Talous ja hankinnat

Sitran toiminta rahoitetaan oman sijoitusomaisuuden tuotoilla. Noudatamme hankinnoissa julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja Sitran omia ohjeita. Tietoa julkisista hankinnoista ja niihin liittyvistä säädöksistä löytyy työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) verkkosivuilta.

uutiset
julkaisut

Syvenny talouteen tarkemmin

Tilinpäätöksen lisäksi julkaisemme vuosittain hankekulumme sekä ostolaskuaineistomme. Koska isosta datamassasta on vaikea hahmottaa kokonaisuutta, kokosimme datan pohjalta Power BI -visualisoinnin. Raporteissa navigoidaan visualisoinnin pääsivulla olevien painikkeiden ja muilla sivuilla olevan Back-painikkeen kautta. Oikeassa alakulmassa olevalla painikkeella pääset koko näytön tilaan. Katso tarkemmat käyttöohjeet täältä.

Ostolaskut 2021 – 2023

Ostolaskuaineisto kertoo millä summalla Sitra hankkii vuosittain. Raportti esittää Sitran hankinnat tileittäin ja toimittajittain. Ostot sisältävät alv:n.

Julkisena hankintayksikkönä Sitra kilpailuttaa kaikki hankinnat. Sitran omien ja valtion yhteishankintayksikkö Hanselin puitesopimusten hyödyntäminen on hankintaprosessissa ensisijainen hankintojen toteuttamisen keino.

You need to accept all cookies to display content from Microsoft Power BI

Open cookie settings

Ostolaskudata excelinä.

Hankekulut 2021-2023

Aineisto kattaa sekä Sitran rahoittamat hankkeet että hanketyötä tukevat ostot. Kustannukset on jaoteltu vuositasolla toiminnottain ja tiimeittäin. Sitra ei vähennä ostojen arvonlisäveroa, joten ostot sisältävät alv:n. Aineisto ei sisällä henkilöstökuluja. 

Sitran hankkeet rahoitetaan sijoitusomaisuuden tuotoilla. Osaan hankkeista on lisäksi saatu rahoitusta EU:lta ja muilta kansainvälisiltä rahoittajilta.

Tietoja on mahdollista katsoa sekä visuaalisessa- että taulukkomuodossa. Tarkemmat käyttöohjeet löytyvät oikeassa yläkulmassa olevan kysymysmerkin takaa.

You need to accept all cookies to display content from Microsoft Power BI

Open cookie settings

Hankekulut excelinä.

Ota yhteyttä!

Kysy lisää.

ihmiset
Johtaja, Talous ja hallinto

Mistä on kyse?