archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

On Change Dayn sadonkorjuun aika

Tänä vuonna Change Dayssa on korostunut erityisesti työyhteisön yhteisen tavoitteen asettaminen ja edistymisen jatkuva mittaaminen.

Kirjoittaja

Johanna Perälä

Julkaistu

Change Day on Britannian julkisen terveydenhoitojärjestelmän NHS:n vuonna 2013 käynnistämä, ruohonjuuritason uudistushanke paremman hoivan puolesta. Sittemmin Change Day uudistusliikkeen mallina on levinnyt ympäri maailmaa.

Suomessa Change Dayta on viimeksi, keväästä 2017 lähtien, hyödynnetty Ylä-Savossa, Keski-Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Näillä alueilla yhteensä 25 työyhteisöä sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta lähti kehittämään asiakaslähtöisempää toimintaa yhteistyössä asiakkaidensa kanssa.

Jokainen työyhteisö määritteli itselleen konkreettisen kehittämistavoitteen.

Tänä vuonna Change Dayssa on korostunut erityisesti työyhteisön yhteisen tavoitteen asettaminen, edistymisen jatkuva mittaaminen ja asiakkaiden osallistuminen kehittämiseen.

Puolen vuoden aikana kolmessa työpajassa ja kolmen verkkopalaverin aikana jokainen työyhteisö määritteli itselleen konkreettisen kehittämistavoitteen, aikatauluttivat toteutuksen sekä miettivät sopivat mittarit, joilla mittasivat tuloksia ja seurasivat toteutumista.

Isoja ja pieniä muutoksia ympäri Suomea

Change Day lähenee tältä erää loppuaan. Seuraavaksi valitaan Vuoden muutosvoima -työyhteisö Change Dayssa mukana olleiden keskuudesta.

Voittajaksi valitaan työyhteisö, joka on parhaiten edistänyt yhteisesti sovittua, asiakaslähtöistä, tavoitetta.

Jokainen Vuoden muutosvoima -kilpailuun osallistuva Change Dayssä mukana ollut työyhteisö on tehnyt tuotoksen, jonka avulla he pyrkivät kuvaamaan Change Day -taivaltaan; kehittämistehtäväänsä, asiakaslähtöistä toimintaansa, henkilöstön sitoutumista sekä omaa arjen työtään.

Huippujuttuja, pieniä ja isoja muutoksia onkin ympäri Suomea saatu aikaiseksi. Nyt Change Dayssa mukana olleet työyhteisöt pääsevät äänestämään tuotoksista omaa suosikkiaan (itseään ei saa äänestää). Kilpailun tulos perustuu puoliksi työyhteisöjen antamiin ääniin ja puoliksi Sitran arviointiin.

Mukana olevat tuotokset löytyvät tämän tekstin alapuolelta.

Arjen aherruksessa yhteiskehittäminen jää usein vähemmälle

Change Day haastaa kaikki sote-työntekijät miettimään, mitä jokainen voi itse tehdä parempien ja asiakaslähtöisempien palveluiden puolesta. Uudistuksia ja muutoksia innostetaan tekemään arjessa, jokapäiväisessä työssä.

Uudistuksia ja muutoksia innostetaan tekemään arjessa, jokapäiväisessä työssä.

Arjen aherruksessa yhdessä kehittäminen jää yleensä vähemmälle. Monet kommentoivatkin Change Dayssa olleen parasta juuri ajan saaminen kehittämiseen.

Sitra kokeili Change Day-muutosliikkeen levittämistä suomalaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon työyhteisöihin ensimmäisen kerran vuonna 2015 (lue tästä lisää muun muassa täältä ja täältä).

Tutustu työyhteisöjen itse tekemiin Change Dayn kilpailu-esittelyihin

Asumispalvelu Ristilä, Onnela – päivätoiminnan kehittäminen 

Asumispalvelu Ristilä, Väinölä – kuvallisen kommunikaation lisääminen 

Diagnos terveyspalvelut oy – Kaikki ajallaan ja aikaa kaikille

Asumisen Tuki Elohelmi Ky, arkikuntouttavuus

Hyvinkään sairaalan päivystys ja Hyvinkään terveyskeskus – sujuvasti jatkoille  

Hyvinkään kaupungin palveluohjaus – Catch and Release 

Iisalmen Validia-talo – toimivampi aamu, parempi päivä! 

Jyllin kodit, Laurin kodin yksikkö – yksilöity päivätoiminta 

Järvenpään kaupungin vastaanotto- ja päivystyspalvelut – hyvän unen asiakasprosessi 

Lielahtikeskus – lasten ja nuorten osallisuus 

Tampereen kaupungin vastaanottokeskus – asukkaiden osallisuus 

Tuusulan kaupungin vastaanotto- ja päivystyspalvelut – kohti savutonta Tuusulaa 

 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, lapsiperheiden kotipalvelu – säännölliset tapaamiset ja konsultatiivinen tuki 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, päiväkeskus Poiju – ATK arvoituksellinen tietokone kutsuu 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, vastaanottopalvelut – asiakas kokee tulleensa kuulluksi 

Mistä on kyse?