Toisin sanoen taloudesta

Tämä muistio avaa talouskeskustelun taustalla vaikuttavia narratiiveja, sillä niillä on suuri vaikutus siihen, mihin suuntaan talous jatkossa kehittyy. Talouden toisenlaiset tulevaisuudet edellyttävät vanhojen tarinoiden kyseenalaistamista ja uusia tarinoita taloudesta. Narratiivinen näkökulma talouteen avartaa ymmärrystä yhteiskunnassa käytävästä talouskeskustelusta ja tuo syvyyttä yhteiskunnalliseen ennakointiin. Aihe on ajankohtainen niin megatrendien kuin tulevaisuusvallan laajentamisen näkökulmasta. Muistio on osa talouden narratiiveja käsittelevää laajempaa Talouden monet tulevaisuudet -kokonaisuutta.

1. Johdanto

Nykyisen talousajattelun lähtökohtia on alettu kyseenalaistaa jopa siinä määrin, että puhutaan paradigman muutoksen välttämättömyydestä. Taloustieteen sisällä on toki muitakin periaatteellisen tason linjaristiriitoja – esimerkiksi siitä, voidaanko talousajattelu perustaa oletukselle vain omaa etuaan maksimoivasta yksilöstä, tai vaikkapa siitä, miten talouden onnistumista pitäisi mitata. Jatkuvan talouskasvun mahdollisuus tai mahdottomuus näyttäisi kuitenkin olevan yksi syvällisimmistä kiistanaiheista.

Koska kasvun ajatus on ollut niin sisäänrakennettu talousajattelussa, sen muuttaminen toiseksi tarkoittaa talouden perusteiden kokonaisvaltaista muutosta. Miten talous voisi toimia jatkossa, mitä sillä tarkoitetaan, mihin sillä pyritään, miten sitä mitataan – kaikki tämä on uudelleenarvioinnin kohteena ekokriisin kontekstissa (ks. myös Sitran megatrendit). Monella taholla on pyrkimystä rakentaa uudenlaista talousparadigmaa, jonka kerronnallista tulkintaa voidaan kutsua myös narratiiviksi.

Narratiivinen näkökulma talouteen voi avartaa eli tuoda lisää vaihtoehtoja, näkökulmia ja syvyyttä yhteiskunnalliseen talouskeskusteluun ja ennakointiin. Esimerkiksi tyypillisissä talouden trendejä käsittelevissä raporteissa keskitytään lähinnä talouden toimintaan ja rakenteisiin. Narratiivit ja syvälliset taloutta ohjaavat perusoletukset jäävät tällöin piiloon. (Gullichsen & Hellström 2023.) Kyseisissä raporteissa ei tunnisteta narratiivien muutosta trendeinä, jolloin usein jää huomaamatta jotain erityisesti tulevaisuuden ennakoinnin kannalta oleellista.

 Se, miten puhumme ja millaisiin narratiiveihin tukeudumme kertoessamme ympäröivästä maailmasta, kertoo siitä, miten ymmärrämme omaa todellisuuttamme ja minkä pohjalta teemme tulevaisuutta koskevia suunnitelmia, ratkaisuja ja arvioita. Narratiivisen ennakoinnin teoreetikot Ivana Milojevic ja Sohail Inayatullah (2015) ovat tiivistäneen asian seuraavasti:

“

Narratiivien valinnalla me teemme oman kohtalomme ja tulevaisuuteemme. Ja kun maailma muuttuu, on narratiivi se, mikä auttaa meitä ymmärtämään tämän siirtymän.

Ivana Milojevic ja Sohail Inayatullah (2015)

Ekokriisin myötä taloudellinen toiminta on herättänyt kasvavassa määrin ympäristötietoista ja eettistä pohdintaa. Sen myötä kansalaisten ja asiantuntijoidenkin näkemykset ovat joutuneet törmäyskurssille talousajattelua hallinneiden lähes totuudenomaisten käsitysten kanssa. Taloudellisen toiminnan ristiriitaisuudet tässä suhteessa ovat vähitellen pakottaneet katsomaan taloutta uusin silmin ja puhumaan aiheesta uusin tavoin.

2. Narratiivinen näkökulma talouteen

Ihmis- ja sosiaalitieteissä narratiiveja on tutkittu paljon 1980-luvulta alkaen (ks. esim. Riessman 2008), mutta narratiivisen lähestymistavan soveltaminen juuri talousajatteluun on ollut vähäistä ja hajanaista. Viime aikoina on kuitenkin ollut nähtävissä merkkejä siitä, että myös jotkut taloustieteilijät ovat alkaneet tiedostaa narratiivien tärkeän roolin taloudessa. (Roos & Reccius 2023.)

Tälle lähestymistavalle on tarvetta, sillä talousasiantuntijoilla on hallitseva rooli julkisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa. Hyvinvointivaltion rakennusvaiheessa vastaava rooli oli ainakin jossain määrin sosiologeilla, mutta ekonomistit ovat olleet jo pitkään keskiössä politiikan suuntaviivoihin vaikuttavassa julkisessa keskustelussa. He myös vaikuttavat vahvasti siihen, millaisia tarinoita tuossa keskustelussa käytetään.

Lisäksi valtavirran taloustiede on muotoutunut melko suljetuksi tieteeksi siinä mielessä, että sen julkaisuissa viitataan vähän muiden yhteiskuntatieteiden tuloksiin, ja taloustieteen sisällä myös metodologinen moninaisuus on vähäisempää kuin muissa yhteiskuntatieteissä. (Eskelinen & Jonker-Hoffrén 2017; Fourcade, Ollion & Algan 2015.) Tämä havaittu suhteellinen sulkeutuneisuuskin houkuttelee tarkastelemaan valtavirran talousajattelua laajemmasta, narratiivisesta näkökulmasta.

Narratiivien käyttöön liittyy valintoja ja sen myötä vallankäyttöä. Mitä tärkeämmistä yhteiskunnallisista valinnoista ja päätöksistä on kyse, sitä suurempaa yhteiskunnallista vallankäyttöä toimiin sisältyy. Yhteiskunnallisia päätöksiä tulisi aina arvioida paitsi nykyhetken myös tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien näkökulmasta. Vallalla olevat yhteiskunnalliset puhetavat ja tulkinnalliset kehykset, narratiivit, ovat tärkeitä, koska niihin perustuen käytetään sekä tulevaisuutta koskevaa päätäntävaltaa että valtaa määrittää tulevaisuusnäkymiä eli tulevaisuusvaltaa. Lisäksi narratiivit vaikuttavat asioiden tulkintaan – yksittäisten faktojenkin tulkinta voi riippua tulkitsijan mielessä keskeisimpänä olevasta narratiivista (Jenkins 2018).

Nykymaailmassa globaaliin talouteen sisältyvä vallan aspekti on kiistaton.  Tällä hetkellä vaara piilee siinä, että suuntaamme tulevaisuuteen ehkä nyrjähtäneen ja jopa tuhoa tuottavan, mutta totena pidetyn talousnarratiivin varassa.

Monien talousanalyytikoiden mukaan vallalla oleva talousparadigma on uusliberalismi (toki näkökulmasta riippuen uusliberalismi on joko itsessään paradigma tai sitten vain yksi muoto tai osa vielä suurempaa paradigmaa eli kapitalismia). Tämä on esimerkiksi Demos Helsingin Turning the tide -raportin (Gronchi et al. 2022) kirjoittajien näkemys. Tuon raportin mukaan uusliberalismin toistuvia perusideoita eli käsitteellisiä ja sosiaalisia lähtökohtia – joita voidaan ajatella myös eriasteisina narratiiveina – ovat seuraavat: talouskasvu, individualismi, pieni julkinen hallinto, yksityisomistus, julkisen ja yksityisen erottelu, hengen valta yli materian (mind over matter) sekä hallittava ja hyväksikäytettävä luonto.

Nuo edellä mainitut eivät kuitenkaan ole ainoa tapa jäsennellä taloutemme taustalla olevia narratiiveja. Esimerkiksi Sixten Korkman tekee toisenlaisen jäsentelyn kirjassaan Talous ja humanismi (2022). Hän tarkastelee kulttuurin vaikutusta talouteen neljän tarinan, joita hän kutsuu myös narratiiveiksi, kautta. Hän kertoo kirjassaan, kuinka nämä neljä narratiivia vaikuttavat nykyisenkaltaisen talouden taustalla. Kyseiset narratiivit – tai niiden otsikot – ovat kristinusko, valistus, markkinatalous/kapitalismi ja humanismi.

Kristinuskolla Korkman viittaa erityisesti reformaation jälkeiseen kristinuskoon, jossa hyveinä ovat olleet kapitalismia avittaneet ahkerointi ja tiukka taloudenpito. Valistus taas liittyy talouden vapauteen ja siihen, että onnellisuutta alettiin tavoitella enemmän jo maanpäällisessä elämässä eikä vasta tuonpuoleisessa. Korkman näkee valistuksen perinnöksi myös markkinatalouden, joka on mahdollistanut nopean talouskasvun. Humanismia hän pitää vastavoimana markkinatalouden luomille ongelmille. (Korkman 2022.)

Riippumatta siitä, minkä jäsentelyn talouden taustalla vaikuttavista narratiiveista näkee parhaaksi, on tärkeä huomata, että narratiivit elävät ajassa ja voivat aikojen saatossa muuttua. Taloutta koskevat narratiivit kytkeytyvät monin tavoin myös vallalla olevaan kulttuuriin. Talouden kulttuurisidonnaisuus usein kuitenkin unohdetaan, sillä yksi modernin markkinayhteiskunnan piirre on se, että talous nähdään oudosti sekä yhteiskunnassa määräävässä asemassa olevaksi että jotenkin muusta yhteiskunnasta irralliseksi ja omalakiseksi. Usein esimerkiksi puhutaan ”talouden lainalaisuuksista”, joihin ei voida vaikuttaa. (Koponen 2017.)

