Hurraa!
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden ovat perustaneet uuden Erätauko-säätiön dialogin lisäämiseksi Suomessa. Säätiön taustalla on Sitran vuosina 2016–2019 tekemä työ Erätauko-toimintamallin kehittämiseksi ja levittämiseksi.
Erätauko syntyi havainnosta, että yhteiskunnallinen keskustelu on tulehtunutta, demokraattinen järjestelmä kaipaa uudistusta ja monimutkaisessa maailmassa dialogin tarve kasvaa. Erätauko on tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua niin, että mukaan saadaan eri lähtökohdista tulevat ihmiset tasavertaisesti – myös heidät, jotka yleensä jäävät herkästi keskusteluiden ulkopuolelle.
Uusi säätiö jatkaa ja kehittää eteenpäin Sitran tekemää työtä sekä yhdistää dialogin parissa Suomessa jo toimivia organisaatioita, jotta dialogiosaaminen leviäisi mahdollisimman laajalle.
Etsimme nyt säätiöön määräaikaista asiantuntijaa!
Asiantuntijan toimenkuvassa painottuu viestintäosaaminen, yhteistyösuhteet ja tapahtumaosaaminen. Tehtäviisi kuuluu dialogeja järjestävien tahojen mentorointi, joten dialogin fasilitointiosaaminen on tärkeää. Asiantuntijan vastuulla on myös Erätauko-verkkosivujen ja konseptin kehittäminen ja ylläpitäminen. Asiantuntija ja toimitusjohtaja työskentelevät tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään.
Asiantuntijan tehtävässä on eduksi:
- Suomalaisen koulutuskentän ja/tai mediakentän tuntemus ja verkostot
- Muut yhteiskunnalliset verkostot
- Vahva suomen, ruotsin ja englannin kielen taito
- Kyky toimia innostavana pelinrakentajana ja diplomaattisena toimijana
- Erinomaiset vuorovaikutustaidot
Asiantuntijan tehtävä on sinulle mahdollisuus rakentaa urapolkuasi, näköalapaikka yhteiskuntaan, verkostoitumismahdollisuus ja ennen kaikkea erityisen mielenkiintoinen mahdollisuus luoda uudenlaista Suomea. Säätiön kautta saat paljon vastuuta ja sinua työssäsi tukevan yhteisön.
Viimeinen hakupäivämäärä on 10.6.2019.
Lisätietoja ja hakemukset:
Laura Arikka
Toimitusjohtaja (1.6. alkaen) +358 445 792 686, laura.arikka@gmail.com
Erätauko-säätiö löytyy Twitteristä (@ErataukoSaatio), Instagramista (@erataukosaatio) ja Facebookista.
Soittoaika:
- 29.5. klo 10-17
- 4.6. klo 10-17
- 6.6. klo 10-17
Erätauko-säätiö etsii myös osa-aikaista koordinaattoria – lue hakuilmoitus.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.