julkaisut

Miksi Suomen talous ei kasva?

Elintaso ja tuottavuus verrokkimaihin verrattuna

Kirjoittajat

Matti Pohjola

Julkaistu

Syyt Suomen kansantalouden kasvun puutteeseen ovat paljon syvemmällä talouden rakenteissa kuin yleensä ajatellaan. Bruttokansantuotteessa arvioitu elintaso asukasta kohden ei ole kasvanut vuoden 2007 jälkeen siitä syystä, että markkinatuotanto on supistunut. Muu kansantalous kuin markkinasektori on kuitenkin pitänyt kasvua yllä niin, ettei elintaso ole alentunut.

Markkinasektori koostuu niistä toimialoista, joilla tuotteiden hinnan­muodostus tapahtuu markkinoilla, eli käytännössä yrityssektorista. Markki­natuotanto asukasta kohden oli 7 prosenttia pienempi vuonna 2023 kuin vuonna 2007. Ruotsissa se oli 18, Tanskassa 19 ja Saksassakin 11 prosenttia suurempi.

Ongelma on tuotannon tehokkuudessa. Markkinatuotanto suhteessa käytettyihin tuotantopanoksiin eli kokonaistuottavuus on Suomessa 10 pro­senttia pienempi kuin vuonna 2007. Verrokkimaissa se on selvästi suurempi. Kun kokonaistuottavuus lisääntyy, samoista resursseista saadaan aikaan enemmän tai korkeamman arvonlisäyksen (jalostusarvon) tuotantoa.

Kaikissa maissa kokonaistuottavuus supistui finanssikriisin ja euroalueen velkakriisin aiheuttamassa taantumassa vuosina 2008–2013, mutta Suomessa se ei ole toipunut. Peräti kolmasosa markkinasektorin tuotannosta on sellaista, jossa kokonaistuottavuus pieneni vuosina 2014–2023. Siinäkin kahdessa kolmasosassa, jossa se kasvoi, kasvu oli hitaampaa kuin verrokkimaissa.

Kokonaistuottavuuden kasvu on ollut nopeinta teollisuudessa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, informaatio- ja viestintäpalveluissa sekä muissa liike-elämän palveluissa. Eniten se on supistunut kuljetuksessa ja varastoin­nissa sekä rakentamisessa. Teollisuuden tuottavuuskasvu on kuitenkin käy­tetty valtaosin tuotantopanosten vähentämiseen, mistä syystä vain edellä mainitut palvelualat, erityisesti informaatio ja viestintä, ovat nostaneet elintasoa.

Verrokkimaat ovat pärjänneet paremmin: Ruotsissa pelkästään informaation ja viestinnän toimiala on luonut talouskasvua yhtä paljon kuin koko markkinasektori Suomessa 10 viime vuoden aikana. Tanskassa teollisuuden vaikutus kasvuun on ollut kaksinkertainen Suomen koko markkinasektoriin nähden, mikä on lääketeollisuuden vahvan kasvun ansiota.

Heikon tilanteen hyvä puoli on se, että Suomen tuottavuuskehitys on käännettävissä paremmaksi pelkästään omin toimin. Ongelma ei ole aiheu­tunut taloutemme ulkopuolisista tekijöistä. Siksi ei ole tarpeen odotella maailmalla syntyviä uusia teknologisia innovaatioita eikä Euroopan unionin yhteisiä päätöksiä.

Vertailun perusteella voi olettaa, että Suomen elintason parempi kasvu syntyy jatkossa pikemminkin korkean tuottavuuden palveluista kuin teolli­silta aloilta. On pidettävä kiinni siitä osaamisesta, joita meillä näillä aloilla on, esimerkiksi informaatiossa ja viestinnässä.

Talouspolitiikan tulisi edistää käynnissä olevaa rakennemuutosta, jotta kansantalouden vahvuudet entisestään voimistuisivat. Kaikki sellaiset toimet ovat tarpeen, jotka tukevat uusien innovaatioiden syntymistä, käyttöönottoa ja leviämistä ja jotka edistävät tuotannollisten voimavarojen siirtymistä taantuvilta kasvaville toimialoille.

Julkaisun perustiedot

Otsikko

Miksi Suomen talous ei kasva?

Alaotsikko

Elintaso ja tuottavuus verrokkimaihin verrattuna

Tekijät

Matti Pohjola

Julkaisupaikka

Helsinki

Julkaisuvuosi

2025

Julkaisija

Sitra

Sivumäärä

67

ISBN (PDF)

978-952-347-405-5

ISSN (PDF)

2737-1034

Aihe

Suomi, kansantalous, talouskasvu, elintaso, tuottavuus, talouspolitiikka, taloudellinen kehitys, innovaatiot

Sarja

Muistio

Mistä on kyse?