Talousantropologia ja taloushistoria ovat pyrkineet tuomaan länsimaiseen talousajatteluun monipuolisempia sävyjä. Muun muassa taloushistorioitsija Karl Polanyi (1886–1964) korosti talouden olevan pohjimmiltaan kulttuurisidonnaista (ks. esim. Machado 2011). Uusklassista taloustiedettä on jopa verrattu uskontoon: puhdaslinjaisimmankin ekonomisen mallinnuksen on nähty sisältävän moraalisia kannanottoja, yleensä mallintajan sitä tiedostamatta. Esimerkiksi taloudellisen kasvun on sanottu pyrkivän lopulta sekulaariin ”pelastukseen”, maanpäälliseen taivaan valtakuntaan, jossa niukkuus on voitettu. (Mangeloja 2003.)

Talouden kulttuurisidonnaisuuden tunnustamisen myötä putoaa pohja pois puheelta yleismaailmallisista ja ylihistoriallisista talouden lainalaisuuksista. Talousajattelu, kuten me länsimaisena yhteisönä sen ymmärrämme, on yhden aikakauden ja tietynlaisen yhteiskuntakehityksen tulos.

Talouden valtavirtanarratiivia arvostellaan enenevässä määrin. Kriitikot, esimerkiksi monet degrowth-ajattelijat, ovat nostaneet keskusteluun talousjärjestelmän ympäristöä tuhoavan ja pääosin eliittiä hyödyttävän toiminnan. Kriittisen tarkastelun kohteena ovat viime vuosina olleet esimerkiksi seuraavat asiat (näitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin luvussa 3):

• Loputtoman talouskasvun kritiikki
• Valtion roolin uudelleenajattelu
• Talouden mittaaminen uusiksi
• Arvot mukaan taloudellisen toiminnan arvottamiseen
• Globaalin vastuun muistaminen taloudellisessa toiminnassa
• Toimintamallin muutos: regeneratiivinen eli uusintava talous
• Uusi luontonarratiivi kyseenalaistaa talouden perusoletuksia

Narratiivin käsitteestä

Narratiivin käsite on moniulotteinen ja -tulkintainen. Eri teksteissä sillä voidaan tarkoittaa vähän erilaisia asioita.

Ei ole harvinaista, että narratiivilla tarkoitetaan vain tarinaa tai kertomuksia ja selityksiä asioista ja tapahtumista, jotka leviävät laajalle (ks. esim. Larjavaara 2020). Tässä käsillä olevassa tekstissä tehdään kuitenkin ero arkikielisen tarinan ja tulkinnallisen narratiivin välillä. Tämä ero ei ole aivan selkeärajainen, sillä kaikkia tarinoita voidaan jossain mielessä pitää myös narratiiveina, mutta sama ei päde toisinpäin.

Suomalaiset narratologit kirjoittavat kirjassaan Kertomuksen vaarat (Mäkelä et al. 2020), että narratiivin käsitteellä ei ole vakiintunutta erikoismerkitystä. He kuitenkin toteavat, että yhteiskunnallisessa keskustelussa narratiiville yleensä viitataan jonkinlaiseen maailmanselitykseen tai ajatusmalliin, ja näin yleisellä tasolla hekin termiä käyttävät kirjassaan. Samoin teemme mekin tässä tekstissä, mutta silti erottelemme vielä narratiivin ja syvän narratiivin. Alla käymme läpi seuraavat käsitteet: tarina, narratiivi ja syvä narratiivi. Lainaamme niiden työmäärittelyjä yhdysvaltalaiselta Narrative Initiativelta (ks. Narrative Change: A Working Definition (and Some Related Terms) 2019; Toward New Gravity 2017):

Tarina ja tarinointi liittyy yleensä yksittäiseen tapahtumaan ja sen tarinalliseen esittämiseen. Tarina myös usein kuvaa tapahtumaa tai tapahtumasarjaa, joka sisältää hahmoja, konflikteja ja kuvauksia. Sillä on alku, keskikohta ja loppu.

Narratiivi on puolestaan kokoelma selityksiä (tarinoita), jotka kokonaisuudessaan muodostavat yhteisen tulkinnallisen viitekehyksen jonkun ilmiön (esim. talous) ympärille. Narratiivin voi ymmärtää myös ihanteiden, elämäntapojen ja maailmankuvien tarinallistamisena.  Lisäksi narratiivia voi pitää tarinaa dynaamisempana, sillä narratiivin loppu on yleensä avonaisempi, muuttuvampi (ks. Webster 2020).

Narratiivi heijastaa tai on yhteistä tulkintaa siitä, miten maailma toimii. Narratiivinen muutos perustuu siihen olettamukseen, että todellisuus rakentuu sosiaalisesti narratiivin avulla ja että muuttaaksemme maailmaa meidän on kiinnitettävä huomiota tapoihin, joilla narratiivit muodostuvat ja muuttuvat. Kestävä ja vaikuttava sosiaalinen muutos vaatii narratiivin muutosta.

Narratiivit ovat ideoita ja teemoja, jotka läpäisevät tarinoiden kokoelmia. Niitä siis artikuloidaan ja jalostetaan toistuvasti erilaisissa tarinoissa ja viesteissä.

Syvät narratiivit ovat pysyvimpiä teemoja ja ideoita, jotka ovat läpäisseet tarinoita pitkien ajanjaksojen ajan. Ne tukevat ja rajaavat sitä, kuinka ymmärrämme suhteemme itseemme, muihin ja laajempaan maailmaan. Ne vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten näemme vallan – kuka voi käyttää sitä, miten, milloin ja mihin tarkoitukseen. Syvät narratiivit sisältävät sen, mitä pidämme ”maalaisjärkenä” tai ”luonnollisena”.

Rajat edellä kuvattujen perustermien välillä ovat kuitenkin huokoisia. Termit limittyvät ja liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi seuraavasti:

Tappajahai-elokuva on tarina kyltymättömästä ihmissyöjähaista. Kaikki tarinat kyltymättömistä, ihmisiä syövistä haista muodostavat narratiivin, joka opettaa meille, että hait ovat vaarallisia ja petollisia olentoja. Tämä narratiivi puolestaan liittyy voimakkaaseen syvään narratiiviin, joka kertoo ihmisen suhteesta luontoon ja tuntemattoman pelosta. (Narrative Change: A Working Definition (and Some Related Terms) 2019.)

Narratiivit, muutos, valta ja vaihtoehdot

Yhteiskunnallista muutosta voidaan kuvata transformatiivisten kehien avulla (kuva 1). Sisimmällä kehällä ovat, karkeasti ottaen, käyttäytyminen ja teknologia, keskikehällä institutionaaliset rakenteet, ja uloimmalla kehällä ihanteet ja maailmankuvat. Vaikuttavin ja pitkäkestoisin muutos tapahtuu vasta, jos muutos tapahtuu uloimmalla kehällä. Siksi uloimman kehän muutosta kannattaa tavoitella. (Lahti & Mero 2020; Sharma 2007.) Narratiivit ovat ihanteiden ja maailmankuvien tulkintoja, ja siten erityisen mielenkiinnon kohteena pitkäaikaista ja syvällistä systeemistä muutosta tavoiteltaessa.

Kuva 1. Transformaation kehät

Narratiivinen muutos on hidasta, mutta sitä voi tietoisesti edistää erilaisin keinoin (ks. luku 3).

Maailmassa, jossa sosiaalinen muutos on vilkasta, kertomamme tarinat ovat vahva työkalu. Niillä voidaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan. Oikein kehystetyt narratiivit ovatkin tehokkaita viestintävälineitä. Niillä voidaan muuttaa ajattelutapoja ja muokata vaikeita keskusteluja positiivisella tavalla. Oleellista on huomata, miten tätä puhetta on yhä enemmän talouspuheen yhteydessä. (Narrative Change: Lessons and tools for activists to bring about progressive narrative change, 2023; Framing the Economy 2018.)

Narratiivien avulla voidaan toki myös säilyttää status quota eli vallalla olevaa tilannetta, ja näin ollen ne voivat olla muutoksen esteitäkin. Muun muassa taistelussa naisten oikeuksista vanhat narratiivit ja niihin liittyneet stereotypiat ovat hidastaneet tasa-arvon toteutumista. Esimerkiksi usein naisiin on yhdistetty sellaisia ominaisuuksia kuin kiltteys, tunteellisuus ja huono kyky tehdä kovia päätöksiä, ja nämä ovat ainakin aiemmin tehneet naisten tien johtajatehtäviin vaikeaksi (von Schoultz, Henriksson & Kestilä-Kekkonen 2020). Myös talousajattelun päivittämistä ympäristökriisin aikakauteen saattaa hidastaa vanhojen narratiivien sitkeä ote keskustelussa.

Yksi vallalla olevan talousajattelun narratiiveista liittyy lainalaisuuksiin. Kärjistetysti tuon narratiivin mukaan talouteen liittyvät päätökset ja ratkaisut ovat kontekstista riippumattomia, neutraaleja, ei-ideologisia ja lopulta välttämättömiä, koska talouden lainalaisuudet pätevät kaikkialla. Tätä näkemystä on kritisoinut esimerkiksi suomalainen talousfilosofi Teppo Eskelinen. Hänen mukaansa valtavirtaisessa taloustieteessä on merkillepantavaa se, että ”pitkällä aikavälillä neutraalin rahan ja markkinoiden konstruktioiden kautta se pyrkii häivyttämään näköpiiristä valtaan liittyvien kysymyksenasettelujen joukon” (Eskelinen 2013, 30).

