julkaisut

The emissions gap report 2017

Kirjoittajat

UN Environment

Julkaistu

YK:n ympäristöohjelman UNEP:in Emissions Gap -raportti 2017 esittää arvion nykyisistä kansallisista toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja eri maiden omista kansallisesti määrätyistä panoksista, jotka muodostavat Pariisin ilmastosopimuksen perustan. Vuonna 2015 solmitussa Pariisin ilmastosopimuksessa säädettiin tavoitteeksi pitää maailman ilmaston lämpeneminen selvästi alle kahdessa celsiusasteessa (°C) verrattuna esiteolliseen aikaan. Lisäksi sovittiin pyrkimyksistä rajoittaa lämpeneminen vain 1,5 asteeseen.

Tämä YK:n ympäristöohjelman kahdeksas Emissions Gap -raportti keskittyy tarkastelemaan kuilua, joka on kurottava umpeen kahden ääripään välillä: pyrkimyksenä on saavuttaa Pariisin sopimuksen päästövähennystavoitteet mahdollisimman alhaisin kustannuksin ja samalla lähtökohdaksi on kuitenkin otettava ne todennäköisesti toteutuvat päästövähennykset, jotka maakohtaisten, kansallisesti määrättyjen panosten (Nationally Determined Contributions, NDC) täysimääräisellä noudattamisella voidaan saavuttaa. Nämä tekijät yhdessä muodostavat Pariisin ilmastosopimuksen perustan.

Raportti tutkii myös niitä keinoja, joilla ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä entistäkin tehokkaammin useilla avainsektoreilla, ja esittää kustannustehokkaita vaihtoehtoja, joiden avulla ilmastotavoitteiden ja nykytilan välistä eroa on mahdollista kaventaa.

Johtavista asiantuntijoista koostuva kansainvälinen tiimi on koonnut raporttiin kaiken saatavilla olevan tiedon, kuten Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC) viidennen arviointiraportin (Fifth Assessment Report, AR5) päätelmät sekä sitä uudempienkin tieteellisten tutkimusten tuloksia.

Tämä on viimeisin uraauurtavasta Emissions Gap -päästöraporttien sarjasta. Koko raporttisarja on ladattavissa YK:n ympäristöohjelman UNEP:in sivustolta kohdasta Emission’s Gap Report.

Sitra on tukenut raporttia yhdessä Hollannin yhdyskunta- ja ympäristöministeriön kanssa osallistumalla Ecofysin raportin Sectoral Greenhouse Gas Emission Reduction Potentials in 2030 laatimiseen. Sen tavoitteena on tarjota täydentävää tietoa UNEP:in Emissions Gap -raportin 2017 lukuun 4.

Julkaisun perustiedot

Otsikko

The emissions gap report 2017

Alaotsikko

A UN environment synthesis report

Tekijät

UN Environment

Julkaisupaikka

Nairobi

Julkaisuvuosi

2017

Julkaisija

United Nations Environment Programme (UNEP)

Sivumäärä

116 s.

ISBN (PDF)

978-92-807-3673-1

Mistä on kyse?