Työpaja on kutsuvierastilaisuus.
Maailma tarvitsee edelläkävijöiden ratkaisuja siihen, miten talouden ja hyvinvoinnin kasvu eivät enää perustu luonnonvarojen tuhlaavaan käyttöön. Loimme yhdessä lukuisten sidosryhmien kanssa yhteistä tahtotilaa kiertotalouden edistämiseksi Suomessa ja määritimme siihen tehokkaimmat keinot, jotka koottiin Suomen kansalliseen kiertotalouden tiekarttaan vuonna 2016.
Tiekarttaa päivitetään nyt syksyllä Sitran johdolla. Päivityksen tarkoituksena on nostaa tavoitteiden ja kunnianhimon tasoa, vahvistaa kansainvälistä edelläkävijyyttä sekä täydentää tiekarttaa uusilla kiertotaloutta edistävillä toimenpiteillä.
Päätöstyöpajassa vedetään työpajojen annit yhteen sekä keskustellaan pitkän aikavälin muutostarpeista ja keinoista. Tiekarttatyöpajoissa työstetään pienryhmissä Suomen kansallisia tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden avulla eri toimijat ja sektorit pääsevät nykytilasta kiertotalouteen.
Työpajojen lisäksi kokoamme myös kiertotalouden tilannekuvan ja järjestämme asiantuntijahaastatteluita yhdessä Deloitten kanssa. Lokakuussa järjestetään myös avoin sidosryhmätyöpaja tiekartan luonnoksen kommentointia varten. Lisäksi luonnosta voi kommentoida myöhemmin avoimesti verkon kautta.
Päivitetty kiertotalouden tiekartta julkistetaan keväällä 2019.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.