Tähän liittyy myös uusklassisen taloustieteen piirissä vaikuttava konsensus tietynlaisen talouspolitiikan hyvyydestä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi konsensusta kilpailun tärkeydestä, markkinamekanismin käytön paremmuudesta esimerkiksi verrattuna julkisen hallinnon toimiin, erikoistumisen edusta ja tehokkuuden tärkeydestä (jopa yli oikeudenmukaisuuden). Tietynlainen talouspolitiikka siis nähdään tehokkaana ja tervettä järkeä edustavana, kun toisenlaiset, vaihtoehtoiset toimet nähdään aika suoralta kädeltä vain haitallisina ja naiiveina. Taustalla vaikuttaa näkemys siitä, että taloustieteilijät objektiivisesti ilman ideologiaa vain kuvaavat taloutta ja maailmaa. Jos (ja usein kun) tähän yhdistyy vielä rakenteellisen ja historiallisen analyysin unohtaminen, jolloin talouden toimijoina nähdään jonkinlaisessa kulttuurisessa tyhjiössä toimivat muka tasavertaiset yksilöt, niin tuloksena on vinouma, jossa taloustiede on vahvasti kallellaan vallalla olevan tilanteen säilyttämisen puolelle. Vaihtoehtoiset toimintatavat, jotka status quota tai nykyisen yhteiskunnan perusteita yhtään radikaalimmin muuttaisivat, leimataan usein naiiviksi haihatteluksi. (Ambler, Earle & Scott 2022.)

Pahimmillaan kaikki vaihtoehdot leimataan ”ideologisiksi” ja samalla ohitetaan status quota ylläpitävään talousajatteluun itseensä sisältyvä ideologisuus. Esimerkki tästä ovat Floridassa säädetyt tuoreet lait, joissa kielletään ”ei-rahaan-perustuva” (non-pecuniary) harkinta osavaltion rahankäytössä. Ajatus on, että kaikki muut kuin rahaperusteet ovat ideologisia ja siksi ne pitää kapitalismin vastaisina kieltää. (Pelli 2023; Cicconi et al. 2023.)

Haihattelun tai ideologisuuden leiman ovatkin saaneet monet uudet ja vaihtoehtoiset taloustieteen suuntaukset feministisestä taloustieteestä degrowth-talousajatteluun.

Talousajattelun vaihtoehdottomuuteen ja siihen, että monia talousratkaisuja perustellaan vain sillä, ettei muka ole vaihtoehtoja, suhtautuvat monet nykyään jo kriittisesti. Silti valtavirtataloustieteilijät yhä näkevät vaihtoehdot vain ”haastajina”, joiden testaus tulee tapahtua valtavirran hallitsemissa tieteellisissä keskusteluissa. Ja näiden keskusteluiden tuloksenakaan ei nähdä mitään radikaalia uudelleenajattelua vaan korkeintaan haastajien jotkut ajatukset ”ehkä sulautuvat valtavirtaan tulevina vuosina”. (Ks. Maliranta 2023.)

Yksi perustava tapa sulkea vaihtoehtoiset näkemykset taloustieteestä omaan nurkkaansa on vaatia näiltä vaihtoehdoilta jonkinlaista formaalia esitystapaa tai matemaattista mallia uudenlaisten väitteiden perusteluksi (ks. esim. Holappa & Määttänen 2023; Tamminen 2023). Teppo Eskelinen kirjoittaa tästä asiasta seuraavasti:

“

Siinä missä suuri osa yhteiskuntatieteistä on erilaisten kielellisten ja kulttuuristen käänteiden myötä tunnustanut, ettei niiden tavoitteena ole mekaanisen maailmankaikkeuden mallin mukaisten liikelakien etsintä, valtavirtainen taloustiede nojaa edelleen matemaattisempaan todellisuuden konstruktioon. Tällaisen konstruktion puitteissa etsitään sitten objektiivisiksi ja mekaaniseksi tulkittuja talouden liikelakeja, joiden esitys nojaa luonnontieteille ominaiseen tiedon intressiin.

Teppo Eskelinen (2013, 26.)

Formaalin esitystavan vaatimuksen varjolla saatetaan myös narratiivinen lähestymistapa talouteen ohittaa, kun se ei helpolla yhtälöksi taivu. Tässä kohtaa muistuttaisimme kuitenkin, ettei tässä kirjoituksessa käytetyssä narratiivisessa lähestymistavassa talouteen olekaan kyse taloustieteen sisäisestä asiasta – emmekä me kirjoittajat edes yritä esiintyä taloustieteilijöinä – vaan talousajattelun tarkastelusta laajemmasta näkökulmasta.

Valtavirtaiselle talousajattelulle vaihtoehtojen tarjoajat itse näkevät tilanteen niin, että uusi monimuotoinen talousajattelu oikeasti haastaa valtavirran jäykkyydet ja haitalliset valtarakenteet ja saa tätä myötä aikaan perustavanlaatuista muutosta. Ajattelun monipuolistaminen on heistä myös siksi tärkeää, että taloustiede saisi takaisin asemansa relevanttina sosiaalitieteenä myös tässä ajassa, jota repii sekä monitasoinen taloudellinen epätasa-arvo että ympäristökriisi. (Ks. esim. Ambler, Earle & Scott 2022.)

Vaihtoehdottomuus näivettää tulevaisuuden kuvittelua. Valtaapitävien narratiivit ovat negatiivista tulevaisuusvaltaa, jos ne estävät tulevaisuuden vaihtoehtojen tarkastelua. Vallalla oleva länsimainen talousajattelu on jättänyt meiltä pimentoon paljon muualta maailmasta löytyvää paikallista talousajattelua ja talouden toimintamalleja, mikä sekin on ollut omiaan näivettämään vaihtoehtojen näkemistä. Koska läntinen maailma on ajautunut ekologiseen kriisiin taloudellisen normistonsa kanssa, ovat post-growth-tutkijat kiinnittäneet nyt eri tavalla huomiota sellaisiin paikallisiin talousjärjestelmiin, jotka eivät perustu välttämättä ollenkaan voiton tavoitteluun ja kolonialistiseen ajatteluun vaan koko yhteisön etuun (ks. esim. Hossain & Holmes 2023).

3. Miten taloudesta puhutaan uudella tavalla?

Uudenlaista tai vaihtoehtoista lähestymistapaa talouteen on viime vuosina haettu monesta suunnasta, ja erilaisia avauksia on useita niin tieteen kuin kansalaistoiminnankin piirissä. Suomessa ovat olleet esillä muun muassa hyvinvointitalous, donitsitalous, ekohyvinvointivaltio ja Euroopan vihreä siirtymä (ks. Paavo Järvensivu, Jussi Ahokas & Tero Toivanen 2022).  Myös taloustieteen opetukseen on monissa maissa haluttu sisällyttää valtavirrasta poikkeavia (ns. heterodoksinen taloustiede) tulkintoja talouden luonteesta. Kokonaisuutena tähän liikehdintään voidaan viitata käsitteillä new economy tai next economy. Liikehdinnän sisällä eroavaisuudet liittyvät tarjolla oleviin ratkaisuihin, kehitettäviin malleihin tai esimerkiksi siihen, miten uudistumista pitäisi edistää (ks. esim. Gronchi et al. 2022).  

Regeneratiivisen eli uusintavan talouden lähestymistapa peräänkuuluttaa kokonaan uudelta pohjalta rakentuvaa talousajattelua eli paradigman muutosta sen sijaan, että muutettaisiin esimerkiksi talouden mittaamiseen tapaa nykyisen talousjärjestelmän sisällä. Silloin puhutaan talouden transformatiivisesta muutoksesta, joka mullistaisi niin talouden käytännöt kuin rakenteetkin (vrt. ed. luvussa mainitut transformaation kehät). Tällainen muutos vaatii sukupolvien mittaisen poisoppimisen ja uuden talousnarratiivin opettelun.

Uudet tulkinnat talouden luonteesta ja toiminnasta ovat kiistanalaisia ja herättävät paljon vastustusta (ks. esim. Sundman 2023). Alla on lyhyesti esitelty joitain – mutta ei kaikkia – aiheita, joiden kohdalla talousajattelussa on nähtävissä ristivetoa. Nämä esimerkit uudenlaisen vaihtoehtoisen narratiivin syntymisestä edustavat keskusteluja, jotka kyseenalaistavat valtavirtana pidettyjä totuuksia.

Loputtoman talouskasvun kritiikki

Talouskasvun tarpeellisuuden korostaminen on nähty yhdenlaisena narratiivina yhteiskunnassa jo pitkään, ja sitä on tarkasteltu jo kohtuullisen kauan myös kriittisesti (ks. esim. Schnaiberg 1975; 1980; Lahti 1996; Auvinen, Mangeloja & Sintonen 2011) Ympäristöongelmien (ilmastonmuutos, luontokato) kärjistyminen on entisestään lisännyt kritiikkiä talouskasvua kohtaan. Kun talous on teollistumisen myötä kasvanut, myös ympäristöongelmat ovat kasvaneet.

Valtavirtataloustieteilijöiden ja -politiikkojen vastaus kritiikkiin on ollut niin sanottu ”vihreän kasvu”. Se tarkoittaa sellaista kasvua, joka tapahtuu ympäristöä kuormittamatta. Tällöin talouskasvu olisi irtikytketty ympäristöhaitoista.

Kohtuutalouden eli degrowth-talouden edustajat ovat kuitenkin hyökänneet vihreän kasvun -narratiivia vastaan. He ovat huomauttaneet, että ”vihreäksi kasvuksi” kutsutaan jo sellaistakin kasvua, joka perustuu jonkin tietyn ympäristöhaitan suhteelliseen irtikytkentään talouskasvusta. Ei siis esimerkiksi riitä, että ilmastopäästöt laskevat talouden kasvaessa, jos luontokato samalla yltyy.

