessa olivat mukana Espoon yhteislyseon lukio ja Kaitaan lukio sekä Aalto-yliopisto, Espoon kaupunki ja poliisi.

Lisätietoja:

Blogi: Lukiolaiset kyberturvallisuuden äärellä
Video kyberturvallisuusluennosta

Ootko inessä (Kirjastomummot ja -vaarit)

Erityisesti lapsilla turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa osallisuus lähiympäristöstä. Kirjastomummot ja -vaarit -kokeilulla haluttiin vahvistaa Hakunilan alueen lasten ja nuorten turvallisuuden tunnetta ja saada heidät kokemaan, että heitä kuunnellaan ja heidän ideoillaan ja mielipiteillään on väliä.

Kokeilussa vapaaehtoiset eläkeläiset pelasivat, juttelivat ja lukivat yhdessä Hakunilan kirjastossa oleskelevien lasten kanssa tiistaisin ja torstaisin. Toimintaa tuki nuori monikulttuurisuutta ymmärtävä aikuinen, joka oli paikalla kirjastossa kokopäiväisesti. Hän tutustui lapsiin ja nuoriin sekä selvitti yhdessä kirjastovaarin, kirjastomummojen ja henkilökunnan kanssa lasten ja nuorten kiinnostuksenkohteita tapahtumapäivän järjestämistä varten.

Kokeilu onnistui erinomaisesti. Eri sukupolviin ja kulttuuritaustoihin kuuluvien ihmisten yhteinen toiminta oli mielekästä kaikille. Lapset saivat olla turvallisen ja kiireettömän aikuisen seurassa, ja vapaaehtoisille toiminta toi iloa ja mielekästä tekemistä. Toiminta jatkuu kokeiluajan jälkeen. Lisäksi kirjastomummotoiminta on leviämässä ainakin yhteen uuteen kirjastoon Vantaalla.

Kokeilun toteuttajana toimi Hakunilan kirjasto.

Lisätietoa kokeilusta:

Blogi: Jokainen voi vaikuttaa oman lähiönsä henkeen
mtv.fi 6.3.2014: Hakunilan kirjaston uutuus: Lainaa mummo tai vaari!
HS 10.3.2014: Kirjastomummoilla riittää töitä Hakunilassa
Vantaan Sanomat 3.3.2014: Hakunilan nuoret päästävät Mustan Barbaarin ääneen

Urbaani urheilutalo

Idean esimerkkinä oli Kööpenhaminassa toimiva StreetMekka, joka on kaupunkioloissa toimiva, nuorten ehdoilla suunniteltu ja ympäri vuorokauden auki oleva urheilutila. Kokeilussa oli tarkoituksena mallintaa urheilutalon toimintaa Suomessa ja selvittää, onko vastaavalle tilalle Suomessa tarvetta ja kenen pitäisi tarjota se.

Kokeilussa selvitettiin, mistä tila olisi mahdollista saada käyttöön, ja tarkoituksena oli pystyttää pop-up urheilutila. Mukana olivat matalan kynnyksen urbaania liikuntatoimintaa kehittävät toimijat: Helsingin keskusta-alueen liikuntaryhmä, Yökoris-porukka ja 09 Helsinki Human Rights säätiö.

Kokeilussa selvisi, että nuorten keskuudessa urheilutalolle olisi kiinnostusta. Tilan löytäminen osoittautui hankalaksi tehtäväksi, vaikka urheilutalo-konseptille löytyy innokkaita toteuttajia. Kokeilussa mukana olleet toimijat pyrkivät toteuttamaan urheilutalon virallisen kokeiluajan jälkeen.

Kokeilua koordinoi ja tyhjiä tiloja kartoitti Hukkatila Oy.

Turvallisuuskävely

Kokeilussa testattiin, voitaisiinko vartija- ja järjestyksenvalvontatyöntekijöiden ja nuorten välille luoda keskusteluyhteys. Lisäksi tutkittiin, millaisena kaupunkitilan turvallisuus näyttäytyy nuorten näkökulmasta ja miten turvallisuutta voitaisiin kehittää yhdessä nuorten, yritysten ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen kanssa

Kokeilussa Aseman Lapset ry järjesti turvallisuuskävelyn, jossa kymmenkunta nuorta, kaksi vartijaa, kaksi turvallisuusalan esimiestä ja kolme nuorisotyöntekijää kulki yhdessä Helsingin keskustassa torstaina 6.3.2014. Kävelyllä havainnoitiin Kampin ja rautatieaseman ympäristöä yhdessä ja pohdittiin alueiden turvallisuutta.

Turvallisuuskävely onnistui hyvin niin nuorten kuin aikuistenkin mielestä. Tutulta tuntunut kaupunki näyttäytyi erilaisena kun sitä havainnoi toisen silmin, ja yllättäviäkin ajatuksia heräsi. Nuorten oli muun muassa vaikeaa uskoa, että aikuisten mielestä iso nuorisojoukko voi näyttää uhkaavalta ja pelottavalta.

Kokeilu toteutettiin yhteistyössä Aseman lapset ry:n ja Turvatiimi Oy:n kanssa.

Lisätietoja:

Artikkeli: Nuoret ja vartijat pohtivat turvallisuutta

Maailman nuoret

Kokeilun ideana oli testata, kuinka nuoria saataisiin mukaan heitä koskevaan päätöksentekoon osallistavan budjetoinnin keinoin. Kokeilussa oli määrä koota nuoria monikulttuurisiin ryhmiin, joissa he olisivat saaneet suunnitella toimintaa yhdessä. Tavoitteena oli vähentää ennakkoluuloja ja antaa nuorille mahdollisuus vaikuttaa.

Kokeilua ei saatu käynnistettyä kevään 2014 aikana.

