archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Energiansäästöllä euroja -tapahtumat saavuttivat suuren suosion 2010

Energiansäästölamput ja viisas kodin valaiseminen kiinnostivat eniten Maa- ja kotitalousnaisten viime vuoden Energiansäästöllä euroja -kampanjassa. Tapahtumissa opeteltiin säästämään energiaa myös monella muulla tavalla.

Julkaistu

Energiansäästölamput ja viisas kodin valaiseminen kiinnostivat eniten Maa- ja kotitalousnaisten viime vuoden Energiansäästöllä euroja -kampanjassa. Valaisemista käsittelevien tapahtumien suosio ja osallistujien palaute kertoo siitä, että kuluttajat kaipaavat konkreettisia neuvoja energiansäästölampun valintaan. Kampanjassa opeteltiin säästämään energiaa myös monella muulla tavalla. 

Kampanjaan kuului kahdeksan erilaista tapahtumakokonaisuutta. Vuoden aikana tapahtumia järjestettiin yli kolmesataa, ja osallistujia niissä oli reilut 14 300. Tapahtumat saivat kiitosta konkreettisesta tiedosta ja havainnollistamisesta. Osallistujat saivat runsaasti vinkkejä omassa kodissa toteutettavaksi. Samalla he oppivat, että energiansäästö on paljon muutakin kuin hehkulampun vaihtamista energiansäästölamppuun.

Kampanjan tapahtumia voi kysyä edelleen Maa- ja kotitalousnaisten kampanjaneuvojilta. Kampanjan toteutuksen mahdollistivat Sitran EnergiaohjelmaSähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry sekä ympäristöministeriö.

Lisätietoja

Lue lisää Maa- ja kotitalousnaisten tiedotteesta »