Degrowth-taloustieteilijöiden mukaan todellisen vihreän kasvun pitäisi olla absoluuttisesti irtikytkeytynyt kaikista haitallisista ympäristövaikutuksista (eli ekologisesta jalanjäljestä) riippumatta siitä, missä päin maailmaa nämä vaikutukset tapahtuvat. Irtikytkennän vauhdin pitää olla myös riittävän nopea, jottei ekologisia keikahduspisteitä ylitetä. Irtikytkennän pitää myös olla jatkuvaa. Koska tällaista todellista vihreää kasvua ei ole tapahtunut vielä missään, valtavirran mukainen ”vihreän kasvun” -narratiivi ei ole uskottava. Esimerkiksi degrowth-taloustieteilijä Timothée Parrique on muistuttanut, että bkt:n kasvu tekee päästöjen ja luontohaittojen vähentämisen vaikeammaksi kuin mitä se olisi, jos bkt ei kasvaisi. Parrique korostaa myös sitä, että nykyään muut ympäristöhaitat (esim. luontokato) ovat ilmastohaittojakin tiukemmin kytkeytyneet bkt:n kasvuun. Ja juuri tämä tekee riittävästä absoluuttisesta irtikytkennästä niin vaikean saavuttaa. (Lahti & Mero 2023.)

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n vuonna 2022 julkaisema raportti sisältää huomattavan käänteen vihreän kasvun puolustamisesta kohti degrowth-ajattelua. Raportti painottaa ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin priorisointia talouskasvun sijaan. Raportti ajaa taloustermein kysynnän vähentämistä, eikä vain pelkän tarjonnan eli tuotannon vihertämistä. (Parrique 2022.)

Joissakin rikkaissa maissa tapahtunut hiilidioksidipäästöjen ja bruttokansantuotteen kasvun irtikytkentä ei monien tutkijoiden mukaan ole ollenkaan riittävää, jotta ilmaston lämpenemisessä pysyttäisiin alle puolentoista asteen. Jotta tuo tavoite saavutettaisiin, pitäisi irtikytkennän vauhdin kasvaa keskimäärin kymmenkertaiseksi vuosien 2013–2019 keskimääräisestä tasosta jo vuoteen 2025 mennessä. (Vogel & Hickel 2023.)

On jopa merkkejä siitä, että ilmastopolitiikan tutkijoiden ja kestävyystieteen piirissä olisi syntymässä konsensus uudesta talousparadigmasta. Sen lähtökohtana on kasvunjälkeinen maailma ja epäilevä suhtautuminen niin sanotun vihreän kasvun mahdollisuuksiin. On olemassa globaalia dataa, jonka mukaan eri tieteenalojen ilmastopolitiikan ja kestävyystieteen tutkijoista enemmistö kannattaa jonkinlaista post growth -lähestymistapaa (eli he ovat joko kasvun vastaisia tai kasvun suhteen agnostisia) green growth -lähestymistavan sijasta. (Koskimäki 2023.) Taloustieteiden puolella tilanne on kuitenkin selkeästi erilainen. Ekonomistien keskuudessa post growth -lähestymistavan kannatus on vielä suhteellisen harvinaista.

Jo ennen post growth- tai degrowth -talousajattelun nousua on eri tieteenalojen piirissä ollut kasvukriittisyyttä. Vuonna 1972 julkaistu Kasvun rajat -raportti (Meadows et al. 1972) on ehkä kuuluisin esimerkki tästä. Lähes samoihin aikoihin tuon raportin julkaisemisen kanssa kehiteltiin myös ympäristösosiologista teoriaa ”tuotannon oravanpyörästä” (treadmill of production). Se kertoo kriittisesti siitä, kuinka talouskasvu ja ympäristömuutokset ovat toisiinsa linkittyneitä: loppumaton talouskasvun tavoittelu on johtanut tuotannon jatkuvaan laajenemiseen ja pääomavaltaistumiseen, mikä puolestaan on lisännyt ympäristötuhoja.

Kehittyneet taloudet ovat juuttuneet tähän oravanpyörään, jossa hyvinvointi ei enää kasva, mutta ympäristötuhot kyllä. Teorian mukaan kapitalistisessa järjestelmässä valtion on pidettävä taloudellista kasvua tärkeämpänä kuin ekologisia ongelmia, jotta se voisi säilyttää budjetin tasapainon ja yhteiskuntarauhan. Yhdysvaltalainen sosiologi Allan Schnaiberg korosti oravanpyöräteorian varhaisessa sanoituksessaan, kuinka suuryritykset, valtio ja työvoima ovat kaikki sitoutuneet tavalla tai toisella talouskasvuun, ja kuinka tämä kasvun ideologia on 1900-luvun historian kuluessa dominoinut niin kapitalistisia kuin sosialistisia yhteiskuntia. Tähän narratiiviin kuuluu myös se, että kasvu on nähty – tosin välillä vastahakoisesti – ainoana polkuna. (Schnaiberg 1975, 1980; Lahti 1996; Curran 2017.)

Myös yritysmaailmassa on nähtävissä uudenlaista reagointia toimintaympäristön muuttuviin odotuksiin ja reunaehtoihin. Tämä tuo esiin myös ristiriitoja yritysten vanhojen toimintamallien ja uudenlaisen, luonnon arvoa korostavan ajattelutavan välillä. Loputtoman kasvun narratiivin valta-aseman vähittäinen murtuminen tapahtuu sitä mukaa, kun uudenlaiset liiketoiminnan periaatteet saavat jalansijaa yritysten toiminnassa. Voittoa tuottamattomalla yritystoiminnalla on sellaisenaan pitkä historia takanaan. Uudenlaista ajattelua edustaa muun muassa yritystoiminnan tuoton ohjaaminen erilaisiin ekologisiin suojelutoimiin, ja se että luonto nähdään yhtä lailla, tai jopa ensisijaisena, yrityksen osakkaana siinä missä ihmisetkin. Tällainen yritystoiminta pyrkii uudistamaan perinteistä kapitalismin narratiivia osoittamalla, että voittoa tuottava bisneskin voi toimia planeetan hyväksi. (Ks. Godelnik 2022; Sahan 2023; Patagonia’s Next Chapter: Earth is Now Our Only Shareholder 2022.)

Post growth -näkemykset ovat herättäneet viime aikoina harvinaisen vahvoja reaktioita myös suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Ilmassa on merkkejä eri narratiivien välisestä taistelusta. Tämä kertoo ainakin siitä, että post growth -näkemykset ovat nousseet perifeerisyydestä kohti yleisempää talouskeskustelua, eikä niitä voi enää tuosta vain ohittaa tai vaieta kuoliaaksi. Näkemyksien on esimerkiksi sanottu muistuttavan Kambodžassa 1970-luvulla vaikuttaneiden punaisten khmerien ohjelmaa. Siis ohjelmaa, jonka seurauksena yli miljoona kambodžalaista kuoli. Perusteluna on käytetty väitettä, että kasvun jälkeistä taloutta kannattavat haluaisivat vapaan markkinatalouden ja kapitalismin sijaan punaisten khmerien hallinnon tapaista väkivahvaa valtiota. (Hiilamo 2023.) Toisaalla post growth -näkemyksien esittäjiä on syytetty olkiukkojen rakentelijoiksi, jotka eivät esimerkiksi tiedä tai tunnusta tietävänsä, että valtavirtataloustieteilijätkin ovat jo pitkään puhuneet myös ekologisista ongelmista (Kangasharju 2023, 197–199).

Valtion roolin uudelleenajattelu

Länsimaisessa, tiukan perinteisen linjan talousajattelussa valtion ja julkisen sektorin rooli halutaan pitää pienenä, jottei se häiritse vapaiden markkinoiden toimintaa. Valtiolla on tuollaisessa ajattelussa äärimmillään vain ”yövartijan” rooli, joka liittyy yhteiskunnan turvallisuuden puolustamiseen (armeija ja poliisi). Monissa maissa kuitenkin nähdään valtion rooliin kuuluvan myös ainakin jonkinlaisen terveydenhuollon ja koululaitoksen ylläpito. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli, johon kuuluu laaja julkinen sektori ja (kiistojen kohteena oleva) korkea veroaste, on sekin toki jo pitkään ollut vaihtoehto yövartijavaltiolle.  

Yllä mainittua tiukkaa ja ”puhdasoppista” valtion tehtävien rajausta tai narratiivia on kuitenkin ryhdytty rikkomaan myös muuten kuin puolustamalla pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia laajoine sosiaalipalveluineen. Jotkut taloustieteilijät, etunenässä brittiläinen professori Mariana Mazzucato, ovat nostaneet valtion tehtäväksi myös esimerkiksi innovaatiojärjestelmän ylläpidon ja jopa innovoinnin suuntaamisen. Missiolähtöinen innovaatiopolitiikka on erityisesti Mazzucaton aloite, jonka tavoitteena on vahvistaa julkisen ja yksityisen sektorin innovointiyhteistyötä aikamme suurten haasteiden ratkaisemiseksi. Missiotaloudessa valtio ei vain korjaa markkinoiden ongelmia vaan toimii itse myös innovatiivisena toimijana. (Järvensivu, Ahokas & Toivanen 2022.) Missiotaloudessa valtio ei siis ole vain talouden taustavaikuttaja tai yövartija vaan suunnannäyttäjä ja taloudellisen agendan luoja.

Perinteisemmän taloustieteen edustajien joukosta on kuitenkin kritisoitu missiotaloutta. Heidän mielestään vaarana on, että jos poliitikoille ja virkamiehille annetaan innovaatiotoiminnassa suuri vapaus suunnata resursseja ja ohjata politiikkaa missioihin nojaten, päädytään kilpailun puutteen vuoksi valitsemaan taloudellisesti tehottomia ratkaisuja. (Järvensivu, Ahokas & Toivanen 2022.) Tämä kritiikki pohjaa vahvasti yhteen perinteisen taloustieteen osanarratiiviin eli siihen, että vapaan kilpailun kautta päädytään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Valtion roolin vahvistamista peräänkuulutetaan myös esimerkiksi tuoreessa Demos Helsingin, OECD:n New Approached to Economic Challenges -yksikön ja BIOS-tutkimusyksikön selvityksessä, joka on toteutettu osana Suomen valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. ”Econchange: State’s changing role in regard to the economy in turbulent times” -selvityksen mukaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintä, geopoliittiset jännitteet sekä väestön ikääntyminen ja uusien teknologioiden vaikutukset edellyttävät valtiolta entistä vahvempaa roolia talouden ohjaamisessa. Selvityksen mukaan tämä haastaa myös Suomen talouspolitiikan pitkää linjaa. (Harjuniemi et al. 2023.)

