Sitran kansallisessa asiantuntijaryhmässä konsultoidaan eurooppalaisesta terveystietoalueesta ja sen kehityksestä kiinnostuneita suomalaisia organisaatioita ja asiantuntijoita. Tulevassa kokouksessa keskustellaan uuden yhteistoimintahankkeen valmistelusta.
Sitra on valittu koordinoimaan uutta EU:n jäsenmaiden yhteistoimintahanketta, jonka tavoitteena on sujuvoittaa eurooppalaisten terveystietojen turvallista käyttöä tutkimuksessa, innovaatioissa ja päätöksenteossa. Hanke käynnistyi vuonna 2024. Terveystietojen Euroopan laajuista hyötykäyttöä on pohjustettu Sitran aiemmin johtamassa TEHDAS-yhteistoimintahankkeessa.
Asiantuntijaryhmän seuraava tapaaminen järjestetään tiistaina 28.11.2023 klo 10.00–12.00 virtuaalikokouksena. Aiempiin tapaamisiin osallistuneiden asiantuntijoiden ei tarvitse rekisteröityä uudelleen, sillä heille lähetetään automaattisesti kokouskutsu. Uusien osallistujien tulee rekisteröityä tapaamiseen Lyytin kautta. Asiantuntijoiden toivotaan sitoutuvan kokouksiin.