Live
Kestävä talous -foorumin ekskursio Berliiniin
tapahtumat

Kestävä talous -foorumin ekskursio Berliiniin

  • 04.11.2012 klo 13:00 - 08.11.2012 klo 17:00

Kestävä talous -foorumi lähtee marraskuun alussa Berliiniin. Ekskursion tavoitteena on syventää ymmärrystä kestävästä taloudesta sekä nähdä ja kuulla esimerkkejä siitä, kuinka siihen liittyviä haasteita voidaan ratkoa.

Ekskursion jokaisella päivällä on oma teemansa. Ensimmäisenä päivänä foorumi kuulee toimittajapaneelissa ensin siitä, kuinka taloudesta ja sen meneillään olevista kriiseistä puhutaan mediassa. Päivä jatkuu tutustumisella ruohonjuuritason taloudelliseen toimintaan, kuten berliiniläiseen paikallisvaluuttaan ja joukkorahoitusalustaan. Toisena päivänä ryhmä perehtyy kestäviin bisnesstrategioihin, sekä perinteisemmän yritysvastuun näkökulmasta, mutta myös tapaamalla yhteiskunnallisia yrittäjiä. Kolmannen päivän teemana on talouspolitiikka ja kestävyys, jolloin ryhmä paneutuu esimerkiksi eurokriisiin, Saksan työmarkkinareformiin ja energiauudistukseen. Viimeisenä päivänä kuullaan esimerkkejä siitä, kuinka muutosta kohti kestävää taloutta voidaan edistää lokaaleilla ja globaaleilla tasoilla: Mitä kestävyyden eteen on tehty esimerkiksi saksalaisen Mecklenburg-Vorpommernin osavaltiossa, entä vauhdilla nousevassa Kiinassa?

Osallistujat raportoivat ekskursiolta viikon aikana Twitteriin ja Facebookiin. Matkan jälkeen tällä sivulla ilmestyy artikkeleita ekskursion tärkeimmistä oivalluksista ja opeista.