Talouden mittaaminen uusiksi

Kun halutaan verrata valtioita ja niiden talouksien onnistumista, yleisimmin käytetty mittari on bruttokansantuote, bkt, joko absoluuttisena suureena tai henkeä kohti mitattuna. Bkt:n on ajateltu olevan hyvä mittari kuvaamaan taloudellista toimeliaisuutta, joskin sen puutteet tässä suhteessa nähdään yhä ongelmallisempana, sillä se jättää huomiotta esimerkiksi kotitalouksien tekemän työn. Niinpä bkt ei välttämättä kerro siitä, kuinka hyvin talous on onnistunut.

Kriitikoiden mukaan bkt ei kerro, kuinka paljon talous tuottaa hyvinvointia. Bkt kasvaa yhtä lailla, vaikka rakennettaisiin koulujen ja konserttisalien sijaan esimerkiksi vain vankiloita ja juoksuhautoja. Talouden toimeliaisuus tai sen koko ovat eri asioita kuin se, mitä hyvää tai huonoa talous saa aikaan.

Bkt:n kasvu tai lasku on kuitenkin valtavirtatalousuutisten perusaineistoa. Käytännössä se on yhä ykkösmittari taloutta arvioitaessa. Talousjournalistit ja -poliitikot pitävät sitä tarinoidensa keskiössä.

Bruttokansantuotteen rinnalle ja kilpailijaksi on luotu erilaisia muita mittareita bruttokansanonnellisuudesta lähtien. Niiden taustalla olevat narratiivit poikkeavat usein valtavirtanarratiivista.

Yksi mahdollinen narratiivin muutos liittyy siihen, mitataanko virtoja vai varantoja. Bkt on virtasuure eli se lasketaan yleensä vuosittaisena kertymänä (kuinka suuri on kansantalouden vuodessa tuottama tuotannon määrä), kun taas talous on täysin riippuvainen erilaisista varannoista tai pääomista, joita ovat esimerkiksi luontopääoma ja inhimillinen pääoma. Erilaisten pääomien mittaamisen tarve liittyy uudenlaisiin narratiiveihin sikäli, että aikaisemmin, vanhan valtanarratiivin vallitessa, pääomapuolella on yleensä mitattu vain rahallista pääomaa. Esimerkiksi Suomen kestävän kehityksen toimikunta pyrkii uusimmassa strategiassaan nostamaan luontopääoman ja inhimillinen pääoman talousajattelun keskiöön (Kestävän kehityksen toimikunnan strategia 2022–2030, 2022) ja Sitra puhuu ekosysteemitilinpidon puolesta (Leinonen, Puroila & Valkeapää 2024).

Arvot mukaan arvottamiseen

Minkälaista arvoa joku organisaatio luo tai tuottaa? Vastaukset tähän kysymykseen muodostavat talousnarratiiveille yhden keskeisen tukirangan.

On esimerkiksi ilmiselvä jännite vallalla olevan (kapitalistisen) arvonluontikäsityksen ja degrowth-ajatusten välillä. Perinteinen arvonluonti on suuntautunut kohti taloudellista tehokkuutta, tuottavuutta ja laajentumista (sekä numeerista analysointia), degrowth-suuntautunut arvonluonti puolestaan kohti tasa-arvon toteutumista, osallisuutta ja ekologista kestävyyttä. (Froese, Richter, Hofmann & Lüdeke-Freund 2023.)

Perinteisen arvonluontikäsityksen ongelmat tulevat näkyviin esimerkiksi hoivatyön yhteydessä. Esimerkiksi feministitutkijat ovat kyseenalaistaneet sitä, miksi ihmisten hoitaminen on nykytalousajattelun mukaan vähemmän arvokasta kuin koneen hoitaminen. Miksei esimerkiksi kotona tehtävää hoiva- ja kotitaloustyötä lasketa mukaan bruttokansantuotteeseen? Hoivatyö myös nostaa esiin uusklassisen taloustieteen yhden perusnarratiivin eli sen, että ihminen on rationaalinen oman hyödyn tavoittelija, joka kaikella toiminnallaan pyrkii maksimoimaan oman etunsa – onko tämä totta esimerkiksi omaishoitajien tai huonosti palkatun hoitotyön valinneiden kohdalla?

On myös kyseenalaistettu sitä, kuinka järkevää on yleensäkään yrittää mitata kaikkea rahassa. Taipuuko vaikka mökkijärven kirkasvetisyys tai linnunlaulu lähimetsässä euroiksi? Toisaalta, jos tällaisia euroja ei millään tavalla lasketa tai edes karkeasti arvioida, niin kuinka nämä asiat silloin otetaan huomioon taloussuunnittelussa?

Globaali vastuu taloudellisessa toiminnassa

Taloudellinen toiminta on tasolla, joka tutkimusten mukaan ylittää planeettamme kantokyvyn. Tämä tarkoittaa, että toimintaa pitäisi joko vähentää tai muuttaa kestäväksi. Tästä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että kaikki taloudellinen toiminta olisi pahasta tai että kaikkien taloudellista toimintaa pitäisi vähentää – muttei myöskään sitä, että taloudellinen toiminta voisi jatkua entiseen tapaan.

Vuonna 2022 julkaistiin The Lancet Planetary Health -julkaisussa tutkimustuloksia, joiden mukaan vuosien 1970–2017 välillä tapahtuneesta ekologisesta tuhosta lähes kolme neljäsosaa oli rikkaiden valtioiden tekemää, vaikka näiden valtioiden osuus maailman väestöstä on vain 16 prosenttia. Materiaalien ylikulutuksesta (eli niiden käytöstä kestävää tasoa enemmän) vastaavat etenkin korkean tulotason Yhdysvallat (27 prosenttia) ja EU (25 prosenttia). Kiinan osuus on 15 prosenttia, kun taas matalan tulotason maat ovat globaalisti vastuussa vain 8 prosentista. Tästä kaikesta tutkijat vetävät johtopäätöksen, että korkean tulotason maiden (ja siksi myös Suomen) olisi reiluuden nimissä vähennettävä luonnonresurssien käyttöä ainakin 70 prosenttia, jotta päädyttäisiin kestävälle tasolle. Tämä ei ole kyseisten tutkijoiden mielestä mahdollista, jos nämä maat jatkavat talouskasvun tavoittelua. Heidän mukaansa ei ole historiallisen datan tai edes skenaariolaskennan perusteella todisteita siitä, että tapahtuisi materiaalinkäytön ja talouskasvun absoluuttista irtikytkentää. (Hickel, O’Neill, Fanning & Zoomkawala 2022.)

Globaalia vastuuta ovat peräänkuuluttaneet myös monet kehittyvien maiden tutkijat. He ovat nostaneet esille esimerkiksi sen, kuinka globaali taloudellinen eriarvoisuus on pitkälti länsimaiden harjoittaman kolonialismin ja myös orjakaupan perintöä (Amber & Earle & Scott 2022). Kolonialistiset globaalin talouden rakenteet ja ajatusmallit säilyvät helposti sisäänrakennettuina kestävän talouden politiikkalinjauksissa, ellei globaalin etelän oikeudenmukaiseen kohteluun kiinnitetä tietoista huomiota.

Globaalin kestävyysajattelun rinnalla on erikseen ratkaistava kysymys länsimaiden ja kehittyvien talouksien suhteesta, oikeudenmukaisesta kasvun jakautumisesta, köyhyyden poistamisesta sekä itsemääräämisoikeudesta resurssien ja maankäytön suhteen (vrt. alkuperäiskansat).  Länsimaisen talousjärjestelmän herruuteen nojaava narratiivi rakentuu näistä epäkohdista, ja se on ristiriidassa planetaarisen kestävyyden tavoitteiden kanssa. Myös degrowth-keskustelua on kritisoitu siitä, että yksisilmäinen talouskasvun kieltäminen tai siitä luopuminen jättää kokonaan huomiotta globaalin etelän tilanteen, jossa talouskasvun edellytys asettuu erilaiseen kontekstiin kuin vauraassa globaalissa pohjoisessa (Why Integrating Ecological Reparations Strengthens the Degrowth Movement, 2023; Suppiah 2023; Ramcilovic-Suominen, Kröger & Dressler 2022; Sand Futures: Post-Growth Alternatives to Excessive Mineral Extraction in the Global South 2023).

Toimintamallin muutos: regeneratiivinen eli uusintava talous

Usein ajatellaan, että taloudella ei ole varsinaista tehtävää eli se on vain tapa tai järjestelmä, jonka puitteissa yhteiskunta ja sen jäsenet (ihmiset, erilaiset organisaatiot ja instituutiot) tuottavat, jakavat ja kuluttavat hyödykkeitä ja palveluja. Toisaalta taloudella voidaan nähdä joku sitä itseään suurempi tehtävä, esimerkiksi voiton tai hyvinvoinnin tuottaminen. Ekologisen kriisin myötä on syntynyt myös ajatus siitä, että taloudelle voidaan antaa tehtäväksi ympäristön tilan parantaminen. Kolmas tapa ajatella on tarkastella taloutta ja sen toimintamalleja uudesta näkökulmasta, jossa talous ei ole neutraali järjestelmä eikä myöskään pelkkä työkalu jonkin asian parantamiseksi. Yksi esimerkki tästä on uusintava eli regeneratiivinen talous:

“

Uusintava talous on sellainen, joka jo itsessään toimii luonnon ja ihmisen terveyttä ja elinvoimaa kokonaisvaltaisesti ylläpitävällä tavalla. Taloutta ei nähdä keinona muuttaa tai parantaa jotain, vaan elämän ylläpitäminen on sisäänrakennettu taloudellisen toiminnan tavoitteisiin ja toimintamalleihin. Uusintamisen kohde ei ole talous, vaan luonnon ja ihmisten elinvoima.