Henkilökohtainen tulevaisuus -sovellus             

Tulevaisuusskenaarioita laaditaan yleensä yhteiskuntien ja organisaatioiden tasolla, jolloin skenaarioiden näkökulmia voi olla vaikea yhdistää omaan henkilökohtaiseen tulevaisuuteen. Yhteiskuntaa koskevien haasteiden ei ajatella ulottuvan omaan elämään. Yhteiskunnallisten haasteiden vaikutusta selventämään voitaisiin kehittää henkilökohtainen tulevaisuussovellus, joka kokoaisi käytettävissä olevista tulevaisuusskenaarioista tietoja yksilöllisen tulevaisuuspolun rakentamiseksi.

Kokeiluna järjestettiin ennakointipäivä, jossa testattiin kirjoittajien, toimittajien ja sisällöntuottajien kiinnostusta yksilötason ennakointityöhön, sekä kulttuurialan osallistamista ennakointiin. Työpajaan osallistui kaikkiaan 21 kirjoittajaa, toimittajaa ja sisällöntuottajaa jotka kaikki olivat kiinnostuneita teemasta.

Kokeilun tuloksena opittiin, että osallistujien keskuudessa on kiinnostusta uutisoida ja kertoa ennakointiaiheista mm. ympäristöön liittyen. Etenkin tulevaisuuden mahdollisiin uhkakuviin liittyvässä viestinnässä on paljon kehittämistä, koska kansalaiset eivät vielä koe tulevaisuusskenaarioita osana omia tulevaisuuspolkujaan.

Kokeilun toteutti Mustarinda-seura.

Viime käden viestintäverkko

Syys- ja talvimyrskyistä johtuvat sähkökatkokset voivat aiheuttaa haasteita tilannekuvan ylläpitämiselle tai viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyölle esimerkiksi pelastustöissä. Aktiiviset radioamatöörit eri puolin Suomea ovat havainneet kykynsä tukea viestintää tavanomaisten viestintäverkkojen ollessa pois käytöstä. Tällaisten tilanteiden varalle olisi mahdollista rakentaa viimekäden varaviestintäverkko radioamatöörien ylläpitämistä verkoista.

Viime käden viestintäverkko -kokeilussa yhdistettiin neljä varaviestintäjärjestelmiin liittyvää ideaa, jotka oli lähetetty Uusi turvallisuus -foorumin ideahakuun. Kokeilu toteutettiin työpajana Sitran tiloissa perjantaina 21.3.2014. Työpajan 25 osallistujan joukossa oli radioamatöörejä, yksityisen ja julkisen sektorin edustajia sekä kolmannen sektorin toimijoita. Osallistujat tulivat muun muassa Lapista, Pohjanmaalta, Satakunnasta, Keski-Suomesta, Kainuusta ja pääkaupunkiseudulta.

Työpaja onnistui tuomaan yhteen monia erilaisia toimijoita eri puolilta Suomea. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että varaviestintäjärjestelmälle on Suomessa tarvetta, ja että sillä voitaisiin parantaa kansalaisten turvallisuutta huomattavasti.

Kokeilu toteutettiin yhteistyössä palvelumuotoilutoimisto Palmu Inc:n kanssa.

Lisätietoja:

Artikkeli: Varaverkolla turvaa poikkeustilanteissa

Tulevaisuuden ruoka

Kokeilun tarkoituksena on herättää keskustelua tulevaisuuden ruoasta ja kerätä tietoa siitä, mitä ihmiset aiheesta ajattelevat. Keskeisiä ovat muun muassa seuraavat kysymykset: miten ruokahuolto toteutetaan tulevaisuudessa turvallisesti, mitä lautasiltamme löytyy tulevaisuudessa, ja missä ruoka kasvatetaan.

Kysymyksiin tarttumiseksi tulevaisuuden ruokaa käsitellään eri näkökulmista lyhyissä teksteissä ja videoissa.

Onnelliset taloyhtiöt (Taloyhtiöiden turvallisuus)

Kokeilulla tutkittiin, voidaanko asukkaiden osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta lisätä taloyhtiön ympäristössä kutsumalla heidät yhdessä kehittämään taloyhtiötä. Kokeilun olettamuksena oli, että turvallisuuden tunne lisääntyy, kun ihmiset tuntevat paremmin toisensa ja he ovat paremmin sitoutuneita yhteisön yhteisesti päättämiin päämääriin. Lisäksi yhteisen tekemisen ja yhteisten tilojen kautta voidaan tuoda yhteen eri-ikäiset asukkaat.

Dodo ry toteutti kokeilun työpajana helsinkiläisessä Pitkäjussin asunto-osakeyhtiössä 19.2. Työpajaan osallistui kaikkiaan seitsemän asukasta, jotka edustivat eri ikäluokkia (arviolta 30–70 vuotta). Asukkaiden listaamista unelmista ja kehitysideoista useat liittyivät nimenomaan taloyhtiön yhteisten tilojen kehittämiseen.

Työpaja onnistui kokoamaan eri-ikäisiä ihmisiä yhteen. Työpajassa asukkaat valitsivat toteutettavaksi kehitysideaksi turvallisen pyörätelineen hankkimisen (turvalliseen telineeseen pyörät kiinnitetään rungosta, mikä tekee pyörän varastamisesta vaikeampaa). Pyöräteline on lisäksi asukkaille signaali siitä, että taloyhtiössä kiinnitetään huomiota yleiseen turvallisuuteen.

Lisätietoja:

Blogi: Taloyhtiöt turvallisemmiksi asukkaita kuuntelemalla

Onnelliset taloyhtiöt -verkkosivut

Ota yhteyttä

ihmiset
Johtava asiantuntija, Ratkaisut
ihmiset
Johtaja, Ratkaisut