archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Ensimmäinen NISP-työpaja ylitti odotukset

Tiistaina 12.3. järjestimme Motivan kanssa Pohjoismaiden ensimmäisen teollisia symbiooseja koskevan NISP-työpajan Korjaamolla. Neljän pöydän ääreen kokoontuneet yritysten edustajat tunnistivat kaikkiaan 169 resurssia ja mahdollisia synergioita 119.

Kirjoittaja

Tuula Sjöstedt

Asiantuntija, Kansainvälinen toiminta

Julkaistu

Tiistaina 12.3. järjestimme Motivan kanssa Pohjoismaiden ensimmäisen teollisia symbiooseja koskevan NISP-työpajan Korjaamolla. Fiilis oli mielettömän hyvä. Aamupäivän aikana synergioita löytyi todella hyvin, jopa yli odotusten. Neljän pöydän ääreen kokoontuneet yritysten edustajat tunnistivat kaikkiaan 169 resurssia ja mahdollisia synergioita 119. 

Tärkeää oli myös, että työpajassa löytyi uusia yhteistyökumppanuuksia erikokoisten yritysten ja organisaatioiden välille. Ja vaikka koko homman taustapiruna olikin englanninkielinen henkilö, ei se haitannut menoa. Kaikkien välille löytyi yhteinen kieli, koska ihmisillä oli aito halu osallistua ja kehittää. Jotain kertoo myös se, että kukaan ei malttanut lähteä tilaisuudesta kesken.  

Teollisia symbiooseja Iso-Britanniassa jo vuosikausia toteuttanut James Woodcock oli erittäin tyytyväinen päivän tuloksiin.

– This workshop was well organised, had a good mix of companies and a great location. It is incredible to see the interest and enthusiasm of the businesses that have come here, since it very well predicts how the synergies will start to work. What is great and new about how you’ve done this, is that this is not just one organization thinking, how this could become a success, but a group of organizations finding their synergies, as well. Your organisations (Sitra, Motiva and Jyväskylä Innovation) seem to be making a really a good match with each other, since you are parallel to each other and amend each other’s competencies well, James totesi.

Seuraavana Jyväskylä

Työpaja ei tietenkään ollut itse tarkoitus. Jo identifioitujen synergioiden lisäksi etsitään vielä lisää uusia pareja. Seuraavassa vaiheessa tunnistetut resurssit syötetään NISP-tietokantaan ja analysoidaan muita mahdollisia synergioita. Kukin mukanaolija sai henkilökohtaisen palautteen omista synergiamahdollisuuksistaan tilaisuutta seuraavalla viikolla.

Mukana oli myös yrityskehityskumppaneita, jotka auttoivat meitä miettimään alueellisuutta ja fasilitoinnin järjestämistä tulevissa työpajoissa.

Odotamme innolla kokemuksia 15.5. pidettävästä Jyväskylän NISP-työpajasta. Keskiviikkona 13.3. siellä jo harjoiteltiin, joten odotettavissa on vielä astetta kehittyneempi työpaja.