Eeva Hellström (2023, 12.)

Uusintavassa taloudessa ihmisten ja koko luonnon elinvoiman vahvistaminen on osa talousmallia ja taloudellista toimintaa. Luonto ei ole resurssivarasto, joka palvelee ihmistä, vaan ihmisen toiminta on sopivassa suhteessa muuhun luontoon niin, että koko luonnonjärjestelmä ja sen ihmisyhteisöt kukoistavat. Uusintava talous on määritelty taloudeksi, joka toimii elämän palveluksessa ja mukautuu periaatteisiin, jotka edistävät kaikkien elävien järjestelmien systeemistä elinvoimaa. (Hellström 2023.)

Suurin ero uusintavan talouden ajattelutavan ja muunlaisten talouden uudistuksiin tähtäävien aloitteiden kanssa on siinä, että uusintavan talouden lähtökohtana on transformatiivinen muutos eli talouden järjestelmätason muutos, siinä missä muut aloitteet pyrkivät uudistamaan jotain tiettyä osa-aluetta nykyisen järjestelmän sisällä (Sanford 2020).

Uusi luontonarratiivi kyseenalaistaa talouden perusoletuksia

Tämän muistion alkupuolella lueteltiin vallalla olevan talousajattelun (ja uusliberalismin) taustalta löytyviä, toistuvia perusideoita tai syviä narratiiveja. Niistä yksi laajimmista koski ihmisen ja luonnon suhdetta. Se perustuu näkemykseen hallittavasta ja hyväksikäytettävä luonnosta.

Tällä narratiivilla on pitkä historia. Jo Raamatun luomiskertomuksessa Jumala kehottaa ensimmäisiä ihmisiä ottamaan maan valtaansa: ”Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” Tosin ihminen nähtiin länsimaissakin pitkään osana luonnon kaikenkattavaa järjestystä ja luonto Jumalan suunnitelmallisen luomistyön tuloksena. Mutta keskiajan jälkeen, tieteellisen vallankumouksen ja mekanistisen maailmankuvan myötä ihminen alettiin nähdä luonnosta erillisenä. Tämä käsitys vapautti ihmisen käyttämään luontoa tarpeidensa ja halujensa mukaan.

Näkemys ihmisestä luonnon hallitsijana onkin ollut vahva perusjuonne nykyisessä talousjärjestelmässä. Luonto on nähty resurssien ja raaka-aineiden loppumattomana lähteenä. Mutta nyt, kun ekologinen kestävyyskriisi uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta, luontosuhdetta on alettu vakavasti arvioida uudelleen. Eri alojen tutkijat ovat viime aikoina nostaneet esiin, kuinka elämme murroskautta emmekä enää voi suhtautua luontoon vain hyödyntämisen tai varjelun kohteena. Ihmisen ja luonnon erilleen jakavasta kaksinapaisesta ajattelusta on heidän mukaansa irtauduttava, jotta voidaan rakentaa parempaa tulevaisuutta, jossa myös talousjärjestelmä on kestävän ekologisen perustan varassa. Ks. Sitran Ihminen osana elonkirjoa -julkaisu (2021)

Uutta ajattelua luonnon ja talouden suhteesta edustaa esimerkiksi Sitran pyrkimys löytää taloudesta ratkaisuja luontokatoon. Nyt luontokadon pysäyttäminen nähdään vastuullisena taloudenhoitona ja tunnustetaan, että ilman luontoa talous ei pyöri. Luonnon arvo halutaan tehdä näkyväksi, ja sen tulee ohjata taloudellista päätöksentekoa. (Buchert et al. 2023.) Toki tässä uuden ajattelun syvyydessä voidaan nähdä eroja sen suhteen, mikä on ihmisen (ja talouden) asema suhteessa luontoon, onko luonto vain varjelun kohde vai olemmeko me ja taloutemme saumattomasti ja häiritsemättömästi osa luontoa.

Usein kuulee sanottavan, että talous on kriisissä ja siksi on tehtävä muutoksia. Toisaalta talousnarratiivin muutos voidaan ymmärtää myös heijastumana siitä, miten suhteemme ympäröivään maailmaan on muutoksen kourissa.

Teollistumisen ajan objektivoivaan ja hyödyntävään luontokäsitykseen pohjaava talousajattelu kohtaa tässä ajassa luonnon toimijuutta ja itseisarvoa korostavan luontokäsityksen. Uudessa tilanteessa ongelmaksi on muodostunut oma suhteemme maailmaan ja se, millaisen maailmankuvan varaan yhteiskuntamme infrastruktuurit on rakennettu. Tämä pätee myös talouteen, jonka infrastruktuuri heijastelee aiempien vuosisatojen käsitystä ihmisestä maailman valtiaana. (Sanford 2020.)

4. Narratiivin muuttumiseen voidaan vaikuttaa

Vallalla olevia narratiiveja ei ole helppo muuttaa. Ne edustavat normien mukaisia näkemyksiä. Muutos edellyttää muun muassa ymmärrystä nykyisistä valtarakenteista, vanhojen oletusten tunnistamista ja haastamista, vaihtoehtojen luomista, kuvaamista ja muutosta tukevan tarinan kertomista. (Dufva et al., 2024.) Jo se, että osaisi tiedostaa narratiivien olemassaolon ja vallan, olisi tärkeää.

Tyypillisesti valtanarratiivia aletaan puolustaa poikkeavilta näkemyksiltä. Pahimmillaan siitä tulee totuus, jota ei osata enää kyseenalaistaa. Tällä hetkellä yhteiskunnassa vallalla oleva talouspuhekin on jossain määrin sokeaa, koska valtanarratiivin vaihtoehtoja vähätellään tai niistä vaietaan (Hellström 2022). Talous on tarina, jota totuutena kerrotaan.

Vahvimmat narratiivit ovat yleensä vallalla olevan paradigman tai normien sanoituksia, joiden muuttumiseen liittyy kitkaa. Suurin osa yksilöistä ja organisaatioista vastustaa luontaisesti uuteen paradigmaan siirtymistä, sillä se vaatii sellaisista asioista luopumista, jotka ovat tuntuneet tosilta, mukavilta ja haluttavilta. (Sanford & Haggard 2020.) Hallitsevat narratiivit tai merkityksen viitekehykset ovat myös niitä, joita toistellaan valtamedioissa ja julkisessa keskustelussa – pois lukien pienet akateemiset tai aktivistien keskustelut. Näin hallitsevat narratiivit sitkeästi myös pysyvät sellaisina, jotka “tuntuvat järkevimmiltä” laajan yleisön mielestä. (Milojević & Inayatullah 2015.)

Koska pidemmällä aikavälillä voi olla tuhoisaa roikkua kiinni vanhassa, todistetusti väärässä tai haittaa aiheuttavassa paradigmassa tai narratiivissa, on syytä pureutua myös niihin tapoihin, joilla voidaan vaikuttaa narratiivin muuttumiseen.

Kun narratiiveja pyritään muuttamaan, on pidettävä huolta eettisyydestä ja vastuullisuudesta. Hyvä tarkoitus voi toisesta näkökulmasta vaikuttaa manipuloinnilta. Näin on, ellei uusi vaihtoehtoinen narratiivi perustu tosiasioihin. Näin on myös silloin, jos ryhdytään tietoisesti rakentamaan pieniä tunteisiin vetoavia, mutta vain yhden puolen asiasta kertovia tarinoita. Silloin vaarana on, että tarinoiden kautta pönkitetään jotain suurempaa mutta kokonaisuudessaan eettisesti vinoutunutta narratiivia.

Kertomuksia ja tarinoita voi siis käyttää myös väärin. Tämä on erityinen vaara esimerkiksi poliittisen vallan tavoittelussa ja yritysten, organisaatioiden tai miksei yksilöidenkin rakentaessa myyvää brändiä. (Ks. Mäkelä et al. 2020.) Narratiivien tunnistaminen ja kriittinen ajattelu eli eräänlainen narratiivilukutaito (vrt. medialukutaito) on tarpeen myös taloutta tarkasteltaessa.

Strateginen viestintä muutoksen välineenä

Narratiiveja ylläpidetään ja esitetään viestinnällisesti ja vuorovaikutteisesti. Niiden muuttumiseen voidaan siten pyrkiä tietoisesti esimerkiksi strategisen viestinnän keinoin.

Narratiivien yhteydessä strateginen viestintä viittaa pitkäkestoiseen muutosprosessiin. Se kohdistuu sellaisiin julkisiin narratiiveihin ja normeihin, jotka muokkaavat julkisen ja poliittisen hyväksyttävyyden rajoja. Voidaan puhua myös ”muutosinterventioista” eli aktiivisista toimista narratiivisen muutoksen vauhdittamiseksi tai strategisesta tarinankerronnasta. Viime kädessä taustalla on kuitenkin pyrkimys systeemiseen tai rakenteelliseen muutokseen, kuten politiikan ja lainsäädännön muutokseen, sillä niissähän narratiivien kiteyttämät yhteiskunnan arvot ja ihanteet konkretisoituvat.

Käytännössä strategisessa viestinnässä pyritään

• rakentamaan pysyvää näkyvyyttä eri medioissa
• suunnittelemaan ja toteuttamaan interventioita, joilla juurrutetaan uusia narratiiveja jokapäiväisen ajatteluun, kanssakäymiseen ja käytäntöihin, jotta saadaan muutettua kulttuurin kirjoittamattomia sääntöjä sekä
• katalysoimaan muutoksia olemassa oleviin normeihin ja rakentamaan poliittista tahtoa muuttaa kirjoitettuja sääntöjä, kuten lakeja ja asetuksia.

