Kiertotalous Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous tarjoaa ratkaisuja ilmastokriisiin, luontokatoon ja luonnonvarojen ylikulutukseen. Samalla muutos tarjoaa mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle ja uusia liiketoimintamalleille. Suomalaiset yritykset ovatkin heränneet näihin mahdollisuuksiin.
EU:n toimet, kuten vihreän kehityksen ohjelma (European Green Deal), kiertotalouden toimintaohjelma ja kestävän tuotepolitiikan aloite luovat puitteet kiertotalouteen siirtymiselle ja sisämarkkinoiden kehittämiselle. Myös Suomen kiertotalouden strategisessa edistämisohjelmassa asetetaan kunnianhimoisia tavoitteita kiertotalouteen siirtymiseksi.
Globaalin kiertotaloussiirtymän saavuttamiseksi tarvitaan ennakoivaa, johdonmukaista ja kansainvälisesti yhtenevää politiikkaa. Kauppapolitiikalla voidaan edistää kansainvälisiä markkinoita kiertotalousteknologioille, -palveluille ja -tuotteille. Suomen kilpailukyvyn ja tulevan kasvun ja työllisyyden kannalta vientimarkkinoiden kehitys ovat avainasemassa.
Järjestämme keskustelutilaisuuden, jossa etsimme yhdessä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Miten kiertotalous voidaan tuoda osaksi EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa?
- Miten EU edistää kiertotalouden markkinoiden kehittämistä?
- Miten kiertotalous huomioidaan osana EU:n vapaakauppasopimuksia ja niiden toimeenpanoa?
- Mitkä ovat suomalaisyritysten suurimmat haasteet kiertotalouden mukaisten tuotteiden ja palvelujen viemisessä maailmalle?
- Miten EU:n uusi kestävä tuotepolitiikka ja standardit vaikuttavat vientiin ja tuontiin?
Tule mukaan keskustelemaan kiertotalouden tulevaisuudennäkymistä verkottuneessa maailmassa!
Tilaisuuden moderoi Sitran johtava kiertotalousasiantuntija Malena Sell-Myllyoja.
Tapahtuma on WCEF-sivutapahtuma.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.