ihmiset

Pauli Saloranta

Asiantuntija, Ohjelmat

Kuka?

Pauli Saloranta on kokenut osallistumisen ja demokratian kehittäjä. Hän toimii asiantuntijana Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelmassa ja vetää projektia, jonka tehtävänä on puntaroivien kansalaispaneelien levittäminen ja vakiinnuttaminen julkisessa hallinnossa Suomessa.

Mitä?

Paulin kiinnostuksen kohteita ovat tietopohjainen osallistuminen, sen hyödyntäminen päätöksenteossa jo valmisteluvaiheessa, tarvittavat kansalaiskyvykkyydet sekä toisaalta osallistumisen järjestelmäohjaus. Hän näkee, että tulevaisuuden hallintoa kirittää yhä enenevästi yksilöosallistumisen nousu perinteisen yhteisöosallistumisen rinnalle.

Näillä teemoilla Pauli auttoi kuntia kehittämään osallistumisen rakenteita Sitra Lab 4:ssä. Uutena innovaationa hän on tuonut kansalaispaneelit avuksi kuntien talouden suunnitteluun. Kuuden kunnan kokeiluista julkaistaan työpaperi keväällä 2025.

Aikaisemmin Pauli on työskennellyt osallisuuden laajentamisen parissa Helsingin kaupungilla ja viestinnän tehtävissä valtiolla. Taustalla on myös neljännesvuosisadan kokemus järjestösektorilta kehittämistehtävistä sekä kansalaisaktiivina.

Koulutukseltaan Pauli on filosofian maisteri ja luonnontieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta. Pohjoismaiden tutkimuksen gradussaan hän selvitti osallistuvan budjetoinnin alkuperää ja sovelluksia maassamme ja maailmalla.

Häh?

Aina kun mahdollista, Pauli lämmittää mielellään saunan ja sitoo myös vihdan.