(What is strategic communications? 2023)

Tiivistäen nämä vaikuttamisen keinot ovat siis seuraavat:

1. luodaan läsnäoloa mediakentällä
2. ujuttaudutaan mukaan arkiseen kulttuuriin ja
3. saavutetaan narratiivista valtaa, jolla rakennetaan poliittista tahtoa asian edistämiseksi.

Aito muutoksen edistäminen ei ole kevyttä kikkailua tai pelkkää somenäkyvyyden lisäämistä. Muutosta voidaan edistää vasta, jos ymmärretään nykyinen tilanne ja vallalla olevat kulttuuriset narratiivit. Uusien narratiivien luominen edellyttää laajaa taustatyötä ja erilaisten yleisöjen yhteistyötä. Lisäksi narratiivien läsnäolon lisääminen ja kulttuuriseen arkeen ujuttaminen tarkoittaa myös viestinnällisen osaamisen varmistamista. (Ks. esim. Framing the Economy, 2018; Bringing cohesion to life at community level: Lessons on effective narrative immersion, 2022.)

Viestinnän ja strategisen viestinnän lisäksi vahvojen valtavirtanarratiivien haastaminen tarkoittaa niiden taustaoletusten kyseenalaistamista (Milojević & Inayatullah 2015). Jos vaikka ”edistys” nähdään vain materialististen kulutusmahdollisuuksien kasvuna, niin on vaikea haastaa ”talouskasvu on aina hyvästä” -narratiivia.

Yksi keino narratiivien muuttamiseen onkin paljastaa vallitsevan narratiivin – siis sen, joka juuri nyt tuntuu luonnolliselta ja itsestään selvältä – taustalla olevia oletuksia ja niihin mahdollisesti liittyviä ristiriitaisuuksia. Silloin paljastuu kognitiivisen dissonanssin lähteitä ja tilanteita, joissa ihminen kokee epämiellyttäviä tunteita, koska hänen ajatustensa, käytöksensä ja arvojensa välillä on liikaa vastavetoa.

Koulutuksen ja ryhmätyön menetelmät narratiivien työstämiseen

Erilaisilla ryhmätyömenetelmillä voidaan päästä kiinni narratiiveihin ja niiden muuttamiseen. Esimerkiksi Sitran joissakin koulutuksissa ja työpajoissa on sovellettu tulevaisuudentutkija Sohail Inayatullahin 1990-luvulla kehittämää niin kutsuttua kriittistä kerrosanalyysia eli CLA-metodia (CLA on lyhennys sanoista Causal Layered Analysis). Siinä tiettyä ilmiötä tarkastellaan neljän kerroksen avulla.

Toinen menetelmä on yhteiskunnallisen muutoksen jäävuori -malli, joka voidaan tulkita osaksi CLA-metodia (ks. Dufva 2018; The Iceberg Model 2020). Molemmissa niistä päästään miettimään ja analysoimaan eri ilmiöiden taustalla olevia narratiiveja.

CLA-metodin neljä kerrosta ovat 1) litania eli ilmiön pintatason kuvaus 2) systeemi eli ilmiöön liittyvien syiden ja seurausten kuvaus 3) maailmankuva eli näkökulma ja ajatusmalli, josta edellä mainittu systeemitason kuvaus on looginen ja järkevä sekä 4) myytti eli vertauskuvat, kulttuuriset arkkityypit ja tarinat, jotka ennemminkin koetaan kuin tiedetään älyllisesti. (Dufva 2018; ks. Inayatullah 1998.) Näistä kerroksista kahta viimeistä voidaan kutsua narratiiveiksi – neljäs kerros on lähinnä syvänarratiivi, jota kuvasimme tämän tekstin toisessa luvussa.

Sohail Inayatullah on analysoinut vuonna 2008 alkanutta globaalia finanssikriisiä ja siihen liittyviä narratiiveja CLA-metodin avulla. Tämä analyysi löytyy hänen ja Ivana Milojevićin yhdessä editoimasta kirjasta, jossa CLA-metodia kuvataan ja tarkennetaan monien tutkijoiden voimin edellä olevaa lyhyttä esittelyä yksityiskohtaisemmin. (Inayatullah & Milojević 2015.)

Sitrassa edellä mainittuja menetelmiä on käytetty useissa eri yhteyksissä. Tyypillisesti ensin on koottu yleisiä litanioita eli yksinkertaisia pintatason väitteitä tai ilmentymiä jostain ilmiöstä. Sitten näitä litanioita on purettu systeemitasolla, minkä jälkeen on edetty taustalla vaikuttaviin maailmankuviin ja myytteihin eli narratiiveihin.

Esimerkiksi Sitran EU-koulutuksessa on hyödynnetty jäävuorimallia, kun on tarkasteltu EU:hun liittyviä oletuksia. Näin on päästy haastamaan pintatason käsityksiä EU:sta.

Talouden monia tulevaisuuksia luotaavassa Sitran työpajasarjassa pyrittiin systemaattisesti luomaan myös vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia CLA-metodin mukaisesti. Liikkeelle lähdettiin vallalla olevista taloutta koskevista litanioista, joista siirryttiin systeemitason analyysin kautta kohti taustalla vaikuttavia narratiiveja. Tämän jälkeen valtavirtaisille narratiiveille mietittiin vaihtoehtoja, joista edettiin takaisin kohti systeemitasoa ja uudenlaisia litanioita.

Työpajasarjassa kehiteltiin myös tapoja, joilla valtavirtaisten talousnarratiivien muutosta voitaisiin edistää. Näitä tapoja kuvataan tarkemmin työpajasarjaan liittyvissä julkaisuissa (ks. Hellström [2024] a; Hellström [2024] b).

Työpajasarjan merkittävä anti verrattuna perinteiseen talouskoulutukseen oli jo se, että talouden taustalla olevia maailmankuvia, myyttejä ja narratiiveja ylipäätään mietittiin pintaa syvemmältä. Tämä oli ja on ensimmäinen askel kohti vanhojen tai jähmeiden valtavirtanarratiivien uudistamista.

Lopuksi

Narratiivien muuttuminen ja talouden uudistuminen edellyttävät meiltä sekä yksilöllistä että kollektiivista oppimista ja poisoppimista. Viimeksi mainittu on erityisen vaativaa ja tärkeää, koska kestämättömien elämäntapojen lisäksi talousmallimme ja tuotantojärjestelmämme, jotka kiihdyttävät ympäristökriisiä, ovat erittäin syvälle juurtuneita kulttuuriimme. (Laininen 2019.) Kuitenkin juuri näiden jähmeiden syvänarratiivien paljastaminen, muuntaminen tai vaihtaminen saattaa lopulta olla se tärkein keino, jolla voimme pysyvällä tavalla mahdollistaa kestävän hyvinvoinnin planeettamme kantokyvyn rajoissa.

Nykyinen talousajattelu on syytä nähdä oman aikansa kontekstissa. Kun ajat muuttuvat, se ei voi olla näkymättä talousajattelussa. Voi olla tuhoisaa, jos jäädään puolustamaan vanhaa eikä nähdä, miten esimerkiksi ekokriisi pakottaa miettimään talouden perusteita uusiksi. Se maailma on mennyt, jossa kaikki tapahtui vanhentuneeseen tarinaan perustuvan talouden ehdoilla.

Lähteet

Ambler, Lucy; Earle, Joe & Scott, Nicola (2022): Reclaiming economics for future generations. Manchester University Press.

Bringing cohesion to life at community level: Lessons on effective narrative immersion (2022). International Centre for Policy Advocacy. Katsottu 23.10.2023.

Buchert, Johanna; Haveri, Hanna; Hietala, Kaisa; Husu-Kallio, Jaana; Katainen, Jyrki; Pölönen, Jouko; Rehn, Olli; Schulman, Leif & Spolander, Mikko (2023): Luonto turvaa taloutemme. Puheenvuoroja luonnon merkityksestä taloudelle ja yhteiskunnalle. Sitra. muistio.

Cicconi, Martine; Herring, Mark; Mitchell, Stacey; Pomper, Brian; Anderson, Ryan & Treanor, Christopher (2023): Florida Enacts Anti-ESG Legislation – House Bill 3 Explained. Akin, 19.05.2023.

Curran, Dean (2017): The Treadmill of Production and the Positional Economy of Consumption. Canadian Review of Sociology, Vol. 54, issue 1, 28–47.

Dufva, Mikko (2018): Tulevaisuusoletukset. Sitra, 11.04.2018.

Dufva, Mikko; Lähdemäki-Pekkinen, Jenna; Poussa, Lilli & Rekola, Sanna (2024): Tulevaisuusvalta. Lisää ääniä tulevaisuuskeskusteluun. Sitra.

Eskelinen, Teppo (2013): Talouden esittäminen ja talous valtana. Teoksessa Eskelinen, Teppo & Heikkilä, Suvi (toim.), Talous ja arvo, SoPhi 119.

Eskelinen, Teppo & Jonker-Hoffrén, Paul (2017): Taloustiede episteemisenä yhteisönä ja kamppailu asiantuntijuudesta. Poliittinen Talous, 5(1), 91-120.

Framing the economy (2018). NEON & NEF & FrameWorks Institute & Public Interest Research Centre.

Fourcade, Marion; Ollion, Etienne & Algan, Yann (2015): The Superiority of Economists. Journal of Economic Perspectives, Volume 29, Number 1, 89–114.

Froese, Tobias; Richter, Marku; Hofmann, Florian & Lüdeke-Freund, Florian (2023): Degrowth-oriented organisational value creation: A systematic literature review of case studies. Ecological Economics, Vol. 207, May 2023.

Godelnik, Raz (2022): The biggest sustainability challenge: Creating successful degrowth business models. Medium, 24.08.2022.

Gronchi, Iacopo; Jousilahti, Julia; Leppänen, Juha; Lancaster, Nick; Nuutinen, Johannes; Saramäki, Rinna; Vourdaki, Angeliki; Buckton, Sam; Kenter, Jasper & Martino, Simone (2022): Turning the tide. Landscape analysis of an emergent economic movement in Europe. Demos Helsinki & Laudes Foundation & Partners for a New Economy & GANE & One Project. Version 07.02.2022.

Gullichsen, Ines & Hellström, Eeva (2023): Mitä trendiraportit kertovat talouden suunnasta? Sitra.

Harjuniemi, Timo; Jousilahti, Julia; Nuutinen, Johannes; Hynes, William; Lammersen, Frans; Kirman, Alan; Saarinen, Taru; Leppänen, Juha; Ahokas, Jussi & Järvensivu, Paavo (2023): Econchange: State’s changing role in regard to the economy in turbulent times. Publications of the Government´s analysis, assessment and research activities 2023:28, 26.04.2023.

Haverinen, Risto; Mattila, Kirsikka; Neuvonen, Aleksi; Saramäki, Rinna & Sillanaukee, Otso (toim.) (2021): Ihminen osana elonkirjoa. Sitra, muistio.

Hellström, Eeva (2022): Talouskeskustelun tila ja tulevaisuus. Työpaperi 11.5.2022, Sitra.

Hellström, Eeva (2023): Kohti uusintavaa taloutta. Sitran selvityksiä 235.

Hellström, Eeva (2024) a: Kaipaatko käännettä talouden tarinaan? Vinkkejä narratiivien muuttamiseen. Sitra, nettisivut, 5.3.2024.

Hellström, Eeva (2024) b: Talouden tulevaisuus voidaan kirjoittaa uusiksi. Sitra, nettisivut, 13.3.2024.

Hickel, Jason; O’Neill, Daniel; Fanning, Andrew & Zoomkawala, Huzaifa (2022): National responsibility for ecological breakdown: a fair-shares assessment of resource use, 1970–2017. The Lancet, Planetary Health. Vol, 6, issue 4, E342-E349.

Hiilamo, Heikki (2023): Kannattaako talouskasvusta luopua ilmastonmuutoksen vuoksi? Yle, nettisivujen kolumni, 16.11.2023.

Holappa, Lauri & Määttänen, Niku (2023): Tavallista taloustiedettä. Talous & Yhteiskunta. 03/2023, 12–23.

Hossain, Caroline & Holmes, Natalie (2023): The Ghana Susu: Reimagining Financial Development. Post Growth Institute. Medium, 10.10.2023.

The Iceberg Model, Facilitators Pack BETA version, October 2020 (2020). School of System Change, diasarja pdf, katsottu 30.10.2023.

Inayatullah, Sohail (1998): Causal layered analysis: Poststructuralism as method. Futures, Vol. 30, Issue 8, 815-829.

Inayatullah, Sohail & Milojević, Ivana (toim.) (2015): CLA 2.0. Transformative research in theory and practice. Tamkang University Press.

Jenkins, Alan (2018): Shifting the Narrative. Othering and Belonging Institute, University of California, Berkeley.

Järvensivu, Paavo; Ahokas, Jussi & Toivanen, Tero (2022): Tavoitteena reilu ja kestävä talous. Siirtymään tähtäävät aloitteet suomalaisessa keskustelussa ja politiikassa. Muistio, Sitra.

Kangasharju, Aki (2023): Talouden ilmestyskirja — Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja. Docendo.

Kestävän kehityksen toimikunnan strategia 2022–2030 (2022). Suomen kestävän kehityksen toimikunta, valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2022:6.

Koponen, Juuso (2017): Talousantropologia, AntroBlogi, 26.3.2017.

Korkman, Sixten (2022): Talous ja humanismi. Otava.

Koskimäki, Teemu (2023): Scientific Consensus on Post-Growth over Green Growth. Medium 29.09.2023.

Lahti, Vesa-Matti (1996): Riskiyhteiskunta tuli kylään. (Väitöskirja.) Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia No. 229.

Lahti, Vesa-Matti & Mero, Pia (2020): Sivistyksen tarina elää ajassa. Puheenvuoro/blogi, Sitra.

Lahti, Vesa-Matti & Mero, Pia (2023): EU:n talous-Woodstockissa kasvusta ja sen kritiikistä keskusteltiin avoimesti. Blogi, Sitra.

Laininen, Erkka (2018): Transformatiivinen oppiminen ekososiaalisen sivistymisen mahdollistajana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 5/2018.

Laininen, Erkka (2019): Transforming Our Worldview Towards a Sustainable Future. Teoksessa Cook, Justin (toim.) Sustainability, Human Well-Being, and the Future of Education. Palgrave Macmillan.

Larjavaara, Tuomas (2020): Narratiivit taloustieteessä. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2/2020, 395–396.

Leinonen, Tatu; Puroila, Samuli & Valkeapää, Annukka (2024): Luontopääoma kartalle ja euroiksi. Ekosysteemitilinpito vastuullisen talouspolitiikan työkaluna. Sitran työpaperi 24.1.2024, Sitra.

Machado, Nuno Miguel Cardoso (2011): Karl Polanyi and the New Economic Sociology: Notes on the Concept of (Dis)embeddedness. RCCS Annual Review, 3/2011.

Maliranta, Mika (2023): Valtavirta vie. Talous & Yhteiskunta. 03/2023, 4–5.

Mangeloja, Esa (2003): Taloustieteellisestä teologiasta. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 99. vsk., 4/2003.

Meadows, Donella; Meadows, Dennis; Randers, Jørgen & Behrens, William (1972): The Limits to Growth: A report for the Club of Rome’s project on the predicament of mankind. Universe Books, Potomac Associates.

Milojević, Ivana & Inayatullah, Sohail (2015): Narrative foresight. Futures, Vol. 73, 151-162.

Mäkelä, Maria; Björninen, Samuli; Hämäläinen, Ville; Karttunen, Laura; Nurminen, Matias; Raipola, Juha & Rantanen, Tytti (toim.) (2020): Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Vastapaino.

Narrative Change: A Working Definition (and Some Related Terms) (2019). Narrative Iniative.

Narrative Change: Lessons and tools for activists to bring about progressive narrative change. (2023 [nettisivu katsottu 19.10.2023]). Social change initiative.

O´Brien, Karen & Sygna, Linda (2013): Responding to climate change: The three spheres of transformation. Proceedings of Transformation in a Changing Climate, 19-21 June 2013, Oslo, Norway. University of Oslo.

Parrique, Timothée (2022): Sufficiency means degrowth. Timothée Parriquen oma nettisivusto, 24.4.2022 (katsottu 7.11.2023).

Patagonia’s Next Chapter: Earth is Now Our Only Shareholder (2022). Patagonia works, 14.09.2022.

Pelli, Petja (2023): Useat osavaltiot kieltävät lailla ilmastoa suojelevan sijoittamisen – tilanne kärjistyy Texasissa. Helsingin Sanomat 7.11.2023.

Ramcilovic-Suominen, Sabaheta; Kröger, Markus & Dressler, Wolfram (2022): From pro-growth and planetary limits to degrowth and decoloniality: An emerging bioeconomy policy and research agenda. Forest Policy and Economics, Vol. 144.

Riessman, Catherine (2008): Narrative methods for the human sciences. SAGE Publications.

Sahan, Erinch (2023): How doughnut economics can transform the deep design of business. Green Central Banking, 22.09.2023.

Sand Futures: Post-Growth Alternatives to Excessive Mineral Extraction in the Global South (2023). Medium, Post Growth Perspectives, 19.10.2023.

Sanford, Carol (2020): The Regenerative Economic Shaper Perspective Paper— Part 1. Medium, The Regenerative Economy Collaborative, 05.06.2020.

Sanford, Carol & Haggard, Ben (2020): The Regenerative Economic Shaper Perspective Paper — Part 2. Medium, The Regenerative Economy Collaborative, 10.06.2020.

Schnaiberg, Allan. (1975): Social Syntheses of the societal-environmental dialectic: The role of distributional impacts. Social Science Quarterly, 56:2.

Schnaiberg, Allan (1980): The Environment. From Surplus to Scarcity. Oxford University Press.

von Schoultz, Åsa; Henriksson, Mikaela & Kestilä-Kekkonen, Elina (2020): Sukupuolistereotypiat suomalaisessa politiikassa. Julkaisussa Kestilä-Kekkonen, Elina & von Schoultz, Åsa (toim), Ehdokkaat vaalikentillä: Eduskuntavaalit 2019. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita, Nro 2020:16, Oikeusministeriö, 161–171.

Sharma, Monica (2007): Personal to planetary transformation. Kosmos Journal.

Sundman, Robert (2023): Suomessa aloittaa uusi ajatuspaja, joka haluaa eroon talouskuri­puheesta: ”Olen varautunut paska­myrskyyn”. Helsingin Sanomat 6.10.2023.

Suppiah, Samantha (2023): Newsflash: Degrowth is not decolonization. Medium, 15.10.2023.

Tamminen, Tuomo (2023): Lisää keskustelua, kiitos. Talous & Yhteiskunta. 03/2023, 24–25.

Toward New Gravity (2017). Narrative Iniative. Katsottu 8.12.2023.

Vogel, Jefim & Hickel, Jason (2023): Is green growth happening? An empirical analysis of achieved versus Paris-compliant CO2–GDP decoupling in high-income countries. The Lancet, Planetary Health, Vol. 7, issue 9, E759-E769.

Webster, Tamsen (2020): Story vs. Narrative. Medium, Find The Red Thread: Storytelling, 9.11.2020.

What is strategic communications? (2023). International Centre for Policy Advocacy. Katsottu 23.10.2023.

Why Integrating Ecological Reparations Strengthens the Degrowth Movement (2023). Medium, Post Growth Institute, Post Growth Perspectives, 18.10.2023.